Koripallo.com

FINAALIT -16 Kouvot - Pyrintö

Viestejä
589
Vs: FINAALIT -16 Kouvot - Pyrintö

42 sanoi:
No jos kentällä asti kävi huutelemassa, niin eikös siitäkin pitäisi penalttia tulla? 8]

Ei siellä tainnut olla tuollaisia tilanteita muita, että se linjan haku ei tässä toimi. Kai tuosta olisi voinut EU:n antaa jos tulkitaan tahalliseksi tönimiseksi. Jos taas olisi tulkittu Seppälän filmanneen, niin siitä on seuraamuksena teku eikä EU.
Kyllä se omaan silmään näytti Sopanen siellä käyvän aika kuumana, mutta ei voi ottaa kantaa, mitä huuteli. Elekieli ei kuitenkaan tue tuota, että oli omiaan pois kentältä keräämässä. Korviin koski kommentaattorin sanailu, kun DW sai kolmannen virheensä, kommentti meni jotenkin niin, että Damonin ollessa kyseessä tuomarien pitää olla aivan varmoja, että tapahtui virhe, ennen kuin puhaltavat. No siinä potkutilanteessa sitten kyllä sai Damon virheen, vaikka rikkoja oli nähdäkseni Henderson, eli kyllä Pekka tiesi, mistä puhui.

Potku vai ei, käykää muuten kokeilemassa vaikka lähimmällä suolla, että polkaisette jalkanne suonsilmään ja sitten vedätte sen pois. Luulisin, että kaikilla tulee jalan irrottua vastaliikkeenä potkua muistuttava liike. Tuota YLEn tilanteesta aikaansaamaa videota kelatessa tulee tosin mieleen myös se, että tekikö Gipson III siinä ensin liikkuvan screenin. YLEn ohjaaja ei varmaan ole kovin paljoa ole koripallopelejä ohjannut, lie ollut lainassa jostakin kultturellisemmasta tapahtumasta, siksi paljon jäi mielenkiintoista pelissä näkemättä surkeiden kameravalintojen ja zoomausten vuoksi. Tuo Caven-Gipson tilanne olisi kokeneen ohjaajan silmiin tarttunut heti, eikä missään tapauksessa olisi siirtänyt fokusta pois siitä. Pojat nuhjasivat jo siinä ajon aikana ja sitten kun Caven päätyy kentän pintaan, niin kuvista ehtii näkemään vielä molemmin käsin suoritettu kiinnipito Gipsonin jalasta. Sitten näytetään taas yleisöä. Mukavaa, että kansallinen televisioyhtiö on kiinnostunut edes tämän verran koripallosta, mutta kommentaattorin ja ohjaajan voisi seuraavaan koitokseen vaihtaa.
 
Viestejä
10
Vs: FINAALIT -16 Kouvot - Pyrintö

filppu sanoi:
Paikan päällä Gipson-Caven episodin nähneenä täytyy todeta, että ei Gipson osunut muualle Cavenia kuin hiuksiin korkeintaan.
Onpa ollut taas kirjoittelua, "mitään en nähnyt, mutta täys kuspää koko jätkä". Surkuhupaisin kommentti kumminkin paikalla olleelta. Tarkkaa työtä Gipsonilta.
 
Viestejä
1 693
Vs: FINAALIT -16 Kouvot - Pyrintö

Haukka-45 sanoi:
Miten muuten on? Jos pelaaja tietää, ettei häneen kohdistunut sellaista rikettä, josta toinen pelaaja tuomitaan, niin onko hänellä oikeus/velvollisuus pyytää tuomareita oikaisemaan tulkinta?

"musta meni" ja "pallossa oli" tyyppiset huutelut ovat toki pihapeleissä ihan kunniallisia, mutta koko ajatus kilpaurheilussa täysin pöhkö.
 
Viestejä
1 529
Vs: FINAALIT -16 Kouvot - Pyrintö

PikkuMikko sanoi:
Sen tuo sekamelska kuitenkin sai aikaan että tuomarit antoivat aivan käsittämättömästi heittotilannevirheen Williamsille ja kuvanauha kyllä selkeästi näyttää että virhe oli Henderssonin. Eli Damonin 4. virhe oli paha munaus tuomareilta.

Sama huomio. Ihan ansaitusti DW purnasi pitkään, tuomio olisi voitu oikaista vielä tauon aikana. Daimonin parempana päivänä kyseinen tuomarivirhe, Williamsin neljäs, olisi saattanut vaikuttaa ratkaisevasti pelin kulkuun. Nyt onneksi ei.

Tuo Minard-Seppälä oli minusta aivan selvä teku Minardille. Lentääkö kaveri vai ei on yhdentekevää. Turhautumisen purku ihan sivulliseen pelaajaan...
 
Viestejä
104
Vs: FINAALIT -16 Kouvot - Pyrintö

Williams oli todellakin huono tänään, mutta kauanko olet fanittanut Pyrintöä? Neljä viikkoa? Williams on oikeastaan jokaisen Pyrinnön menestyskauden avainhahmo sen jälkeen kun Suomeen aikoinaan saapui. Mieleen muistuu Pyrinnön televisio-ottelu ajalta ennen kuin Williams riitaantui toisen suomalaisseuran kanssa. Pataan tuli muistaakseni liki 40 pinnaa, ja Pyrintö näytti enemmän divarijoukkueelta kuin korisliigaporukalta. Hupsistakeikkaa Williams sai kengän takamukseensa Kotkassa, ja Pyrintö voitti 12 ottelua peräkkäin ja säilyi sarjassa. Ilman kyseistä pelaajaa on hyvin mahdollista, että ostaisit kausaria divaripeleihin.

Ihan sama olenko fanittanut tai en, niin joka tapauksessa Williams on erittäin epämiellyttävä pelaaja joukkueelleen. Edelleenkään en usko, että hän on valmentajan päiväuni. Damon oli huippupelaaja ja hän on toki kohtalainen pelaaja vielä 42-vuotiaana, mutta äärimmäisen itsekäs pelaaja omalla pelityylillään ja varsin hankala joukkueelle, koska hän ei pysty pelaamaan hyökkäyspäässä palloa liikuttavaa peliä, eikä joukkue pysty Damonin ollessa kentällä pelaamaan pick´n roll peliä. Puolustuspäässä hänelle on varsin vaikea löytää sopivaa puolustettavaa, jonka perässä pysyy. Voimassa taas häviää korin alla selvästi lähes kaikille puolustettavilleen.
Turha muistella, mitä DW teki vuonna 2009!
 
Viestejä
962
Vs: FINAALIT -16 Kouvot - Pyrintö

Onko eilisen pelin pressistä mitään hajua? Ei tuppaa pyrinnön sivuilta ainakaan löytyvän.
 
Viestejä
3 107
Vs: FINAALIT -16 Kouvot - Pyrintö

Eikö Pyrintö ole pitkin kautta toivotellut piutpaut liigan toiveille, että kaikki pressit pitää painaa saataville? Muistelisin, että ensin niitä ei saatu ylipäänsä taltioitua ja sitten lopulta on kuvailtu jollain kännykällä vähän puolivillaisesti.

Pelaamisesta tyydyn toteamaan, että Kouvot on ihan hyvä joukkue ja Pyrintö ei. Etenkin muutaman pelaajan touhua, pääasiassa Cavenin, on aika raskasta katsella.
 
Viestejä
2 688
Vs: FINAALIT -16 Kouvot - Pyrintö

D w ch sanoi:
Potku vai ei, käykää muuten kokeilemassa vaikka lähimmällä suolla, että polkaisette jalkanne suonsilmään ja sitten vedätte sen pois. Luulisin, että kaikilla tulee jalan irrottua vastaliikkeenä potkua muistuttava liike.

Haukka-45 sanoi:
Miten muuten on? Jos pelaaja tietää, ettei häneen kohdistunut sellaista rikettä, josta toinen pelaaja tuomitaan, niin onko hänellä oikeus/velvollisuus pyytää tuomareita oikaisemaan tulkinta?

Nyt on ollut kyllä mahtavaa settiä muutamat viimeiset sivut!! ;D

Yllä ehkä kaksi suosikkikommenttia. Lähden nyt tuohon lähellä olevalle suolle kokeilemaan jalan irroittamista suonsilmästä. Sitten laitan lisää popcornia ja palaan keskusteluihin. :D
 
Viestejä
1 693
Vs: FINAALIT -16 Kouvot - Pyrintö

Maanantaivalmentaja sanoi:
Keskiviikkona tulee Pyrinnön kosto! Saatte nähdä, ottelusarja on kaikkea muuta kuin valmis.

Tämä on aivan totta, vielä pitää kerran Kouvojen voittaa, mutta mikään joukkue ei ole noussut 3-1 tappioasemasta korisliigan historiassa.
 
Viestejä
27
Vs: FINAALIT -16 Kouvot - Pyrintö

clikc sanoi:
Tämä on aivan totta, vielä pitää kerran Kouvojen voittaa, mutta mikään joukkue ei ole noussut 3-1 tappioasemasta korisliigan historiassa.

Aika vaikeaa se on noustakaan kun ennen on pelattu paras viidestä...
 
Viestejä
7 545
Vs: FINAALIT -16 Kouvot - Pyrintö

Jiisaazi47 sanoi:
Sopanen kävi kentällä huutamassa omat pelurinsa pois tilanteesta, ihan vaan sillä ettei tule lisää penalttia.

Joo kyllä aivan selvästi Sopanen vollottaa jotain tuomareille tai kouvo-pelaajille, kun omat pelaajat on jo selän takana.
 
Viestejä
1 744
Vs: FINAALIT -16 Kouvot - Pyrintö

Kohta on kulunut vuorokausi edellisestä pelistä ja Tampereen Punaiset Puuhastelijat eivät ole vieläkään saaneet pressiä nettiin. Lopettakaa toiminta tai menkää divariin jos tämän vuosituhannen toimintatavat on näin saatanan vaikea pala teille!

Nuhjuista toimintaa tälläinen yleisseura puuhastelu. Sopii korkeintaan lasten harrastetoiminnan pyörittämiseen.
 
Viestejä
20
Vs: FINAALIT -16 Kouvot - Pyrintö

Beasley sanoi:
Tämän selostajan asiantuntemus tulee esille tässä kommentissa. Ylellä ja Yle Puheessa hieman enemmän asiasta ymmärtävät asiantuntijat arvuuttelivat, tuleeko eu vai teku ja molemmilla kanavilla ihmeteltiin no callia tuosta Minardin tempusta. Toki Seppälä hieman lisäsi efektiä, mutta jos se on syynä Minardin päästämiseenilman sanktiota niin tällä kaudella ei olisi saanut viheltää ensimmäistäkään virhettä Rannikkoa vastaan "koska Rannikko aina tehostaa huojumistaan".

En minä mikään asiantuntija olekaan. Jos oma kompetenssi olisi kovempi kuin herroilla Rantanen ja Salminen, niin enköhän tekisi jotain muuta kotimaisessa koripallossa kuin selostaisi. Tosin, jännästi olet kuitenkin asiassa kanssani samaa mieltä (Minardille olisi kuulunut virhe ja Seppälä filmasi) ja silti dissaat... Ja samaa no callia ihmeteltiin myös eräässä kolmannessa lähetyksessä.
 
Viestejä
1 797
Vs: FINAALIT -16 Kouvot - Pyrintö

Jiisaazi47 sanoi:
En minä mikään asiantuntija olekaan. Jos oma kompetenssi olisi kovempi kuin herroilla Rantanen ja Salminen, niin enköhän tekisi jotain muuta kotimaisessa koripallossa kuin selostaisi. Tosin, jännästi olet kuitenkin asiassa kanssani samaa mieltä (Minardille olisi kuulunut virhe ja Seppälä filmasi) ja silti dissaat... Ja samaa no callia ihmeteltiin myös eräässä kolmannessa lähetyksessä.

Jotain rajaa olette sitten asiantuntijoita tai ette. Jos tuollaiset otteet sallittaisiin, niin varsinkin playoff peleissä, joissa tunnepuoli on monella pelaajilla ihan tapissa, tuloksena olisi lätkä tyylisiä nenän niistoja.

Jos tönimisen kohde ei olisi ollut tunnetasoltaan lähes apaattinen Seppälä, vaan vaikka DW tai TG III, niin aikamoisen markkinat olisi olleet pystyssä.

Minardille luonnollisesti EU ja Seppälälle teku (makuasia) rannikkomaisesta korostamisesta.
 
Viestejä
20
Vs: FINAALIT -16 Kouvot - Pyrintö

Downtown sanoi:

No en minä ainakaan ole missään vaiheessa hyväksynyt Minardin temppua, en lähetyksessä enkä sen jälkeen keskusteluissa oikeassa maailmassa tai täällä foorumilla. Oma asiantuntemattomuus tuli esille kun kuvittelin että filmistä tulisi eu, ja siksi olin tyytyväinen ettei kaksoisvirhettä vihelletty. Koska ne jos mitkä ovat monesti turhia piippauksia, vallankin näissä peleissä.

Ja Seppälä ei ole kovinkaan apaattinen kentällä, vaan oikeinkin mukava agitaattori, joka ui pikku eleillä ja sanoilla vihollisen ihon alle, kuten tässä tapauksessa... Mutta mitäpä minä mistään tiedän...

Edit. Muokattu yksi sanavalinta ettei kukaan pahoita enempää mieltään.
 
Viestejä
3 672
Vs: FINAALIT -16 Kouvot - Pyrintö

Jiisaazi47 sanoi:
No en minä ainakaan ole missään vaiheessa hyväksynyt Minardin temppua, en lähetyksessä enkä sen jälkeen keskusteluissa oikeassa maailmassa tai täällä foorumilla. Oma asiantuntemattomuus tuli esille kun kuvittelin että filmistä tulisi eu, ja siksi olin tyytyväinen ettei kaksoisvirhettä vihelletty. Koska ne jos mitkä ovat monesti turhia piippauksia, vallankin näissä peleissä.

Ja Seppälä ei ole kovinkaan apaattinen kentällä, vaan oikeinkin mukava v***upää joka ui pikku eleillä ja sanoilla vihollisen ihon alle, kuten tässä tapauksessa... Mutta mitäpä minä mistään tiedän...

Jokaisella on oikeus fanittamiseen ja asioiden katsomiseen miltä kannalta tahansa. Mutta julkisessa selostushommassa olevalta henkilöltä odotetaan hieman sivistyneempää toimintaa. Jos AJ Sipilä, Jouko Vuolle, Pekka Salminen, Ipe Rantanen, Sami Laaksonen, Juri Heinämäki tai kuka tahansa näitä selostava tai kommentoiva julkisesti keskustelupalstalla kutsuisi urheilija v***upääksi, yksikään itseään kunnioittava media ei edes harkitsisi tuollaisen henkilön päästämistä studioon.
Se mikä vielä jotenkin sallitaan innokkaille faneille ei aina ole ihan suotavaa julkisessa roolissa esiintyvälle.
 
No niin. Pahoittelut nyt sitten heti kaikille jotka tuosta mielensä pahoittavat, muokkasin alkuperäisen viestin ettei tule enempää mielensäpahoittajia.

Arvostan Ilaria pelaajana todella paljon ja ko. nimitys oli tarkoitettu ihan positiiviseksi asiaksi. Mutta valitettavasti toiset lukevat tekstejä keskustelupalstoilla ihan juuri niin kuin haluavat. Olisi varmaan pitänyt käyttää lainausmerkkejä, hymiötä tai jotain...
 
Viestejä
155

Jani Saari ei ilmeisesti ymmärrä kirjoittamaansa. Tuosta ei positiivista asiaa ei saa tekemälläkään. Lainauskerkit, hymiöt tai mikään muukaan ei pelasta täysin asiatonta kirjoittelua.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös