Vs: Finaali: Pyrintö - ToPo
Ihan ensiksi Sophistifunkin otteluraportit ja muut kirjoittelut parasta A luokkaa. Asiallista ja ennnen kaikkea milenkiintoisia sekä oikeat pointit esille nostavaa. Kirjoituksesi jälkeen jäin kyllä nyt uteliaana miettimään Tampereella pidetyn lehdistötilaisuuden Tomppa-Pieti-komisaari keskinäistä keskustelua. Jatka samaan malliin Sophistifunk sillä sinulla omat fanit lukijajoukossasi Topon kannattajien ulkopuolellakin. Itseasiassa kirjoituksesi on ainoa syy käydä yleensä Topon sivuilla. Olet kehittänyt erittäin hyvän konseptin pelin purkamiseen. Kiitos sinulle.
Finaalin ottelusarjan toinen ottelu oli pelattu jo parin minuutin pelin jälkeen. Eilen Topo oli niin ylivoimainen ja energisempi, että ei voi kuin kehua vaikka Pyrinnön kannattaja olenkin. Pyrintöläisyys on muuten sellainen asia josta ei niin vaan irti pääse. Tunnen olevani Pyrintöläinen vaikka enemmän pääsen työni takia katsoman esim. Hongan pelejä. Pyrintö oli ja kuulemani mukaan on nykyään vieläkin enemmän iso joukko ihmisiä, jotka todella välittävät toisistaan, tukevat toisiaan, tuntevat yhteenkuuluvuutta eli seurassa on loistava henki. Uskoisin, että se on mitä vahvimmin Pyrinnön tämän vuoden menestyksen salaisuus numero 1. Ja nyt tarkoitan seuran menestystä kokonaisuudessaan (kaikki juniorijoukkueet SM-mitalleilla... hurja saavutus). Menestyminen on kivaa, mutta Pyrinnössä se ei saa ohittaa tai tulla syrjäyttämällä seuran oikean hengen. Tiedän, että tämä on seurassa tiedostettu. Tampereella on ottettu toiminnan kehittämisen ohjenuoraksi hitaasti kiirehtämisen, ja ennen kaikkea talouden ehdoilla etenemisen. Pyrintöläinen kantaa siis sisällään rengas-P merkkiä ylpeänä, koska on saanut seuralta elämässä tärkeitä tunteita kuten yhteenkuuluvuuden ja välittämisen tunteen (en ole niin sinisilmäinen, että jokaiselle jäisi rengas-P merkki vaikka olisikin ollut Pyrinnössä, mutta todella monelle näin käy).
Punakaartilaiset tunnen ja tiedän heistä suurimman osan elämästään olleen pyrintöläinen, eli se ei todellakaan ole mikään hetken mielijohde.
Pyrintö-Topo sarjassa pelaa kaksi hienoa joukkuetta. Ehkä kiivaan keskustelun taustalla on hiukan eri arvoista lähtevä menestyksen hakeminen. Yritän parhaani mukaan ymmärtää molempien joukkueiden purkauksia. We are the champion biisin soittaminen oli mitä ilmeisimmin inhimillinen virhe, joka sai Pyrintöläisetkin noloiksi, ja siihen ei oltu osattu varautua, jotta soitto saatu nopeasti lopetettua. Vaikka en tietenkään vastaa katsojana soitettavasta musiikista niin silti Pyrintöläisenä pyydän anteeksi ,se oli noloa... minullekkin. Anteeksi Tomppa ja Hanno, kun kritisoin teidän provoisoimista ja sitä kuinka yrittätte vaikuttaa tuomarilinjaan (ja Puke älä pliis mene mukaan tohon, älä edes sosiaalisessa mediassa). Se vaan on niin vaikeaa katsella, kun en itse Pyrintöläisten lasien läpi näe sitä Pyrintöä hyödyttävää tuomarilinjaa. Näen vain sen teidän mainitseman kahva puolustamisen siinä, kun Heinonen laitaa käden Williamsin syliin ottaen vauhtia pois, joka kerta hänellä pallo on. Tuomarit tämän hyväksyvät joten kai se sitten on ok. Kaminen ja Möttölä olette todella ärsyttäviä, mutta minä pystyn myös samanaikaisesti teitä arvostamaan. Möttölä on edelleen yksi parhaita suomalaisia pelaajia ja samoin Kaminen valmentajana. Olette molemmat tehneet hienoa työtä viemällä suomalaista koripalloa eteen päin. Kiitos siitä Tomppa ja Hanno. Williams puhuu pelien aikana itselleen ääneen ja hakee tsemppiä pyörittämällä päätään ja usein arvostelemalla tuomareita. Ärsyttää se minuakin. Kiitos kuitenkin Damonille siitä, että hänen voittamisen tahtonsa on tuonut niin monta ikimuistettavaa koria ja hetkeä pyrintöläisille kannattajille.
Tiistaina jatketaan. Ylpeänä pyrintöläisenä edelleen. Toivottavasti Pieti joukkoineen on saanut rivejään parempaan kuosiin ja pystyisimme antamaan paremman vastuksen kovalle Topolle. Mestaruuden tulee voittamaan hyvä joukkue oli se sitten Pyrintö tai Topo. Niin ja kiitos työnatjalle mahdollisuudesta päästä taas tiistaina Tampereele pyrintöläisten ystävien joukkoon ja tuntemaan yhteenkuuluvuutta.