Koripallo.com

EM-kotikisat 2025

Viestejä
1 586
Federikolla on mielestäni vähän pidempi matka maajoukkueeseen, koska edellä nokkimisjärjestyksessä on kuitenkin tällä hetkellä Raitanen ja Muurinen.

Ehkä vähän väärinkäsitit mitä tarkoitin. Kyseessä oli minun tulevaisuuden arvio, että Fede tulee Eurooppaan ennen Muurista. Muurisesta ei tiedetä tuleeko pelaamaan Euroopassa pelattaviin liigoihin koskaan. Vähän liian aikaista sanoa. Federikon taas uskon jossain vaiheessa tulevan Eurooppaan. En puhunut siis siitä, että Federiko olisi jotenkin Muurisen edellä nokkimisjärjestyksessä. En nyt jaksanut mainita Muurista, kun hänen saatavuutensa voi aika pitkään olla tasoa Markkasen saatavuus eli vain kesäisin tjsp.
 
Viestejä
1 586
Näinhän tilanne on, mutta Raitanen? Oikeasti? Kohtalainen heittäjä, mutta pakissa aivan katastrofi kv.tasolla. Todella huonosti täytyy meillä olla asiat jos Raitanen nähdään EM-kisajoukkueessa.

Samaa mieltä tästä. Ellei taso nouse, niin viime kesän palkintomatka Espanjaan oli ihan riittävä palkinto hänelle siitä, että on jaksanut olla mukana. Hänelle on käyttöä talven karsintapeleissä, mutta kesäisin roolin tietenkin pitäisi pienentyä ja arvokisoihin tuskin mahtuu.
 
Viestejä
1 460
Ei meillä hyvää vaihtoehtoa tule varmaan olemaan 12. pelaajan paikalle. Raitanen ei omastakaan mielestäni ole Susijengi-tasoa, mutta kuten sanoitte niin hänet on nimenomaan nähty. Raitasesta saa heittäjän erikoistilanteisiin. Hänen vaihtoehtonsa, kuten Federiko, ovat tähän mennessä pelanneet aika kauheita maaotteluita ja jenkeissä on pitänyt tapahtua ihan oikeasti ihmeitä, jotta maajoukkueen ovet aukeaisi vuodenkaan päästä.

Tahvanaisen toin esille pelaajana, joka pelaa muutaman hyvän maaottelun ja hämää yleisöä. En usko hänen enää laittavan susipaitaa päälle.
 
Viestejä
210

Mites Joel Mäntynen, Lassi Nikkarinen ja Topias Palmi, siinä ois 3 josta joku vois olla 12 pelaaja, riippuu mihin rooliin haluaa pistää?

Esim. Lassi Nikkarinenkin alkaa olee parhaassa iässä ja tuleva kausi näyttää, olisiko hänellä käyttöä EM-kisoissa esim 11 tai 12 pelaajana.
 
  • Tykkää
Reaktiot: XOX
Viestejä
598
Raitanen Federikon edellä taas pistää lähinnä naurattamaan. Raitanen on kyllä nähty, hänellä ei pitäisi olla mitään asiaa kisajoukkueeseen.
Niin, Federikon potentiaali* on kieltämättä selvästi suurempi kuin Raitasella. Eka varsinainen yliopistovuosi (yhden NCAA-kelpoisuusvuoden Fede käytti prep schooliin) antoi lupauksia tuon potentiaalin lunastamisesta, mutta sen jälkeen on näyttänyt heikommalta, erityisesti hyökkäyspään suhteen. Kyllä Raitasen edelleen laitan varsinkin Susijengissä Feden edelle, omastakin mielestäni Raitanen toteuttaa huonosti sitä roolia missä pitäisi loistaa, eli olla mikrolämmin ja tarkka heittäjä. Istuu kuitenkin hyvin ns. liimapelaajaksi tekemään pienempiä joukkuekonseptin mukaisia asioita 100% oikein. Jos oikein muistan, niin pelaamissaan matseissa Fede oli varsin pihalla tästä konseptista. Ja ylipäätään nykykoriksessa huipputasolla on ongelma mikäli yhtä pelaajaa ei tarvitse vartioida koria paria metriä kauempana. Tästä(kin) syystä veikkaan että Okku Federiko tulee pelaamaan isoveljeään paljon enemmän maajoukkuepelejä.

*Voisi toki myös todeta, että 23-vuotiaana pelaaja on väistämättäkin lunastanut jo suuren osan potentiaalistaan ja seuraavan 2-3 vuoden sisään tehdään se loppurutistus uran huipputasolle.
 
Viestejä
1 460
Mites Joel Mäntynen, Lassi Nikkarinen ja Topias Palmi, siinä ois 3 josta joku vois olla 12 pelaaja, riippuu mihin rooliin haluaa pistää?

Esim. Lassi Nikkarinenkin alkaa olee parhaassa iässä ja tuleva kausi näyttää, olisiko hänellä käyttöä EM-kisoissa esim 11 tai 12 pelaajana.
Kaikki mielestäni ihan asiallisia pelaajia ja voihan he maajoukkueessakin pelata. Riippuu, millaista pelaajaa kaivataan. Kukaan heistä ei yksi yhteen korvaa Raitasta tai hänen rooliaan. Topias Palmi on ollut maajoukkueessakin usein hyvä, luulen että Salinin eläköitymisen jälkeen hän on maajoukkueessa pari vuotta käytännösä joka kerta.
Niin, Federikon potentiaali* on kieltämättä selvästi suurempi kuin Raitasella. Eka varsinainen yliopistovuosi (yhden NCAA-kelpoisuusvuoden Fede käytti prep schooliin) antoi lupauksia tuon potentiaalin lunastamisesta, mutta sen jälkeen on näyttänyt heikommalta, erityisesti hyökkäyspään suhteen. Kyllä Raitasen edelleen laitan varsinkin Susijengissä Feden edelle, omastakin mielestäni Raitanen toteuttaa huonosti sitä roolia missä pitäisi loistaa, eli olla mikrolämmin ja tarkka heittäjä. Istuu kuitenkin hyvin ns. liimapelaajaksi tekemään pienempiä joukkuekonseptin mukaisia asioita 100% oikein. Jos oikein muistan, niin pelaamissaan matseissa Fede oli varsin pihalla tästä konseptista. Ja ylipäätään nykykoriksessa huipputasolla on ongelma mikäli yhtä pelaajaa ei tarvitse vartioida koria paria metriä kauempana. Tästä(kin) syystä veikkaan että Okku Federiko tulee pelaamaan isoveljeään paljon enemmän maajoukkuepelejä.

*Voisi toki myös todeta, että 23-vuotiaana pelaaja on väistämättäkin lunastanut jo suuren osan potentiaalistaan ja seuraavan 2-3 vuoden sisään tehdään se loppurutistus uran huipputasolle.
Juuri näin. Potentiaali Federikoilla on selvästi korkeampi. Se pitää/pitäisi lunastaa. Toivottavasti lunastavatkin.
 
Viestejä
1 586
Ei meillä hyvää vaihtoehtoa tule varmaan olemaan 12. pelaajan paikalle. Raitanen ei omastakaan mielestäni ole Susijengi-tasoa, mutta kuten sanoitte niin hänet on nimenomaan nähty. Raitasesta saa heittäjän erikoistilanteisiin. Hänen vaihtoehtonsa, kuten Federiko, ovat tähän mennessä pelanneet aika kauheita maaotteluita ja jenkeissä on pitänyt tapahtua ihan oikeasti ihmeitä, jotta maajoukkueen ovet aukeaisi vuodenkaan päästä.

Tahvanaisen toin esille pelaajana, joka pelaa muutaman hyvän maaottelun ja hämää yleisöä. En usko hänen enää laittavan susipaitaa päälle.

Jos et Tumbaa vielä laskenut joukkoon, niin miksi ei hän? Heittää kolkit sisään ja pystyy puolustamaan isoja pelaajia. Mielestäni erittäin mielenkiintoinen tapaus ja tulevan talven maaotteluissa hän tulee varmaankin näyttämään onko potentiaalia jopa viimeisille EM-kisapaikoille. Alkukesästä olisin halunnut hänet viimeiselle paikalle Raitasen yli kesän Espanjan turnaukseen. Ilman loukkaantumisia on kyllä vaikeaa mahtua lopulliseen EM-kisaryhmään. Näen, että Tumban oikea taso on ainakin Raitasen edellä jos vertaillaan kaikkia ominaisuuksia. Skoraajana Tumba häviää ja siinä se taitaakin olla. Tumba on helpompi laittaa roolipelaajaksi.
 
Tumba on ottanut isoja kehitysaskeleita, mutta hänelläkin taitaa maaotteluita olla takana vasta yksi (?) enkä vielä uskalla laskea häntä rotaatioon Raitasen edelle. Hyvä leiritys voi hänet toki joukkueeseen viedä, mutta hänkin on aika erilainen pelaajatyyppi.
 
Viestejä
3 656
Kun tällaisiin turnauksiin valmistaudutaan, vaihtopenkin viimeisten pelaajien kohdalla korostuu nk intangible ominaisuudet. "Hyvä jätkä" on parempi "murjottaja".
Näillä viimeisillä valinnoilla ei todennäköisesti ole hirveästi annettavaa kentälle, mutta kentän ulkopuolella, matkustamisen aikana, pukuhuoneessa, palavereissa jne vaikutusmahdollisuudet ovat suuret, ja jopa tärkeämmät kuin 30 m sprintti, viivajuoksut tai ponnistustestit. Nämä kaverit voivat omalla tekemisellään hitsata joukkuetta yhteen tai repiä hajalle.
 
Viestejä
5 026
Mahtaakohan Suomen matseihin jäädä ollenkaan yksittäisiä lippuja? Onko kaikki harmaat paikat siis jo tässä vaiheessa varattuna, siis jokaiseen viiteen matsiin?

Halvimmillaan tuo paketti siis on 248 euroa.
 
Toivotaan, että tulee jossain vaiheessa yksittäisiä lippuja.
 
Viestejä
745
Toisaalta, jos kaikki liput menee kaupaksi paketeissa, niin miksi pitäisi myydä yksittäisiä lippuja? Oletettavaa kuitenkin on, että yksittäislippujakin tulee vielä myyntiin.
 
Ei toki varmaan pitäisikään, mutta mukavaahan se olisi jos paikalle pääsisi mahdollisimman moni.
 
Viestejä
5 026
Lisätään vielä, että tuskin vuoden (?) takaisten jääkiekon MM-kisojen kaltaista hautajaistunnelmaa kuitenkaan saadaan, Suomella on kuitenkin sen verran hyvä faniryhmä.

Toivottavasti onninen-ryhmät eivät kuitenkaan tosiaan valtaa liikaa alaa.
 
Viestejä
15
Lippuja yksittäisiin peleihin tulee varmaan paljon jälleenmyyntiin pakettiostajiltakin kisojen lähestyessä max. ostohinnalla. Itsekin ostin paketin, mutta kun ei asu lähellä ja työaikataulut avoinna niin mistä sitä tietää pääseekö paikalle kaikkiin peleihin vaikka haluaisi, kohtuuhintaisia majoituksiakaan ei löydy.

Helsingissä kaikissa peleissä käynyt ja se oli kyllä jokaisen euron arvoista :)
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös