- Viestejä
- 2 336
Vs: Chicago Bulls: Rebuild
Jos ei tule kengän kuvaa persuuksiin, niin on mielenkiintoista nähdä, kuinka pitkän pelikiellon Bulls Portisille mätkäisee. Joku heitti tuolla Bullsin blogissa, että pelikiellon on oltava vähintään yhtä pitkä kuin Miroticin sairasloma, koska muuten olisi hankkinut itselleen paikan kokoonpanossa vetämällä pelipaikasta kilpailevaa pelaajaa turpaan. Aika hyvä pointti, sanoisin.
Jonkin verran näytään spekuloitavan sillä, että Mirotic on kenties ensin käynyt päälle, toisten mielestä oli ihan sucker punch. Molemmatkin voi tietty pitää paikkansa.
Ilmeistä on, että on ollut sanaharkkaa ensin jonkin aikaa ja sitten jossakin treeniväännössä on mennyt tönimiseksi. Epäsuorasti ilmeistä lie myös, ettei toisen naamasta rikota luustoa ihan pikku tölväisyllä.
Uteliaisuuttani kävin katsomassa, ketä vielä liikkuu vapailla markkinoilla. Eihän tuo pitkä eikä vaikuttava ole tuo vapaiden agenttien lista tällä hetkellä, mutta eipä Bulls tietty mitään voittavaa pelaajaa tarvitsekaan. Olisihan siellä tuttujakin nimiä tosin, kuten Tiago Splitter, Kris Humphries, Kevin Seraphin tai Donatas Motiejunas.
Paljon tietty riippuu siitä, mitä Bulls sitten haluaisi: konkaria Lopezin kaveriksi, nuorta pelaajaa mahdolliseksi kehittämiskohteeksi vaiko vain jotakuta ketä tahansa pelaamaan muutaman minuutin.
http://www.spotrac.com/nba/free-agents/power-forward/available/