Koripallo.com

Utah Jazz - Voittamisen dilemma

Viestejä
12
En ihan valtavan pitkälle meneviä päätelmiä vielä yhden matsin perusteella tekisi. Tämä oli siis Markkaselle ensimmäinen "lepuutus" - jos se sellainen oli. Toisissa jengeissä ukot on olleet tusinan pelejä helposti sivussa. Ja aiemmin kaudella omaan muistiin ei mahdu kuin Conleyn pari lepovuoroa b2b-otteluissa ja nekin olivat joskus alkukaudesta ilmiselvissä tilanteissa.

Ja siihen on tietysti muitakin kuin tahallaan häviämisen syitä, että välillä pelaajat saavat lepovuoroja = jotta pysyvät paremmassa iskussa koko kauden loppuun asti ja isompien loukkaantumisten todennäköisyys on pienempi.
Toki. Rehellisesti sanottuna se Conleyn treidi kyllä sapettaa. Siinäkin mielessä, että jos jollain merkittävä veteraani/mentorivaikutus nuorempiin pelaajiin olisi, niin se kaveri on Mountain Mike. Etenkin Sextonin kehittymiseen sillä tuntui olevan positiivinen vaikutus. Varovaisen optimistinen olen Sextonin suhteen. Peli on näyttänyt kauden edetessä huomattavasti järkevämmältä ja scoratahan se kyllä osaa.. Turhautti tämä penkitys tässä kyseisessä matsissa Laurin omien kommenttien takia ja siksi, että viikon tauko peleistä tulossa, eikä edeltävän parin viikon ohjelma ole ollut erityisen rankka. Toivottavasti näitä ei tule enempää. Ja voihan olla, että se koipi on oikeesti kipeä. Mutta toi ajoitus ennen breikkiä, ei hyvä.
Kieltämättä näistä "Jazzilla on potentiaalinen rosteri"-mielipiteistä tulee hieman mieleen Chicago Bulls-dejavut.

Uskotaan johonkin yliluonnolliseen nuorien pelaajien kehitykseen. Jokaisesta ensimmäisellä kierroksella varatusta nuoresta pelaasta on tulossa seuraava Rudy Gobert, Dirk Nowitzki tai Kahwi Leonard riippuen hieman pelaajan ulkomuodosta.

Jooh. Tossa on Jazzilla ens kauden avaukseen laittaa allstar-laituri Lauri, oikeesti todella kova rimprotector Kessler (joka saa passin kiinni myös hartioiden alapuolelta), Sexton (lyhyellä urallaan 20ppg ukko, mitä se on, 23?, yksi kokonainen kausi loukkaantumisen takia ohi), Clarkson ja toistaiseksi vielä vähän katsomaton kortti Agbaji, joka valittiin viimekaudella final fourin MVP:ksi. Agbajista vaikea tosin tässä kohtaa sanoa. Atleettinen, ihan jees perimeterdifua, heittää aika hyvin. Ehkä tästä on johonkin, ehkä ei. Penkille ei valitettavasti jää juuri ketään. Tietty THT (jonka en usko breikkaavan, mutta voihan olla että Lebronin mukaan salainen ase vielä etsii itseään pelaajana) ja voihan sieltä draftistä jotain tulla. Jotain myös saattaa löytyä kesällä markkinoilta, vaikka olenkin aika skeptinen sen suhteen. Mutta kuten itsekin sanoit, pickejä on ja niillä niitä kauppoja tehdään. Fonteccion voi tässä kohtaa todeta aika turhaksi ukoksi NBA:ssa. Eihän tosta tiedä, ehkä homma ei natsaa. Mut emmä sano, että noi välttämättä mitään paskoja olisi. Ei tietenkään myöskään mikään vakavasti otettava contender, mutta pidän mahdollisena sitä, että 4-5 päästä ne on jo oikeesti kova jengi. Näiden lisäksi mä uskon tohon Hardyyn. Se vaikuttaa olevan tolkuissaan oleva ukko. Paitsi, että Gay kiristää sitä jollain salaisuudella..

Ja bullsista. Sen nyt näkee toki persereiälläkin, että toi porukka on parempi kuin 2017-2020 bulls. Mutta toisaalta, Lauri, Lavine, WCJ ja Portis. Ei noi silloin tulemista tehneet kaverit tän päivän NBA:ssa mitään ihan hemuleitakaan ole. Bullsin ei välttämättä olisi kannattanut palkata Boylenia, varata Coby Whitea, treidata Portista, palkata Donovania, signata Lavinea maxilla, peluuttaa Lauria päin helvettiä, treidata Carteria ja pickejä Vucheviciin, varata P. Williamsia, luopua Laurista... mene ja tiedä. Jos nyt katsoo niiden tämän päivän tilannetta jälkikäteen, niin pahaa tekee. Miten yksi organisaatio voi epäonnistua viiden vuoden aikana noin pahasti?

Sulla on toki oikeus olla asiasta mitä mieltä haluat, mutta miksi sun pitää noi samat jutut monta kertaa sanoa?
 
Viestejä
2 799
Kieltämättä näistä "Jazzilla on potentiaalinen rosteri"-mielipiteistä tulee hieman mieleen Chicago Bulls-dejavut.

Uskotaan johonkin yliluonnolliseen nuorien pelaajien kehitykseen. Jokaisesta ensimmäisellä kierroksella varatusta nuoresta pelaasta on tulossa seuraava Rudy Gobert, Dirk Nowitzki tai Kahwi Leonard riippuen hieman pelaajan ulkomuodosta. Jokainen nuori pelaaja on hyvä pala mestarijoukkueeseen ja muuta tyhjänpäivästä puhetta ilman todellisia todisteita.
Tuliko nyt vahingossa tupla-annos negapillereitä torstai-iltaan :)

En tiedä mitä lueskelet, jos tuollaisia juttuja on. Ei niitä ainakaan tällä foorumilla ole näkynyt. Jostain Twitteristä kannattanee pysytellä poissa muuten kuin huumorimielessä, kahjoja riittää niin tuhkanpäälleripottelijoista Karl Malonen toiseen tulemiseen asti.

Ja mitä niihin ukkoihin tulee, niin Kessler on ihan yliveto. Kelpaisi n. joka seuralle. Laurista nyt ei varmaan tarvi enempää puhua. Agbaji näyttää, että kenties voisi olla pudotuspelijoukkueessa rotaatio 3 & D palanen 17 minuutin peliajalla, jos hyvin menee. Sexton on mikä on - mutta toisaalta aika harvalta joukkueelta löytyy nuorta kundia, joka olisi kauden 24ppg vetänyt. Ketään muita hehkutettavia ei taida olla?

Eivätkä ne muiden seurojen tilanteet niin ruusuisilta näytä. OKC on ehkä oikeasti jo nyt lupaavia junnuja ja pickejä löytyy yhtä paljon kuin Jatsilta. Iso joukko jengejä ei omista omia pickejään (ainakaan kokonaan). T-wolves ei tule tuosta menemään kuin alaspäin. Jos Mavs ei löydä Kyrien kanssa jotain magiaa, kannattaa alata pelätä Lukan lähtöä, missä kohdin olisi pelkät savuavat rauniot.

Zion ei näytä siltä, että pystyisi ikinä pelaamaan enää välttämättä 40 ottelun kautta, ja ilman Zionia Pels ei ole mitään. Lakersille tämä vuosi saattaa olla viimeinen, ja nyt näyttää, että tokkopa pääsevät edes play-iniin - ja Vando sekä Beasley ovat molemmat avauksen pelaajia...

Curry on 34 ja Warriors maksaa nyt triljoonabiljoonaa luksusveroa - mille ei ole mitään perustetta muulloin kun jos tulee mestaruuksia.

Turhautti tämä penkitys tässä kyseisessä matsissa Laurin omien kommenttien takia ja siksi, että viikon tauko peleistä tulossa, eikä edeltävän parin viikon ohjelma ole ollut erityisen rankka. Toivottavasti näitä ei tule enempää. Ja voihan olla, että se koipi on oikeesti kipeä. Mutta toi ajoitus ennen breikkiä, ei hyvä.
Taisi olla Jatsin radioselostaja kun kertoili, että oli itse havainnut Laurin pelaamisessa jo aiemmin kankeutta. Sitten aamun shootaroundissa Hardy oli silmä tarkkana katsonut Lauria koko ajan ja kun sen päätteeksi Markkanen oli yrittänyt livistää koppiin, istuttanut alas juttelemaan penkillä. Tuon perusteella siis vaiva oli ihan oikea, mutta ei ilmeisesti kuitenkaan pelkoa että se olisi varsinaisesti vamma - niin että jotain olisi rikki. Äkkiäkös sitä tulee vähän turvotusta ja muuta liikeratoja haittaavaa, kun kolistellaan joka ilta.
 
Viestejä
188
Tuossahan tuo tulikin mitä olin aikeissa itse sanoa. On aika kaukaa haettua että tämä tilanne olisi mitenkään verrannollinen Laurin aikaan Bullsissa. Organisaatio ja valmennus ihan eri tasoa ja tulevaisuuden etukenttäkin valmis jo rebuildin vuonna 1.
 
Viestejä
449
En tiedä miten se liittyy negatiivisuuteen, että Jazzin "tulevaisuuden" rungolla (Markkanen, Kessler, Agbajji, Sexton) on puhdas 0 minuuttia playoff-kokemusta. Miksi Jazz olisi jotenkin todennäköinen playoff-joukkue, puhumattakaan pärjäämisestä?

Jazzilla on alle 10% todennäköisyys päästä playoffeihin kaudella 2023-2024. Se ei liity mitenkään tunteisiin, vaan kylmään dataan joka näkyy myös vedonlyöntimarkkinoilla.

Contenderit voittavat mestaruuden 1000-kertaisella todennäköisyydellä ja pääsevät playoffeihin 100-kertaisella todennäköisyydellä verrattuna Jazziin.

Nyt on Laurin uran paras hetki tehdä valintoja menestyksen eteen, lähes täydellisen kauden jälkeen ja vielä kun vapautumassa UFA:ksi muutaman vuoden päästä.
 
Viestejä
2 799
En tiedä miten se liittyy negatiivisuuteen, että Jazzin "tulevaisuuden" rungolla (Markkanen, Kessler, Agbajji, Sexton) on puhdas 0 minuuttia playoff-kokemusta. Miksi Jazz olisi jotenkin todennäköinen playoff-joukkue, puhumattakaan pärjäämisestä?
Noh... kuka missä ja miksi on puhunut tästä Jatsista todennäköisenä pudotuspelijoukkueena?

Tämän kauden Jatsi on 50 % peleistään voittava joukkue, joka on ulkona pleijareista. Näyttää yhä takarajan siirtojen jälkeen siltä 50 % joukkueelta.

Mutta ei kai kukaan myös ajattele, että Jatsi ei tekisi yhtään mitään liikkeitä kesällä, vaan toisi saman ryhmän (+ draft-pickit) ensi kaudelle? Tietysti nyt on ihan jopa realismia ajatella kehittymisikäisten nuorten kehittyvän - varmaan 35-vuotias Hardy etunenässä.

Tässä nyt tuntuvat olkiukot vilahtelevan aika vahvasti...

Jazzilla on alle 10% todennäköisyys päästä playoffeihin kaudella 2023-2024. Se ei liity mitenkään tunteisiin, vaan kylmään dataan joka näkyy myös vedonlyöntimarkkinoilla.
Mistä olet tällaisia löytänyt? Minun silmiini ei ole osunut (ei nyt, eikä minään aiempanakaan kautena) missään ensi kauden vedonlyöntikertoimia.

Nyt on Laurin uran paras hetki tehdä valintoja menestyksen eteen, lähes täydellisen kauden jälkeen ja vielä kun vapautumassa UFA:ksi muutaman vuoden päästä.
Mitä valintoja?
 
Viestejä
449
Ennen kauden alkua Jazzille annettiin noin 6% mahdollisuudet playoffeihin. (Mitchell kaupan jälkeen)


Todennäköisyydet ovat samaa luokkaa, koska Jazz on erittäin todennäköisesti yksi lännen heikoimpia joukkueita ensi kaudellakin.

Markkasen pitää ilmoittaa nyt kesällä seurajohdolle, että ei ole tekemässä jatkosopimusta Jazzin takia heikon tulevaisuuden takia. Siirtopyyntökin voisi olla ihan hyvä veto, nyt kun Laurilla All-Star-status. Halvalla sopimuksella olisi varmasti ottajia kovemmissakin joukkueissa.
 
Viestejä
449
Sovitaan, että palataan asiaan elokuussa 2023, kun kertoimet julkaistaan. Todennäköisyyksiä voi ennakoida, ne eivät muutu mielipiteistä.

Tässä tapauksessa, kauden 2022 kertoimet ovat erinomainen datapiste.
 
Viestejä
1 688
No ei tule lähiaikoina pyytämään mitään siirtoa tai asettamaan jotain projektiota kieltäytymisestään parin vuoden päähän. Jos saa pelata avainroolissa joukkueessa ja kehittää uraansa ihan hyvässä valmennuksessa, ei varmasti halua soittelemaan toisia/kolmansia viuluja johonkin potentiaalisiin mutta ihan epävarmoihin contenderjoukkueisiin nyt. Mitäs todennäköisyyksiin perehtyneellä @Mustakasi :lla on tarjottavana vedonlyöntisuhteeksi sille jos sanon että Markkanen allekirjoittaa seuraavan sopimuksensa Jazzin kanssa (ei s&t) . Voitais lyödä vaikka pieni veto?
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
449
Valitettavasti en osaa sanoa tähän todennäköisyyksiä. Varmasti jostain löytyisi dataa, kuinka usein All-Star pelaaja jää joukkueeseen vs UFA ottaen tietenkin huomion joukkueen aseman.

Voin sanoa 99% varmasti, että Lauri ei tule ainakaan tekemään extensiota.

Eli vaihtoehdoiksi jää a) siirto b) sopimus kesällä 2025. Lauri saa 100% varmasti siirron jos hän niin haluaa.

Yritän vain sanoa, että kaikki todennäköisyydet ovat Laurin käsissä, hän voisi vaikka tehdä siirtopyynnön ja vaihtaa mielipidettä seuraavana kesänä. Mikään ei estä Lauria toimia itsekkäästi, seuraava sopimus on kuitenkin varma, koska seurajohdot tekevät vain liiketoimintaa.

Voin lyödä vetoa siitä, että Jazzin todennäköisyys playoffeihin on vedonlyöntimarkkinoilla <10% ja mestaruuteen <1% ennen kauden 2023-2024 alkua. @Juzo
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1 688
Valitettavasti en osaa sanoa tähän todennäköisyyksiä. Varmasti jostain löytyisi dataa, kuinka usein All-Star pelaaja jää joukkueeseen vs UFA ottaen tietenkin huomion joukkueen aseman.

Voin sanoa 99% varmasti, että Lauri ei tule ainakaan tekemään extensiota.

Eli vaihtoehdoiksi jää a) siirto b) sopimus kesällä 2025. Lauri saa 100% varmasti siirron jos hän niin haluaa.

Yritän vain sanoa, että kaikki todennäköisyydet ovat Laurin käsissä, hän voisi vaikka tehdä siirtopyynnön ja vaihtaa mielipidettä seuraavana kesänä. Mikään ei estä Lauria toimia itsekkäästi, seuraava sopimus on kuitenkin varma, koska seurajohdot tekevät vain liiketoimintaa.
Sulla noi prosentit on aina huikeita mutta se kai liittyy someen että kaikki överiksi. Se on selvää ettei mikään extensio kannata.

Kukaan meistä ei ole Laurin pään sisällä ja nämä projisoidut vitutukset kanssapelaajiin ja halut johonkin muualle yms ovat täysin hatusta temmottuja ellei kirjoittaja ole Pekka Markkanen. Mutta mitä olen ymmärtänyt häntä jonkin verta tuntevien kuvauksesta ja miehen omista puheistaan, mies on rauhallinen ja pitkäjänteinen tyyppi joka haluaa pelata koripalloa merkittävässä roolissa. Kun uraa on jäljellä vielä ainakin 8-10 vuotta ilman pahoja loukkaantumisia, mikä kiire hänellä on sormusmetsästykseen? Vai haluaako kenties saavuttaa vaikka THT:n jolla jo se sellainen on ja varmaan jo tyytyväinen kaiken uralla saamaansa?

Mikä muu joukkue pystyy tarjoamaan Laurille sellaista asemaa joukkueessa joka hänellä juuri nyt on. Poffit sitten aikanaan mutta nekin todennäköisesti tulee.
 
Viestejä
2 799
Sovitaan, että palataan asiaan elokuussa 2023, kun kertoimet julkaistaan. Todennäköisyyksiä voi ennakoida, ne eivät muutu mielipiteistä.

Tässä tapauksessa, kauden 2022 kertoimet ovat erinomainen datapiste.
Sehän on keskustelupalstan idea, että kukin voi näkemyksiään esittää. Mutta se on hieman eri asia onko se nimimerkki @Mustakasi turautus ilman perusteluita vs. globaalin vedonlyöntimarkkinan analyysi. Tässä tapauksessa se nyt sitten oli ensimmäinen ilman mitään faktoja tai erinomaisia datapisteitä.

Ja vaikka itse usein annan hyvinkin paljon painoarvoa sille vedonlyöntimarkkinalle - koska siinä on miljoonia ihan oikeaa rahaa mielipiteiden takana -, on varmaan hyvä tunnistaa, että tämän vuoden Jatsin kohdalla markkina teki yhden viime vuosien suurimmista virhearvioista. Odotettu voittojen määrä oli se ~24 ja tällä hetkellä todennäköisin lopputulos on 37-40 voittoa. Tuo meni siis pieleen aivan hurjasti.

Ennen kauden alkua 6 % sijaan markkina antaa Jatsille juuri nyt 18 % sauman päästä pudotuspeleihin - ja se siis kun joukkuetta heikennettiin merkittävästi siirtotakarajalla. Se on siis tilanne nyt.
 
Viestejä
449
Jazzilla on toki vielä pienet mahdollisuudet playoffeihin, koska alkukausi sujui niin vahvasti. Tankkaavan joukkueen todennäköisyyksiin vaikuttaa koko kauden, että ovat usein myyjiä siirtotakaraja ja noh tykkäävät hävitä.

Olet oikeassa, markkinat epäonnistuivat arvioimaan Jazzin voittojen määrää, ehkä niitä korjataan ensi kaudeksi hieman ylemmäs. Tuskin muuttaa kokonaiskuvaa hirveästi.

Uskon myös, että joukkue tulee heikentymään kesällä, kun Clarkson ja Olynyk ovat mahdollisia lähtiöitä. Samalla sisään tulee jopa kolme ensimmäisen kierroksen varausta. Rookiet heikentävät joukkuetta lähes aina ensimmäisinä vuosina.

Vaikea uskoa myöskään, että Jazz saisi jotenkin maagisesti vahvistettua joukkuetta kesällä.
 
Viestejä
1 688
Itse asiassa Laurille (tietäen että on kenkäfriikki) voisi olla uralla kova juttu ja kulminaatio että Nike arvostaisi miestä julkaisemalla "The Finnisher"-mallin. Siinä on kuitenkin melko sementoitu status jos se tapahtuisi.
 
Viestejä
2 799
Uskon myös, että joukkue tulee heikentymään kesällä, kun Clarkson ja Olynyk ovat mahdollisia lähtiöitä. Samalla sisään tulee jopa kolme ensimmäisen kierroksen varausta. Rookiet heikentävät joukkuetta lähes aina ensimmäisinä vuosina.

Vaikea uskoa myöskään, että Jazz saisi jotenkin maagisesti vahvistettua joukkuetta kesällä.
Uskoa, uskoa, uskoa.

Onko jokin perustelu tai pohja sille, että Olynyk lähtisi joukkueesta? Tai jos kaupattaisiinkin, vaihdossa tulisi pussi grillisipsejä?

Ei kai siinä mitään maagista ole, että pelaajat tapaavat päätyä niihin joukkueisiin, joilla on varaa maksaa - on se sitten dollareita ja/tai varausvuoroja.
 
Viestejä
188
Ennen kauden alkua Jazzille annettiin noin 6% mahdollisuudet playoffeihin. (Mitchell kaupan jälkeen)


Todennäköisyydet ovat samaa luokkaa, koska Jazz on erittäin todennäköisesti yksi lännen heikoimpia joukkueita ensi kaudellakin.

Tässä kohtaa katosi kaikki uskottavuus ko. "asian tuntian" foorumikommenteista. Hakee tukea jostain ihan vituiksi menneestä arviosta eikä joukkueen otteista eli todellisuudesta. Tämä "6% mahdollisuudet playoffeihin" joukkue oli 50-50 tilanteessa ennen treidejä ja ähes jokaikinen matsi kauden aikana oli tiukka.

Jatkossa ei tarvitsekaan sitten edes lukea nimimerkin kommentteja.
 
Viestejä
2 142
Uskoa, uskoa, uskoa.

Onko jokin perustelu tai pohja sille, että Olynyk lähtisi joukkueesta? Tai jos kaupattaisiinkin, vaihdossa tulisi pussi grillisipsejä?

Ei kai siinä mitään maagista ole, että pelaajat tapaavat päätyä niihin joukkueisiin, joilla on varaa maksaa - on se sitten dollareita ja/tai varausvuoroja.
Jostain syystä tämä ’uskoja’ tuli mieleen:

 
Viestejä
12
Tässä kohtaa katosi kaikki uskottavuus ko. "asian tuntian" foorumikommenteista. Hakee tukea jostain ihan vituiksi menneestä arviosta eikä joukkueen otteista eli todellisuudesta. Tämä "6% mahdollisuudet playoffeihin" joukkue oli 50-50 tilanteessa ennen treidejä ja ähes jokaikinen matsi kauden aikana oli tiukka.

Jatkossa ei tarvitsekaan sitten edes lukea nimimerkin kommentteja.
Mustakasi kirjottelee ihan hyviäkin kommentteja ja toivon, että kirjoittaa myös vastedeskin tänne, mutta tän jatsin tulevaisuuden ja tason osalta homma on mennyt ihan jankuttamiseksi ilman mitään järkeviä perusteluja kommenteilleen.

Virkistävää lukea täältä eriäviäkin näkemyksiä, mutta jutut olisi hyvä alustaa järkevillä argumenteilla sen sijaan, että 0.500 yllättäjäjengin koko tulevaisuus dumattaisiin sillä perusteella, ettei juuri kukaan nähnyt etukäteen miten kovaa jatsi onnistuisi pelaamaan. Tätäkin ketjua lukevasta porukasta varmaan suurin osa on katsellut Jazzia 58 matsia tällä kaudella ja on aika kartalla siitä mihin joukkue ja sen pelaajat pystyvät.

Pakko myös sanoa, että ainakin itse tykkään lukea esimerkiksi pyynikin toivottaman viestit. Onhan ne omassa kategoriassaan aivan timanttista sisältöä. Luulen, että muutkin salaa diggaa :D.

Pannaanpa tähän samaan viestiin myös pieni shout out käyttäjälle yksinäinen susi. Todella asiantuntevaa ja fiksua juttua viesti toisensa perään. Jos lukee tätä ketjua taaksepäin kauden alkuun, huomaa miten suden arviot Jazzin pelaajista ja pelistä on kauden edetessä osuneet aika kovalla prosentilla oikeaan suuntaan.

Nyt sitten katseet Jazzin loppukauteen. Tauon jälkeiset matsit 2x spursia ja 3x thunderia vastaan. Etenkin Thunder-matsit potentiaalisesti todella mielenkiintoisia ja niiden tuloksella tulee olemaan iso vaikutus Jazzin sijoitukseen sarjataulukossa 82 matsin jälkeen. SGA tällä hetkellä sarjan mielenkiintoisimpia pelaajia, ja muutenkin Thunderilla on pätevä aihio nykyisessä pelaajapoolissaan. Spurs pitäis Jazzin saada nurin 2/2.

Ja kait tuo allstarskin karkeloineen tulee poikkeuksellisesti nyt katsottua. Yleisesti omalla kohdalla tässä kohtaa kaudesta alkaa se kaikkein intensiivisin vaihe seuraamisessa kun taistelu pleijaripaikoista alkaa olla intensiivisessä vaiheessa.

Susi sanoi, että Pelsut eivät ilman Zionia ole juuri mitään, ja olen samaa mieltä siitä, että ei varmaan ekaa kierrosta pidemmälle ole asiaa. Mutta pari matsia tuossa männä viikolla väijyin ja oli melkein päässyt unohtumaan, että on tuo Ingram aika kovan luokan seppä ehjänä ollessaan.
 
Viestejä
2 650
Onko jokin perustelu tai pohja sille, että Olynyk lähtisi joukkueesta?

No sillä Olynykilla on sopimusta vielä ensi kaudestakin.. Clarkson voi lähteäkin kesällä muualle, mutta tuskin ainakaan suoraan signaa muualle. Eiköhän sitten s&t tule ainakin. Veikkaan kuitenkin, että Clarkson jatkaa Utahissa jollain n. 70milj./3v -sopparilla.

Mutta kyllä noissa Mustakasin kirjoituksissa sikäli on perää, että monella kirjoittajalla on täällä melko ruusuinen kuva varsinkin rebuildin aikataulusta. Jossain kirjoituksissa on puhuttu tyyliin "ensi kaudella playoffeissa ja sen jälkeisenä kautena contenderinä" tai "muutamassa kaudessa* contenderiksi". Ei taida löytyä 2000-luvulta yhtään esimerkkiä rebuild- joukkueesta, joka olisi kääntynyt noin nopeasti contenderiksi. Myös nuo kyseiset kirjoitukset ovat enemmänkin kirjoittajien toiveita kuin realistisia näkymiä Utahin tulevaisuudesta. Se kuitenkin vaatisi nykyrosterin melkoista vahvistumista ja käytännössä mvp-tason pelaajaa ryhmään. No toki toivotaaan, että Lauri vielä nostaa tasoaan. Edes sillä Wembayamalla Utahia tuskin voisi kovin äkkiä laittaa contenderiksi.

Loppujen lopuksi kuitenkin se todennäköisin skenaario on se, että Utahiin tulee kesällä 2-3 uutta rookieta ja that's it ensi kesän osalta. Ja tuolla nykyryhmällä ja muutamalla rookiella ollaan ensi kaudella ehkä lännen 10.-12. Eikä Utahilla ole nyt rosterissa mitään superlupausta, joka takuuvarmasti tulisi jatkossa nostamaan joukkueen tasoa nykyisestä. Joten contenderiksi nousemisen ohella Utah voi ihan hyvin jäädä keskitason jengiksi. Todennäköisempää on keskitason jengiksi jääminen. Contenderiksi nouseminen puolestaan olisi huikea onnistuminen joukkueen johdolta ja myös valmennukselta.

* Muutama toki ilmeisesti tarkoittaa määrää 2-99. :D Eli sikäli tuo ennuste on ehkä ihan toimiva.
 
Viestejä
12
Mutta kyllä noissa Mustakasin kirjoituksissa sikäli on perää, että monella kirjoittajalla on täällä melko ruusuinen kuva varsinkin rebuildin aikataulusta. Jossain kirjoituksissa on puhuttu tyyliin "ensi kaudella playoffeissa ja sen jälkeisenä kautena contenderinä" tai "muutamassa kaudessa* contenderiksi". Ei taida löytyä 2000-luvulta yhtään esimerkkiä rebuild- joukkueesta, joka olisi kääntynyt noin nopeasti contenderiksi. Myös nuo kyseiset kirjoitukset ovat enemmänkin kirjoittajien toiveita kuin realistisia näkymiä Utahin tulevaisuudesta. Se kuitenkin vaatisi nykyrosterin melkoista vahvistumista ja käytännössä mvp-tason pelaajaa ryhmään.

Hyvä viesti. 4-5 v aikaikkunakin on aika optimistinen. Mutta on noita rebuidissa onnistuneita jengejä silti useampi. 5-6 v sitten tankanneita/rebuildanneita joukkueita: Bulls, Knicks, Hornets, Magic, 76ers, Suns, Kings, Grizzlies ja Bucks muistista. Jotkut ovat onnistuneet, jotkut ei.. varmaan joku tuosta unohtui, mutta ihan vaan pointti, että puolivuosikymmentä olis se perusaikaikkuna rebuildista kunnon joukkueeksi, jos on ollakseen.

Paitsi, että Bucks ei tainnut varsinaisesti olla missään rebuildissa ja ainakin Hawks unohtui. Ja ehkä Pels.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös