Vähävaraisten lapsien mahdollisuus harrastuksiin

[Herbert]

Saara Myllymäki (LePy?) otti sunnuntain HS:n mielipide-palstalla kantaa vähävaraisten lapsien mahdollisuuteen harrastaa. Hän ehdottaa, että Kelan tulisi korvata vähävaraisten perheiden lapsille 80% harrastusten kustannuksista, enimmillään 400 euroa vuodessa.

Minusta on hienoa, että asia otetaan esille, sillä huolestuttavissa määrin trendi on siirtynyt talkoista "käteismaksuun" nuorten liikunnan rahoittamisessa. Monet töissäkäyvät katsovat heille helpommaksi maksaa suosiolla rahaa sen sijaan, että he käyttäisivät vähäistä vapaa-aikaansa talkootöissä, joista mahdollisesti maksetaan jopa normaalia työtä selvästi huonompaa palkkaa. Kehityssuunta on kuitenkin hankala niille vanhemmille, joilla on pulaa rahasta.

Kirjoittajan ehdottamaa ratkaisua erillisen Kela-tuen perustamisesta pidän kuitenkin erittäin huonona. Ensinnäkin tuo loisi taas pienen kynnyksen työttömille hakeutua töihin, kun tulojen kasvun pitäisi olla suurta, jotta tuo ylimääräisen tuen menetys kompensoitaisiin. Toisaalta tällaisilla täsmätuilla on myös taipumus päätyä "hintoihin", kun on tiedossa, että kaikilla on varaa tuohon 400e vuodessa. Summat ovat onneksi pieniä, mutta osaltaan tämäkin heikentäisi keskituloisten asemaa, kun heidän pitäisi pystyä itse rahoittamaan kaikki harrastustoiminta. Kolmanneksi tuo olisi myös varsin byrokraattinen järjestelmä, sillä seuraavaksi pitäisi määritellä, mitkä ovat hyväksyttäviä kuluja ja harrastuksia.

Minusta tässä olisi Nuori Suomi -liikkeelle tai lajiliitoille mahdollisuus itse lähteä kehittämään toimintaansa. Nämä voisivat määritellä eettisiä ohjeita siitä, kuinka joukkueiden talousasioita pitäisi järjestellä. Jos valtion kassassa tähän tarkoitukseen rahaa on, niin sen voisi jakaa suoraan lapsilisän mukana kaikille esim. 10-14 vuotiaille nuorille ilman mitään lisäehtoja.

 

[Vieras]

Vs: Vähävaraisten lapsien mahdollisuus harrastuksiin

Saara Myllymäki (LePy?) otti sunnuntain HS:n mielipide-palstalla kantaa vähävaraisten lapsien mahdollisuuteen harrastaa. Hän ehdottaa, että Kelan tulisi korvata vähävaraisten perheiden lapsille 80% harrastusten kustannuksista, enimmillään 400 euroa vuodessa.

Minusta on hienoa, että asia otetaan esille, sillä huolestuttavissa määrin trendi on siirtynyt talkoista "käteismaksuun" nuorten liikunnan rahoittamisessa. Monet töissäkäyvät katsovat heille helpommaksi maksaa suosiolla rahaa sen sijaan, että he käyttäisivät vähäistä vapaa-aikaansa talkootöissä, joista mahdollisesti maksetaan jopa normaalia työtä selvästi huonompaa palkkaa. Kehityssuunta on kuitenkin hankala niille vanhemmille, joilla on pulaa rahasta.

Kirjoittajan ehdottamaa ratkaisua erillisen Kela-tuen perustamisesta pidän kuitenkin erittäin huonona. Ensinnäkin tuo loisi taas pienen kynnyksen työttömille hakeutua töihin, kun tulojen kasvun pitäisi olla suurta, jotta tuo ylimääräisen tuen menetys kompensoitaisiin. Toisaalta tällaisilla täsmätuilla on myös taipumus päätyä "hintoihin", kun on tiedossa, että kaikilla on varaa tuohon 400e vuodessa. Summat ovat onneksi pieniä, mutta osaltaan tämäkin heikentäisi keskituloisten asemaa, kun heidän pitäisi pystyä itse rahoittamaan kaikki harrastustoiminta. Kolmanneksi tuo olisi myös varsin byrokraattinen järjestelmä, sillä seuraavaksi pitäisi määritellä, mitkä ovat hyväksyttäviä kuluja ja harrastuksia.

Minusta tässä olisi Nuori Suomi -liikkeelle tai lajiliitoille mahdollisuus itse lähteä kehittämään toimintaansa. Nämä voisivat määritellä eettisiä ohjeita siitä, kuinka joukkueiden talousasioita pitäisi järjestellä. Jos valtion kassassa tähän tarkoitukseen rahaa on, niin sen voisi jakaa suoraan lapsilisän mukana kaikille esim. 10-14 vuotiaille nuorille ilman mitään lisäehtoja.

Erittäin tarpeellista kiinnittää huomio asiaan. Olisi tärkeää, että kaikki lapset ohjattaisiin johonkin liikuntalajiin, josta he itse pitävät. Kuitenkin: 10. ikävuosi on myöhäistä, on aloitettava aikaisemmin.

Tähän ei koulu yksin koskaan voi pystyä, eivätkä opettajat saa mustasukkaisesti varjella omia tuntimääriään. Kouluympäristöt ovat kuitenkin erilaiset, joten joissakin kylissä toiminta voitaisiin ohjata koulun kautta, toisilla paikkakunnilla täysin urheiluseurojen kautta jopa niin, että koulun liikuntatunnit voisivat pitää urheiluseurat. Tarvitaan paljon lisää liikunnanohjaajia eli valmentajia, vähemmän byrokraatteja kunnantoimistoihin. 250 000 x 400 euroa on 100 miljoonaa euroa. Sillä palkataan paljon ohjaajia, joiden työstä ei sitten vanhempien tarvitsisi maksaa juuri mitään.

On toki monia vaihtoehtoja! Vanhasen esittämä työllistämissetelikin voisi osaltaan auttaa, - mutta miksei vanhempien työpaikaltaan saamia kulttuuri- ja liikuntaseteleitäkin voisi käyttää myös perheen lasten liikunnanohjaukseen! Useimmissa tapauksissa se olisi yksi hyvä tapa saada ainakin toinen vahempikin aktivoiduksi johonkin liikuntaa edistävään toimintaan.

Kolmannen sektorin eli erilaisen järjestötoiminnan mahdollisuuksia työllistää ja myös tehdä yhteistyötä matkailun kehittämiseksi kannattaa erilaisin keinoin edistää.

 

[hohao]

Vs: Vähävaraisten lapsien mahdollisuus harrastuksiin

Mielestäni jokainen yhteiskunnan uusi tuki (on se sitten suunnattu ihmisille tai seuroille) vain lisää byrokratiaa, kun meidän pitäisi päästä aivan toiseen suuntaan.

Kilpaurheilussa, josta me nyt puhumme, on käynyt kuin muualla yhteiskunnassa: toisaalta lasten kilpaurheilu on ammattimaistunut ja taas toisaalta ihmisten vapaa-aika on vähentynyt työpanoksen lisääntyessä. Selkeästi monessa seurassa valmentajille maksetaan, sillä muuten heitä ei saada seuroihin. Korotukset siirtyvät suoraan lapsien kausimaksuihin. Täysin vastaava asia kuin Herbertin mainitsema vanhempien talkootyön väheneminen.

Eräs asia on minua jo pitkään askarruttanut nuorisokoripallossa: miten kausimaksujen suuruudesta tehdään aina iso haloo, mutta jokaikiseen PikkuSimaHippo-turnaukseen ollaan valmiit lähtemään? Turnauksen kustannus menee hyvin helposti toiselle sadalle, jolla saa pienemmän peliajan ja jokusen ottelun, mutta sillä ei tunnu olevan merkitystä - kyseessähän on Tapahtuma.

 

[Puskajussi]

Vs: Vähävaraisten lapsien mahdollisuus harrastuksiin

Eräs asia on minua jo pitkään askarruttanut nuorisokoripallossa: miten kausimaksujen suuruudesta tehdään aina iso haloo, mutta jokaikiseen PikkuSimaHippo-turnaukseen ollaan valmiit lähtemään? Turnauksen kustannus menee hyvin helposti toiselle sadalle, jolla saa pienemmän peliajan ja jokusen ottelun, mutta sillä ei tunnu olevan merkitystä - kyseessähän on Tapahtuma.

Kyseessä on varmaan samanlainen Tapahtuma kuin perheen kanssa lomamatkalle meno. Lapselle ostetaan elämyksiä turnauksesta, harjoitustapahtumiin osallistuminen ei ole samanlainen elämys eikä sitä ajatella vastaavana kuin joukkueen kanssa pelattavaa turnausta.

Alkuperäiseen aiheeseen: minusta nykyinen meno on hyvä, tarveharkintaisesta sosiaalituesta olen kuullut kustannetun juniorin turnausmatkoja. Lisäksi joillain seuroilla on mahdollista hakea alennusta kausimaksuun esim. perheen vähävaraisuuden tähden. Tietenkin tässä on ikävä tekijä, kun joutuu perheen taloutta avaamaan ulkopuolisille, mutta vielä ikävämpää olisi jos lupaavan juniorin urheilu-ura katkeaisi perheen talousvaikeuksiin.

 

[Ope]

Vs: Vähävaraisten lapsien mahdollisuus harrastuksiin

Kyseessä on varmaan samanlainen Tapahtuma kuin perheen kanssa lomamatkalle meno. Lapselle ostetaan elämyksiä turnauksesta, harjoitustapahtumiin osallistuminen ei ole samanlainen elämys eikä sitä ajatella vastaavana kuin joukkueen kanssa pelattavaa turnausta.

Alkuperäiseen aiheeseen: minusta nykyinen meno on hyvä, tarveharkintaisesta sosiaalituesta olen kuullut kustannetun juniorin turnausmatkoja. Lisäksi joillain seuroilla on mahdollista hakea alennusta kausimaksuun esim. perheen vähävaraisuuden tähden. Tietenkin tässä on ikävä tekijä, kun joutuu perheen taloutta avaamaan ulkopuolisille, mutta vielä ikävämpää olisi jos lupaavan juniorin urheilu-ura katkeaisi perheen talousvaikeuksiin.

Niillä perheillä, joilla toimeentulo on sosiaalituen varassa, on voimavarat täysin kiinni muussa arjessa selviytymisessä, ettei siinä enää jaksa anella tukea lapsen harrastuksiin. Ja vaikka jaksaisikin, niin niillä summilla ei paljon harrastuksia kustanneta. Ja niin ikävää kuin se onkin sanoa, niin monen lupaavan juniorin urheilu-ura on loppunut taloudellisten resurssien riittämättömyyteen. Kun välineitä ei aina pystytä hankkimaan edes koulun liikuntatunneille, niin kuinka sitten olisi mahdollisuutta vielä ylimääräisiin kustannuksiin? Ja tässä yhteiskunnassa- erityisesti nuorten parissa - ei heikkouden myöntäminen ole seksikästä, etenkään silloin kun se koskee toimeentuloon liittyviä asioita

 

[sotu]

Vs: Vähävaraisten lapsien mahdollisuus harrastuksiin

Niillä perheillä, joilla toimeentulo on sosiaalituen varassa, on voimavarat täysin kiinni muussa arjessa selviytymisessä, ettei siinä enää jaksa anella tukea lapsen harrastuksiin. Ja vaikka jaksaisikin, niin niillä summilla ei paljon harrastuksia kustanneta. Ja niin ikävää kuin se onkin sanoa, niin monen lupaavan juniorin urheilu-ura on loppunut taloudellisten resurssien riittämättömyyteen. Kun välineitä ei aina pystytä hankkimaan edes koulun liikuntatunneille, niin kuinka sitten olisi mahdollisuutta vielä ylimääräisiin kustannuksiin? Ja tässä yhteiskunnassa- erityisesti nuorten parissa - ei heikkouden myöntäminen ole seksikästä, etenkään silloin kun se koskee toimeentuloon liittyviä asioita

Työssäkäyvänä yksinhuoltajana ei yhteiskunnalta tukia tipu, vaikka palkka onkin suhteellisen pieni! Eli itse olen kyllä "joutunut" nipistämään siitä vähästäkin vapaa-ajasta tekemällä erilaisia talkootöitä, että lapset ovat pystyneet jatkamaan harrastustaan ja menemään turnauksiin. Maajoukkuetoiminta sitten onkin asia erikseen - kulut ovat tähtitieteelliset ja jos et maksa olet ulkona joukkueesta. Aina löytyy niitä, jotka pystyvät maksamaan.

 

[Vieras]

Vs: Vähävaraisten lapsien mahdollisuus harrastuksiin

Niillä perheillä, joilla toimeentulo on sosiaalituen varassa, on voimavarat täysin kiinni muussa arjessa selviytymisessä, ettei siinä enää jaksa anella tukea lapsen harrastuksiin. Ja vaikka jaksaisikin, niin niillä summilla ei paljon harrastuksia kustanneta. Ja niin ikävää kuin se onkin sanoa, niin monen lupaavan juniorin urheilu-ura on loppunut taloudellisten resurssien riittämättömyyteen. Kun välineitä ei aina pystytä hankkimaan edes koulun liikuntatunneille, niin kuinka sitten olisi mahdollisuutta vielä ylimääräisiin kustannuksiin? Ja tässä yhteiskunnassa- erityisesti nuorten parissa - ei heikkouden myöntäminen ole seksikästä, etenkään silloin kun se koskee toimeentuloon liittyviä asioita

Näin juuri on. Joudutaan hankkimaan kouluun sukset, luistimet ja ties mitä vehkeitä paria tuntia varten. Minä sallisin keskittymisen yhteen tai kahteen (kesä- ja talvi-)lajiin. Ei se niin vaarallista ole kuin luullaan.

Heikkouden myöntämisestä pitäisi tehdä seksikästä. Se tasaisi ja edistäisi monia asioita.

 

[Vieras]

Vs: Vähävaraisten lapsien mahdollisuus harrastuksiin

Maajoukkuetoiminta sitten onkin asia erikseen - kulut ovat tähtitieteelliset ja jos et maksa olet ulkona joukkueesta. Aina löytyy niitä, jotka pystyvät maksamaan.

Mj-toiminta ei saisi olla asia erikseen, vaikka onkin oma lukunsa. Kuten olemme eilisillan keräyksestäkin nähneet., Suomesta löytyy kyllä rahaa, jos halutaan kerätä.
Korisliittokin voisi perustaa rahaston, jolla turvataan myös vähävaraisten varhaisnuorten ja nuorten lahjakkuuksien mahdollisuudet maajoukkueharjoituksiin ja peleihin. Mutta oikeastaan sellainen rahasto pitäisi perustaa valtakunnalliseksi, kaikkien lajien käyttöön.

 

[Vieras]

Vs: Vähävaraisten lapsien mahdollisuus harrastuksiin

...ja taas toisaalta ihmisten vapaa-aika on vähentynyt työpanoksen lisääntyessä.

Kuinkahan monta vuosikymmentä eteenpäin tällaista aina vaan väitetään?
Saisi jo loppua.
Kaikki sodanjälkeiseen työelämään osallistuneet ovat olleet kiireisiä, varsinkin perheenäidit. Ihan höpöä, että hektisyys olisi lisääntynyt muussa kuin korvienvälissä.
Sitä paitsi: on paljon mahdollisuuksia valita suuren työ- ja rahamäärän ja riittävyyden välillä.
Onneksi siitä on alettu nyt aika vakavissaan puhuakin.

 

[hohao]

Vs: Vähävaraisten lapsien mahdollisuus harrastuksiin

Kuinkahan monta vuosikymmentä eteenpäin tällaista aina vaan väitetään?
Saisi jo loppua.
Kaikki sodanjälkeiseen työelämään osallistuneet ovat olleet kiireisiä, varsinkin perheenäidit. Ihan höpöä, että hektisyys olisi lisääntynyt muussa kuin korvienvälissä.
Sitä paitsi: on paljon mahdollisuuksia valita suuren työ- ja rahamäärän ja riittävyyden välillä.
Onneksi siitä on alettu nyt aika vakavissaan puhuakin.

Vanhaan hyvään aikaan, 80-luvulla, oli suuret suunnitelmat lyhentää työviikko 2000-luvulla kolmipäiväiseksi. Toisin kävi:

[quote author=http://www.stat.fi/til/tyoolot/2008/tyoolot_2008_2008-12-16_tie_001.html]
Suurimpia muutoksia kielteiseen suuntaan on, että 1980-luvun lopulta lähtien kiire ja epävarmuus ovat lisääntyneet. Myös työn ja vapaa-ajan suhde on hämärtynyt. Kun työpaikoilla lisäksi korostetaan yksilöllistä työsuoritusta ja kilpailu lisääntyy, sosiaaliset suhteet ja yhteistyö kärsivät.
[/quote]

Jos tietysti sinulla on jokin universaali mittari työn hektisyydelle, niin kerro ihmeessä miten sitä mittaat. Sitä ennen työolotutkimukset pitää tehdä työntekijöiltä kysyen.

 

[Vieras]

Vs: Vähävaraisten lapsien mahdollisuus harrastuksiin

Vanhaan hyvään aikaan, 80-luvulla, oli suuret suunnitelmat lyhentää työviikko 2000-luvulla kolmipäiväiseksi.

Olin 1980-luvulla niin hektisesti töissä keskimäärin 60 tuntia viikossa, että en huomannut tuollaista työajan lyhentämistavoitetta.
Lisäksi remontoitiin siinä rivitaloasunto, syntyi kolmas lapsi, ja rakennettiin omakotitalo ja vuosikymmenen alkuvuosina pyöritettiin kasvavaa jalkapallojaostoakin... Hektisyyttä ei tunnettu.
Jo 15 vuotta sitten olin sitä mieltä, että Suomnessa piti siirtyä kuusituntiseen työpäivään ja jakaa työt kaikille.

Jos tietysti sinulla on jokin universaali mittari työn hektisyydelle, niin kerro ihmeessä miten sitä mittaat. Sitä ennen työolotutkimukset pitää tehdä työntekijöiltä kysyen.

42 vuoden työrupeamassa on nähnyt sekä kokenut erittäin monenlaista, sellaistakin, mistä selviämistä ei jaksa lakata ihmettelemästä. Tulokset nauttivat varsinaisesti seuraavat polvet, joilla on paljon helpommat lähtökohdat. Ainoastaan kulutustrendivankeus nostattaa heillä tulotavoitteita, ei aito toimeentulo-ongelma.
Toki työelämässä on nuorempia, joilla on ihan yhtä rankkaa kuin meillä on ollut. Stressin kokeminen on kuitenkin yksilökohtaista, ei työmääräkohtaista, ja on aika hyvin mitattavissa myös verenpaineen kohoamisella, johon taas vaikuttavat myös liikunnan määrä ja ravinnon laatu. Aina kun mitataan kysymällä työntekijöiltä, arvio stressin määrästä syntyy korvienvälissä. Kaikkein stressaantuneimpia ovat ne, joilla ei ole tarpeeksi töitä, koska oman tarpeellisuuden kokeminen on tärkeimpiä stressin vastustuskeinoja.

No, ei olisi kai pitänyt sanoa mitään... Stressi kuitenkin lisääntyy myös jatkuvasta hektisyyden hokemisesta.

 

[Herbert]

Vs: Vähävaraisten lapsien mahdollisuus harrastuksiin

Työssäkäyvänä yksinhuoltajana ei yhteiskunnalta tukia tipu, vaikka palkka onkin suhteellisen pieni! Eli itse olen kyllä "joutunut" nipistämään siitä vähästäkin vapaa-ajasta tekemällä erilaisia talkootöitä, että lapset ovat pystyneet jatkamaan harrastustaan ja menemään turnauksiin. Maajoukkuetoiminta sitten onkin asia erikseen - kulut ovat tähtitieteelliset ja jos et maksa olet ulkona joukkueesta. Aina löytyy niitä, jotka pystyvät maksamaan.

Keskustelussa on noussut esiin paljon vikoja nykyisessä järjestelmässä (sekä yhteiskunnassa). Mutta olisi hienompaa, jos keskustelussa esiin nousisi ajatuksia, kuinka tilannetta voisi parantaa. Ja mielellään vielä jotain muuta kuin "valtio maksakoon verot" -tyyppisiä valtion pohjattomaan kassaan viittaavia ehdotuksia. Eli kuinka rakentaa sosiaalisesti oikeudenmukainen lasten tai nuorten urheilujoukkue, joka mahdollistaisi täysipainoisen harrastamisen vanhempien tuloista riippumatta?

 

[Raid]

Vs: Vähävaraisten lapsien mahdollisuus harrastuksiin

Eli kuinka rakentaa sosiaalisesti oikeudenmukainen lasten tai nuorten urheilujoukkue, joka mahdollistaisi täysipainoisen harrastamisen vanhempien tuloista riippumatta?

Kapitalistisessa yhteiskunnassa ei mitenkään. Sosialistisessa yhteiskunnassa kaikki voi mennä tasan mutta se järjestelmä onkin sitten muilta osin osoittanut toimimattomuutensa.

 

[Vieras]

Vs: Vähävaraisten lapsien mahdollisuus harrastuksiin

Kapitalistisessa yhteiskunnassa ei mitenkään. Sosialistisessa yhteiskunnassa kaikki voi mennä tasan mutta se järjestelmä onkin sitten muilta osin osoittanut toimimattomuutensa.

Kyllä voidaan, rahaston tai rahastojen avulla. Säätiöitäkin voidaan perustaa.

 

[hohao]

Vs: Vähävaraisten lapsien mahdollisuus harrastuksiin

Olin 1980-luvulla niin hektisesti töissä keskimäärin 60 tuntia viikossa, että en huomannut tuollaista työajan lyhentämistavoitetta.
Lisäksi remontoitiin siinä rivitaloasunto, syntyi kolmas lapsi, ja rakennettiin omakotitalo ja vuosikymmenen alkuvuosina pyöritettiin kasvavaa jalkapallojaostoakin... Hektisyyttä ei tunnettu.
Jo 15 vuotta sitten olin sitä mieltä, että Suomnessa piti siirtyä kuusituntiseen työpäivään ja jakaa työt kaikille.

Eikä Suomessa ole köyhyyttä, koska mulla on töitä. Jos tarkastellaan esim. valtionyhtiöitä, niin aika reipasta tehostamista on tehty 90-luvun laman jälkeen. Osa on varmasti tehnyt 60-tuntista viikkoa 80-luvulla, mutta väitän tämän kansanosan määrän kasvaneen reippaasti.

 

[Vieras]

Vs: Vähävaraisten lapsien mahdollisuus harrastuksiin

Eikä Suomessa ole köyhyyttä, koska mulla on töitä. Jos tarkastellaan esim. valtionyhtiöitä, niin aika reipasta tehostamista on tehty 90-luvun laman jälkeen. Osa on varmasti tehnyt 60-tuntista viikkoa 80-luvulla, mutta väitän tämän kansanosan määrän kasvaneen reippaasti.

Elämä on pi-i-itkä. Siihen mahtuu itsekullakin monenmoista.

Ongelmallista on se, että kiireisimmät työvuodet ja asunnonmaksuvuodet sattuvat samaan aikaan, kun lapset ovat pieniä tai kouluikäisiä ja tarvitsisivat eniten vanhempiaan.
Asunnonmaksuja helpottaa tulevaisuudessa omien vanhempien mahdollisuus tukea taloudellisesti enemmän kuin Suomessa koskaan ja asuntojen periminen. Kannattaa muutoinkin pysyä suhteissa isovanhempiin. Heitä ei juurikaan ollut sodan jälkeen, mutta nyt heitä elää paljon. Siellä on potentiaalia vaikka mihin! Myös lasten harrastusten kannalta.

 

[Back to basics]

Vs: Vähävaraisten lapsien mahdollisuus harrastuksiin

Eikö olisi jo aika lopettaa jauhaminen työhön käytetyistä viikkotunneista. 60-tuntista viikkoa tekevät kuitenkin aika harvoin kuuluvat kategoriaan "vähävaraiset", ja niiden lapsistahan nyt oli kyse.

 

[Narrow line]

Vs: Vähävaraisten lapsien mahdollisuus harrastuksiin

Eikö olisi jo aika lopettaa jauhaminen työhön käytetyistä viikkotunneista. 60-tuntista viikkoa tekevät kuitenkin aika harvoin kuuluvat kategoriaan "vähävaraiset", ja niiden lapsistahan nyt oli kyse.

Eikö olekin hauska huomata, miten keskustelu siirtyy helposti hyvän aloituksen jälkeen "omaan napaan" ja oman erinomaisuuden korostamiseen?!

Vähävaraisille pitäisi ehdottomasti kaikin mahdollisin keinoin taata mahdollisuus saada harrastaa sopiva lajia. Nuorten "ilmaisten" harrastusten kautta kun päätyy ennemmin tai myöhemmin yhteiskunnan elätettäväksi...

 

[Vieras]

Vs: Vähävaraisten lapsien mahdollisuus harrastuksiin

Eikö olisi jo aika lopettaa jauhaminen työhön käytetyistä viikkotunneista. 60-tuntista viikkoa tekevät kuitenkin aika harvoin kuuluvat kategoriaan "vähävaraiset", ja niiden lapsistahan nyt oli kyse.

Oi, onhan niitä kahta työtä tekeviä yksinhuoltajia!

 

[Valintoja]

Vs: Vähävaraisten lapsien mahdollisuus harrastuksiin

Mielestäni urheiluseuroilla on mahdollisuus tehdä valintoja.

Monet seurat joutuvat jo nyt järjestämään "alihintaan" harjoituskouluille- tai halleille iltavalvonnan.

Kyse on halusta välittää. Jokaisen joukkueen taustahenkilöt tietävät kuka kukin on ja kenen pelaajan vanhemmilla on mahdollisuus varauksetta kustantaa lastensa harrastukset.

Itse olen paikallisen sosiaalitoimiston kanssa järjestellyt lahjakkaan pelaajan lisenssin maksuasioita. Ja kun joukkue osallistui ulkomaanturnaukseen, hankimme joukkueen taustojen kesken kaikessa hijaisuudessa ko. pelaajalla riittävästi sponsorirahaa, jotta myös hänen matkansa toteutui.

Yhtenä mahdollisuutena itse näen että seurat/joukkueet voisivat tarjoata vanhemmille "talkootyötä" (esim. hallivalvontoja, joista maksetaan kurja korvaus järjestävälle seuralle/joukkueelle). Näin ne vanhemmat, jotka siten haluavat kustantaa lastensa toimintamaksuja tmv, osallistuisivat tähän enemmän kuin ne vanhemmat, jotka mieluummin maksavat kaiken rahalla. Tiedän vanhempia, jotka kokevat nämä pakolliset osallistumiset lastensa harrastuksiin pakkopullana.

Ulkoistaminen tulee lähivuosina olemaan ilta- ja hallivalvonnoissa kova sana. On vain tehtävä valintoja.