Vs: WU16 2010
Vieras sanoi:
... Emmi Leinoa, Elisa Runsasta, Kaisa Kuismaa, Annika Kärkkäistä, Noora Korhosta ja Ella Rantasta tarvitaan ensi vuonna nostamaan 18-vuotiaita A-divisioonaan. Vastukset ovat helpompia kuin nämä tämänvuotiset, mutta ne onkin sitten voitettava!
Usein sanotaan, että on paljon helpompi säilyä sarjassa kuin nousta sinne. On turha toivo, että WU18 B-divisioonassa olisi tarjolla merkittävästi helpompia vastustajia ratkaisevissa peleissä kuin mitä näillä tytöillä tänä vuonna oli. Meidän onni oli heikko Liettua. joka tekee lähtöä B-divisioonaan. Meidän tytöiltä oli ennakkoon syytä odottaa vahvaa esitystä Ruotsia vastaan. Minä odotin siitä pelistä voittoa. Valitettavasti takki oli tyhjä jo tuossa pelissä, eivät pystyneet antamaan meidän tytöt kunnon vastusta Ruotsille. Vuoden vaihteessa Tallinnassa ja toukokuussa Solnassa joukkueet pelasivat vielä tasaiset matsit, mutta sen jälkeen Suomi on taantunut tai enintään polkenut paikallaan Ruotsiin verrattuna.
Samaan aikaan Suomen WU18 tytöt floppasivat omissa kisoissaan. Joukkue lähti matkaan suurin odotuksin, joiden lunastaminen jäi lopulta kaukaiseksi haaveeksi. Nousuodotukset olivat mielestäni "paperilla" realistiset. Ainakaan lääke tulevaisuuden parempaan menestykseen ei voi olla se, että lisättäisiin merkittävästi maajoukkueen leiritystä. Maajoukkueen ohjelma on nykyisellään jo niin hyvä, että tuosta ohjelmasta menestys ei jää kiinni.
Jos molemmat tyttöjoukkueet pelaavat alle tasonsa ja todella kaukana potentiaalistaan vuoden tärkeimmissä peleissä, niin mikä sen sitten selittäisi? Ohitan triviaalin ja helpon selityksen "huonosta valmennuksesta". Minun mielestäni sekä WU18 että WU16 valmennus on ollut riittävän hyvää. Varmasti joitain yksityiskohtia olisi voitu molemmissa joukkueissa tehdä paremminkin, mutta suureksi selittäjäksi ei valmennuksen tasosta ole.
Jos selitys ei löydy maajoukkueen toiminnasta, niin sen on löydyttävä näiden urheilijoiden arjesta.
Valitettavasti meidän maajoukkueiden menestyksen kannalta ratkaisevat pelaajat elävät suurimman osan vuodesta mukavuusalueellaan. Jos vähän oikaistaan ja yksinkertaistetaan, niin joukkueen menestyksen kannalta ratkaisevaa on se, minkälainen on ollut kisoissa pelaavan joukkueen aloitusviisikon edellinen vuosi. Missä sarjoissa urheilijat ovat pelanneet, minkälaisessa roolissa, millaisia vastustajia vastaan, onko harjoittelu ollut oikeanlaista, sekä laadultaan että määrältään riittävän hyvää ja kovaa. No pain, no gain.
WU18 joukkueen avainpelaajiksi aikovien tyttöjen on pelattava kauden aikana naisten pelejä. A-tyttöjen sarja on sekä pelitemmoltaan että kovuudeltaan liian kevyt WU18 kisoihin valmistautumisen kannalta. Ja vastaavasti B-tyttöjen pelit ovat liian köykäisiä niille tytöille, jotka aikovat voittaa otteluita WU16 kisoissa. Pienenä provokaationa voisin väittää, että A-tyttöjen pelit ovat väärin käytettyä aikaa WU18 jengiin avainpelaajiksi aikovien tyttöjen kannalta ja vastaavasti B-tyttöjen pelit ovat väärin käytettyä aikaa WU16 maajoukkueen kannalta.
Valtaosa A-tyttöjen SM-sarjan peleistä on kovatasoisempia kuin pelit WU16 PM-kisoissa tai B-divisioonan EM-kisoissa. Vastaavasti valtaosa naisten ykkösdivarin peleistä on kovatasoisempia kuin WU18 PM-kisojen ja EM-kisojen B-divisioonan pelit. Ottelut noususta WU16 EM-kisojen A-divisioonaan ovat kuitenkin yhtä kovia kuin kovimmat A-tyttöjen SM-sarjan pelit ja vastaavasti ottelut noususta WU18 EM-kisojen A-divisioonaan ovat yhtä kovia kuin kovimmat naisten divarimatsit. Jos nousua tavoitellaan määrätietoisesti ja tosissaan, on meillä oltava noissa nousupeleissä sellaisia pelaajia, jotka pystyvät ratkaisemaan noita kovimpia kotimaisia pelejä, WU16 jengissä on oltava A-tyttöjen SM-sarjan kovimpien pelien ratkaisupelaajia ja WU18 jengissä on oltava naisten divarin kovimpia otteluita henkilökohtaisella panoksellaan ratkaisemaan pystyviä pelaajia. Tätä asiaa ei ratkaista maajoukkueen ohjelmassa, tätä puutetta ei maajoukkueen valmistavissa peleissä pystytä millään paikkaamaan.
Eikä riitä, että nämä tytöt pystyvät noita pelejä ratkaisemaan, näillä tytöillä on oltava myös kokemusta siitä, miltä tuntuu kantaa vastuuta omassa joukkueessaan kovimmissa peleissä. Valitettavasti juuri tässä kohdassa meillä mennään metsään. Meidän molempien tyttöjen maajoukkueen avainpelaajat selviytyvät kaudestaan aivan liian helpolla. Tavoitteita ei ole asetettu riittävän kunnianhimoisiksi. Jotain on pahasti pielessä, jos WU16 avainpelaaja on kiinnostunut oman seuransa B-tyttöjoukkueen menestyksestä B-tyttöjen SM-sarjassa. On melkeinpä lohdutonta, jos WU18 avainpelaajia näkyy A-tyttöjen sarjan päätteeksi otettavissa mitalijoukkueiden valokuvissa.
On sinänsä aivan ymmärrettävää, että suomalaiset koripalloseurat tähtäävät menestykseen suomalaisissa kilpailuissa. Seurat haluavat voittaa mitaleita nuorten SM-sarjoissa - niitä on nimittäin vuosittain tarjolla nuorten sajoissa enemmän kuin aikuisten sarjoissa (jos senioreita ei lasketa). Suuret seurat haluavat parhaat pelaajat pienemmistä seuroista omiin riveihinsä B-junnuissa tai viimeistään A-junnuissa. Suuret seurat haluavat tällä tavalla rakentaa kilpailukykyisiä, menestyviä joukkueita. Pelaajia houkutellaan menestyslupauksilla ja "hyvillä harjoitteluolosuhteilla". Seuroilta jää kuitenkin kertomatta näille nuorille urheilijoille, että jos nämä haluavat kehittyä urheilijana niin pitkälle kuin omat rahkeet riittävät, ja jos näitä nuoria urheilijoita kiinnostaa avainpelaajan rooli maajoukkueessa, niin huomio on syytä kiinnittää kaikkeen muuhun kuin nuorten SM-sarjoissa pelaavien joukkueiden menestykseen. Useimmissa tapauksissa suureen seuraan siirtyneen nuoren urheilijan kehityksen kannalta siirto on ollut turha, pahimmillaan jopa vahingollinen.
WU18 maajoukkueemme kannalta viime vuosina A-tyttöjen SM-sarjaan kootut all-stars joukkueet ovat olleet kohtalokkaan huonoja ratkaisuja. Ns. Akatemia-joukkueiden ideassa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta toteutus on tähän asti ontunut pahasti. Tai väärin asetettujen tavoitteiden näkökulmasta toteutus on saattanut jopa onnistua, mutta silloin kysymys on nimenomaan väärin asetetuista, täydellisen riittämättömistä tavoitteista. Akatemia-joukkueelle astettavien tavoitteiden on oltava kunnianhimoisia. Sen sijaan, että tavoitellaan menestystä kotimaassa nuorten sarjoissa, on mittarit asetettava kansainvälisille kentille ja Akatemian läpikäyneiden yksilöiden menestymiselle siellä. Siis ei nuorten mestaruuksia kotimaan sarjoissa, vaan ammattilaisia Espanjan kentille. Ei pelaajia naisten mestikaan, vaan pelaajia kolkuttelemaan WNBA-joukkueiden oville. Tai naisten euroliigaan. On selvää, että arkipäiväinen harjoittelu on sekä määrältään että intensiteetiltään aivan toisenlaista, jos tähtäin on aidosti naisten euroliigassa kuin jos tavoite on muutaman kuukauden päässä A-tyttöjen finaalissa, jonne pääsemistä kukaan ei osaa edes kyseenalaistaa vastuksen ollessa niin heikkoa.
Meidän WU18 ja WU16 joukkueiden tilannetta voisi verrata maratoonariin, joka ei ole ennen arvokilpailua harjoituksissa tehnyt yhtään yli 30 kilsan lenkkiä. Tai keihäänheittäjään, joka on kiskonut treeneissä paljon kivoja puolivauhtisia 70-metrisiä tai semmosia vauhdittomia viiskymppisiä. Tai voimannostajaan, joka on nostanut parhaimmillaan kolmen sarjoja pienemmillä painoilla, eikä ole koskaan edes koittanut ykkösen maksimia.
