Hyvää taistelua, jopa yllättävän hyvää. Viime aikoina tavannut Jatsilla olla hyvin heikkoja pelien alkuja, mutta nyt mentiin täysillä heti ylösheitosta lähtien. Kyllä tuossa sen verran tasoitusta annettiin, että "moraalinen voitto" oli selviö.
Agbajista en oikein itse vieläkään saa selkoa. Tekeminen usein, nytkin, näyttää parketilla mainiolta. Liike, nopeus, päätöksenteko on tulokkaaksi hyvällä tasolla. Mutta tässäkin nyt sitten kolkit (pääosin hyvin avoimet) 1/6 ja missattuja layupeja jne. Sellaisella suorituksella mihin olisi ollut mahdollisuus ja mitä oikeastaan olisi sopinut odottaa, olisi voinut kääntää pelin Jatsille.
Se THT:n missausyritys tosiaan vaikutti (ja reaktio sen jälkeen) siltä, että ei tiennyt heiton pitävän osua renkaaseen.
NBA:n videotarkistukset ovat kyllä perseestä. En ymmärrä miten tuon kokoluokan liiga ei saa tuollaista asiaa kuntoon. Tuomari tihrustaa pientä näyttöä varmaan kahdeksan minuuttia, eikä löydä pienintäkään todistetta siitä, että Irvingiä olisi Dunn hipaissut, mutta niin vaan (ratkaisevat) kolme vaparia Kyrielle annettiin. Ylipäänsä tuo vihellys oli sitä superstara-paskaa "eihän Kyrie tuosta heitä noin ohi", joten pilliä suuhun, vaikka mitään kontaktia ei nähnyt.
Markkanen sitä tähtipilliä ei saa vielä sitten ollenkaan. Päinvastoin, pari virhettä tuli Laurille tilanteista, joissa pillin olisi pitänyt soida toiseen suuntaan.
Muutenhan tuo oli Laurilta upea suoritus. Sai kyllä painaa todella kovaa; pitkästä aikaa tuntui siltä, että Markkanen oli päätöserässä varsin puhki ja kaikkensa antanut. Aiemmin tuollaiset ~35 minsan pelit isolla vastuulla eivät ole vaikuttaneet painavan, mutta nyt mentiin se 40 ja joka pallonhallinta molempiin suuntiin piti vetää täysillä.
Nyt ollaan 26% mahdollisuudessa varata sijoilta 1-4 ja lähes 100% paikassa top10:een. Mieluummin se kuin ulos 1. play-in-pelissä imo.
Miksi nämä ovat ne vaihtoehdot?
Jos kerran toiselle puolelle plussataan jotain loton osumisia, eikö sitten oteta yhtäläinen vertailukohta? Eli vaikka: play-inistä jatkoon ja ekalla kierroksella 6-7 ottelun sarjan jälkeen lauluun. Ei se nyt ehkä dramaattisesti kenenkään näkökantaa muuta, mutta on kuitenkin realistisempi.