- Viestejä
- 608
Vs: Chicago Bulls: Rebuild
No niinpä tietysti olisi pitänyt arvata että Jerian on päässyt setänsä / enonsa aseman turvin Bullsin NBA jengiin.
Jos jotain positiivista tuosta Bullsin koomailusta haluaa löytää niin ainakin tankkaaminen on saatu taas raiteilleen.
Mutta vaarana on se että ne TOP3 varaukset jäävät Bullsin ulottumattomiin sillä ainakin muutamalla jengillä on huonompi voittoprosentti kuin Bullseilla. Eli Doncic ja Ayton eivät välttämättä Bullsiin päädy kun draft alkaa ennen juhannusta.
Jos vaan mahdollista niin Bullsin kannattaisi ehdottomasti yrittää saada tehtyä treidi jossa kaupataan Mirotic, Grant ja Holiday. Mutta mikä NBA seura huolisi riesakseen Jerian Grantin kaltaisen turhakkeen jonka taidot riittävät korkeintaan G liigaan jos edes sinnekään.
Holidaylle ja Miroticille voi hyvinkin joku ottaja löytyä joten katsotaan miten käy.
Tietysti voi käydä niinkin että Mirotic treidataan vasta kauden jälkeen ennen NBA draftia / NBA draftin yhteydessä.
XOX sanoi:Vastasit itse omaan kysymykseesi. Grantin setä on Bullsin erityisneuvonantaja, joten hän lienee saanut paikan ns. suhteilla. Lauria käy todellakin säälikisi, kun joutuu pelaamaan Grantin kanssa. Säälin myös itseäni, koska edellisestä pelistä huolimatta valvoin viime yön katsoakseni ton kaamean kohelluksen suorana. En voi käsittää, miksi Fred ei tajua penkittää Grantia, kun Grantin surkeus pointtina on ilmiselvää jokaiselle muulle, joka katsoo peliä. No, tyhmyydestä sakotetaan... Bullsin seurajohto on ilmeisesti jo yrittänyt kaupata Grantia, mutta mistä hänelle saadaan ottaja? Ehkä Grant voi olla throw-in Miroticin mukaan, jos Mirotic-diili saadaan aikaiseksi? Samaan hintaan voidaan luopua myös Holidaysta, niin kamut saa pysyä yhdessä.