Vähävaraisten lapsien mahdollisuus harrastuksiin

[Vieraskoris]

Vs: Vähävaraisten lapsien mahdollisuus harrastuksiin

Niin,

virallisesti ao säätiö pitää paikkaansa Helsingissä Lauttasaaressa:

c/o Koripallosäätiö/Oy Konttorityö
Melkonkatu 28 D
00210 HELSINKI

 

[koripallosäätiö]

Vs: Vähävaraisten lapsien mahdollisuus harrastuksiin

Siis Koripallosäätiö josta kukaan ei ole edes kuullut? Mikä sen toiminnan idea on?

 

[Botevgrad]

Vs: Koripallosäätiö?

Ja kun googlettaa, niin ilmenee, että säätiö omistaa Vierumäen urheiluopiston osakkeita sekä pyörittää Myyrmäen ja Kotkan koripallomuseoita.

Koripallosäätiö ei pyöritä Kotkan koripallomuoseota, vaan se toimii Kymenlaakson museon alaisuudessa. Koripallosäätiö on yksi museon yhteistyökumppaneista. Vaikka Vantaan ja Kotkan museoprojekteilla on eri juuret, on ennakoitavissa, että ne tulevat ennen pitkää yhdistymään.

 

[Mini- ja mikrovalmentaja]

Vs: Vähävaraisten lapsien mahdollisuus harrastuksiin

Hei,

Olen kiinnostuneena seurannut tätä ketjua. Loistavaa, että aihe herättää keskustelua. Jatkossa käyttämäni esimerkit ovat osin itse näkemiäni että jotkin sellaisia, jotka olen kuullut muiden seurojen valmentajien kanssa keskusteltaessa.

Mielestäni ongelma ei ole pelkästään pakollisissa maksuissa ja niistä selviytymisessä, vaan siinä, että yleinen asenneilmasto on muuttunut. Suomi ei ole enää sellainen hyvinvointivaltio, jona se ennen lamaa tunnettiin. Etenkin pääkaupunkiseudulla alueellinen segregaatio lisääntyy jatkuvasti, minkä johdosta syntyy hyviä ja huonoja alueita. Kun jonkin seuran jäsenistö koostuu näiden molempien asukkaista, ei konflikteilta yleensä vältytä.

Aiemmassa kommentissa peräänkuulutettiin muun muassa bussilla kulkemista peleihin ja muuta rahanmenon vähentämistä. Tavoitteisiin on hankala tarttua, kun ollaan tultu jo tilanteeseen jossa lapset kulkevat kaikkiin treeneihin katumaasturilla, vanhemmat kantavat laukkuja, turnausyöt vietetään hotellissa jossa pikkutytöille varataan oma kabinetti iltajuhlia varten ja vanhemmat ottavat itse selvää erilaisista ulkomaanturnauksista. Kaikessa hötäkässä usein joltain vanhemmalta unohtuu, että matkassa on mukana lapsia, joilla on lupa syödä ravintolassa vain merkkipäivinään. Myös lapset näkevät asiat, tunnistavat vaatteiden ja autojen merkit eivätkä välttämättä välitä, jos mainitaan jonkin turnauksen tai matkan olevan kallis. "Kyllä meidän perheellä on varaa"

Tällaisessa tilanteessa herää kysymys siitä, kuinka paljon valmentaja saa tai kuinka paljon hänen tulisi puuttua joukkueen kentän ulkopuoliseen toimintaan, etenkin tilanteissa joissa käytännöt eriarvoistavat taloudellisen taustan vuoksi pelaajia. Kommentit tähän liittyen olisivat todella arvokkaita minulle ja varmasti monelle muullekin nuorelle valmentajalle, jolla ei ole samanlaista kasvatuksellista auktoriteettia, kun omat lapset on vielä hankkimatta.

Tiedän, että joissain seuroissa on keskusteltu tästä aiheesta runsaasti jo ennenkin. Jossain harkitaan pelaajille vanhempien tuloista riippuvaa laskutusta, toisaalla kaikki lapset tulevat varakkaammista perheistä eikä tämä nouse ongelmaksi. Raha-asiat ovat sensitiivisiä, mutta mistä löytyy se kultainen keskitie, joka avittaisi kaikki pelaajat taustaan katsomatta jatkamaan arvokasta harrastusta? Onko kyseessä seurojen vai liiton ongelma?

 

[Herbert]

Vs: Vähävaraisten lapsien mahdollisuus harrastuksiin

Tällaisessa tilanteessa herää kysymys siitä, kuinka paljon valmentaja saa tai kuinka paljon hänen tulisi puuttua joukkueen kentän ulkopuoliseen toimintaan, etenkin tilanteissa joissa käytännöt eriarvoistavat taloudellisen taustan vuoksi pelaajia.

Tämä keskustelu tulisi mielesäni käydä joko seuran tasolla tai sitten joukkueessa ennakolta. Jos asiasta ei ole ennalta keskusteltu eli valmentajalla ei ole mitään tukea omille ajatuksilleen, niin puuttuminen voi olla vaikeaa. Tietysti tuulimyllyjä vastaan voi aina taistella, mutta usein se on turhauttavaa ja tuloksetonta.

Eli rohkeasti keskustelua seuran tasolla käyntiin ja jos se ei ota tuulta alleen, niin sitten joukkueen oma pelisääntökeskustelu on paikallaan. Tässä yhteydessä valmentaja voi rohkeasti tuoda esiin omia näkemyksiään, sillä jos valmentaja ja taustajoukot ovat eri mieltä toiminnan arvoista, niin menestymisen mahdollisuudet ovat puolin ja toisin vähäiset.

Tärkeää on muistaa, että itseisarvo ei ole koulun lattialla nukkuminen tai julkisien kulkuneuvojen käyttö ottelumatkoilla, vaan se, että joukkueen sisäinen eheys säilyy. Jos katumaasturi-äidit sitoutuvat kuljettamaan myös muita joukkueen pelaajia paikalle tai hankkimaan rahoituksen koko joukkueen hotelliin majoittamiselle, niin mikä ettei? Mutta kannattaa tehdä selväksi, että jos tällaisia käytäntöjä hyväksytään, niin heidän on sitten huolehdittava, että joukkueen eheys säilyy eli kaivettava käytännössä omaa kuvettaan vielä syvemmältä.

Itse uskon siihen, että jo lähitulevaisuudessa tulemme näkemään aiempaa enemmän säätiöitä, jotka rahoittavat vähävaraisten, mutta huippulahjakkaiden lasten harrastamista. Tämä ei ole missään mielessä optimitilanne, mutta muuta keinoa pois tilanteesta ei oikein ole...

 

[Vieras]

Vs: Vähävaraisten lapsien mahdollisuus harrastuksiin

Molemmat edelliset puuttuvat ihan olennaiseen kysymykseen: Miltä siitä lapsesta tai nuoresta tuntuu? Viekö eriarvoisuus siellä turnausmatkalla sitten lopulta henkiset voimat itse tehtävässä eli otteluissa? Kiusataanko jopa? Siksikö joku nytkin kieltäytyy edustusjoukkueesta?

Rahan antaminen vähävaraiselle ei kuitenkaan yksin riitä. Ei hän koskaan voi saada niin paljon kuin ne, joiden perheissä voidaan "ostella mitä vaan", ja huolehtii vieressä, kun "yhdet sukat on rikki".

Valmentajan ja jioukkueenjohtajan on hyvä puhua tästä asiasta ja sen jälkeen muidenkin vanhempien kanssa. Jokin linja ja yhteisvastuu on löydyttävä joukkueen sisällä. Tärkeää on, että opitaan näkemään toisten avuntarve. Olen nähnyt melkein liikuttavia esimerkkejä siitä, miten toinen lapsi on otettu "oman perheen jäseneksi" turnausmatkalla.

Tällainen empaattinen yhteisvastuu pitäisi saada kasvatetuksi joukkueen vanhempien kesken jo varhaisessa vaiheessa, ja koko seurassa. Suomessa on hyväosaisilla nykyisin hyvät mahdollisuudet jakaa omastaan, eikä vähävaraisuus saa olla häpeä.

Näin myös saadaan juuresta lähtien kasvatetuksi parhaat mahdolliset edustusjoukkueet ilman, että jonkun potentiaalin täytyy jossakin vaiheessa kieltäytyä.

Säätiö- ja stipendirahoituksia silti yhä tarvitaan.