Nonni, olipahan pyhät. Paluu Helsinkiin on tosiasia parin viikon lomailun jälkeen. Joulupukki toi John Legendin levyjä, kilokaupalla hyödyllistä kirjallisuutta ja Memphis Grizzliesin Rudy Gayn pelipaidan kesähelteitä silmälläpitäen.
Honka-topic ei ole niitä koopee.comin eläväisimpiä, mutta taso on yleisesti ottaen korkealla. Turhanaikaisten provoilujen puuttuminen on siunaus. Nyt, kun kautta on kuljettu puoleenväliin ja Honka on onnistunut hakemaan kevätkierroksen avausmatsissa pisteet Karkkilasta, voisi luonnostella, miltä Honka näyttää allekirjoittaneen silmin juuri nyt.
Matinen, Monte ja Matt. Viherpaitojen korintekovastuu lepäilee pitkälti mainitun kolmikon varassa. Saksan liigan epäviralliseksi MVP:ksikin kutsuttu keravalaisvahvistus Matikainen karisti alkukipsin muutaman kierroksen jälkeen. Matt Williams kuittasi lokakuun ailahtelunsa vakiinnuttamalla tasonsa marraskuussa ja nostamalla kokonaissuorituksensa tasoa astetta ylemmäs joulukuussa. Monte Cummings on kyennyt edelliskautta vapaantuneempaan peliin – lukuunottamatta erästä myrskyistä syysiltaa, jolloin Monte upposi betonipainot nilkoissa Kinnaslampeen. Näiden kavereiden yhteispistesaldon voi huoletta odottaa olevan vähimmilläänkin viidenkymmenen tienoilla. Troikasta ei löydy heikkoa lenkkiä myöskään pakkipäässä, sillä ulottuvuudesta, liikkuvuudesta, voimasta eikä nopeudesta ole erityisesti sanktioitavaa.
Jonain päivänä yhdelle edellämainituista tulee kuitenkin off-päivä hyökkäyspäässä. Cupin finaalissa kolautteli rautoihin Matinen, tv-matsissa Katajaa vastaan Cummings. Tuolloin muiden pelaajien täytyy nostaa tasoaan. Uskon, että Kimmo Muurisen kuukauden mittainen loukkaantuminen oli tässä suhteessa hyvä sekä Kimmolle itselleen että joukkueelle. Honka sai tilaisuuden testata kapeampaa rotaatiota ja ajaa nuoria kavereita sisään yhden aloitusviisikon pelaajan poissaollessa, ja Muurinen sai muutaman matsin huilin myötä voitonnälkää, joka ei aina 44 ottelun mittaisen runkosarjakauden kuluessa ole itsestäänselvyys. He-Man kykeni alkukaudella pitämään ailahtelut minimissä, ja Cupin finaalissa kaveri oli jo joukkueensa paras kotimainen, vaikka minuutteja siunaantuikin rajoitetusti. Kimmon tehtävänä on saavuttaa sama periksiantamattomuus ja röyhkeys, mitä näimme ennen loukkaantumista. Uskon tasaiseen kehitykseen tässä tapauksessa.
Muurisesta pääsemmekin Hongan pelikauden 2006/2007 kapellimestariin, maestro Koposeen. Vastustajat ovat viisastuneet vahingosta, eivätkä ole alkukierrosten raisujen otteiden jälkeen pyrkineet horjuttamaan Hongan hyökkäystasapainoa murjomalla Petskua kyynärpäin, puukoin ja atraimin. Coach Pavicevicille on ilmiselvästi tärkeää jalostaa Petskusta puhdas pointti, joka voi dominoida peliä heittämättä ainuttakaan pelitilanneheittoa. Kun arsenaalissa on Williams, Cummings, Matinen ja Muurinen, Petskulla on takataskussaan tukuttain kuvioita, joita jaella puolustuksen rikkomiseksi. Kuitenkin myönnän, että tänään minua ilahdutti erityisesti Petskun 18 pisteen saldo. Petskulla on eväitä tulla luontaiseksi osaksi Hongan hyökkäysmyllyä, ja mikäli Matinen-Monte-Matt-kolmikko takeltelee, nuoren kaverin korintekorutiini nousee arvoon arvaamattomaan. Petsku on jo onnistunut minimoimaan ”tulokasvirheet” pallonkäsittelyssään ja puolustuksessaan, joten lieneekö suurempi hyökkäyspään vastuun seuraava askel?
Syyskauden heikoimmaksi lenkiksi osoittautui Phil Hickey, jonka optimistiset kuntoutumisaikataulut lykkääntyivät lykkääntymistään. Kyllähän Philharmonic pudotti painoa ja vetreytyi silmissä, mutta edellissyksyn taso ToPo:n paidassa odottaa vielä tulemistaan. Epäilen, että mies itsekin on tietoinen alisuorittamisestaan ja yrittää kuntoutua parhaansa mukaan. Phil on ollut parhaimmillaan tärkeässä roolissa Hongan voitto-otteluissa (kotiottelut vs. Kouvot, Componenta, ToPo), mutta vastapainoksi hiipunut täyteen pimentoon seuraavissa mittelöissä. Hongan johto on ollut ihailtavan luottavainen Philin kuntoutumista odottaessaan, ja veikkaukseni on se, että Honka tarkkailee pahimman varalta amerikkalaista korinaluspelaajaa, mutta ei lennätä uutta miestä Suomeen, mikäli Phil pysyy terveenä ja näyttää selviä piristymisen merkkejä tammikuussa. Toivon tätä myös yleisön edustajana, koska espoolaiskatsomo näyttää selvästi tykästyneen Philiin, vaikka ison miehen edesottamusten seuraaminen hiersi alkukaudella välillä pahastikin.
Mankkaan korkeimman oikeuden, Olli Nikitinin, otteissa on yhä virtaa. Pavicevicin hittituote, Koponen-Nikitin-experience on kankeahkojen avausotteluiden jälkeen toiminut lähes odotusten mukaisesti. Kun Koponen on kärsinyt yo-kirjoitusstressistä, Krimin sodan veteraani Pappa-Nikitin on ottanut pelintekovastuun käsiinsä pariksi minuutiksi ja rauhoitellut tilannetta siihen asti, kunnes parketti on jälleen kypsä 1988-vuosikerran veisteltäväksi. Ajoittain Petsku ja Olli ovat muodostaneet lyhyen, mutta pallovarman takakentän, joka on tehnyt hyvää jälkeä vastustajan yrittäessä purra paikkaprässeillä ja träpeillä. Nikitinin otteita heikentävät turhautumisvirheiden sumat etenkin tiukoissa, fyysisissä matseissa, jolloin miehen peliminuutit ovat saattaneet jäädä alle kymmeneen. On Hongan kannalta elintärkeää, että Nikitinin peliajatus pysyy kasassa, koska Nuorempi van Joki ei vielä kokemuksensa puolesta pysty kantamaan vastuuta tosipelien tullen pääsiäisen korvilla. Pamppu on näyttänyt divarimatseissa kykenevänsä itsenäiseen pelinjohtoon ja hyviin ratkaisuihin, joten Pampun aika lienee lähempänä kuin moni uskookaan – tuskin kuitenkaan vielä tällä kaudella.
Eldar Skamo on noussut coachin vaatimusten ja odotusten mukaisesti esille. Ajoittain Skamo näyttää totuttelevan edelleen ajatukseen siitä, että hänen pelipaikkansa on liigassa, mutta suurimmaksi osaksi Ede on vastannut odotuksiin. Kevätkausi on kehitykselle olennaista aikaa, koska Edellä on kaiken onnistuessa mahdollisuus lunastaa tulevan 21 ottelun aikana itselleen peliminuutteja playoffeista. Divarissa mies ei enää kehity, sen näkee kloorialtaassa sukelteleva sokea kyklooppikin. Vanhempi van Joelle loukkaantuminen tuli ikävään läpeen, koska armeijaksikin kutsutun luonnonkatastrofin johdosta vaisummin menneen edelliskauden jälkeen Vilkulta odotettiin lopullista läpimurtoa rotaatioon. Nyt Vilkulle on olennaista löytää paluu pelirytmiin 10-15 minuutin tehokkaan pelikohtaisen difun ja muutaman irtopisteen myötä. Syksy 2007 on käytännössä jo kulman takana.
Teemu Rintala, Juho Nepoleon ja Ilkka Sirola käyvät selvissä matseissa kentällä parin minuutin ajan, ja yleensä kiittävät vastuusta kotiyleisön tuuletellessa. Isoja minuutteja kaverit joutuvat odottamaan tuleville pelikausille.
Vielä lyhyt analyysi valmentajista. Cup-finaali psykologisine sodankäynteineen toi kirnupiimän jälkimaun syyskauteen, joka muutoin meni kaikin puolin kiitettävästi. Pavicevic ja Petteri Kuusela tuskin odottivat joukkueensa lukkiutuvan niin täydellisesti LrNMKYa vastaan. No, mennyt on mennyttä, mutta cupin finaali todisti ainakin erään asian: Jos Pavicevic on Dante ja Kuusela on Vergilius, niin heidän Jumalaisessa Näytelmässään Mika Turunen istuu hornan alimman piirin pohjalla vyötäröstään kiinni jäässä nostellen vuoroin ilmaan Pantteri-patsasta ja Cupin pokaalia. Lappeenrannan psykologinen yliote, josta Turunen puhui ennen Cup-matsia, on kahden ja puolen kauden mittapuulla katsottuna täysi fakta. Keinolla tai toisella LrNMKY selvittää tiensä pudotuspeleihin, ja mitalipeleihin päästäkseen on Hongan, Joensuun Katajan tai KTP:n mentävä puolustavan mestarin läpi. Se on ainoa tie. Mestarijoukkueet tulevat mestareiksi vasta voitettuaan sen vastustajan, jota he ovat vuosikaudet pitäneet voittamattomana.
Käytän usein sanaa ”luottamus.” Luotan harvoin keneenkään tai mihinkään hetken mielijohteesta, koska paha tapani on tarkkailla asioita pitkällä tähtäimellä ja laajalla mittakaavalla. Pavicevicin ja Kuuselan johtamistaitoon opin luottamaan jo viime kaudella, ja kuluvalla kaudella olen ollut entistä vakuuttuneempi. Pari kehnompaa kautta (2003/2004, 2004/2005) tulivat tavallaan kuin taivaan lahjana Pavicevicille, joka korkkasi kolme perättäistä mestaruutta ensimmäisinä kausinaan tasavallassa. Pysyäkseen voittokannassa joukkueen täytyy pysyä liikkeessä, elää jatkuvasti hetkessä. Etenkin Lappeenrannalle kärsityt tappiot ovat pakottaneet Pavicevicin ja Kuuselan työstämään pelijärjestelmäänsä. Erityisen huomattavaa on omiin silmiini ollut Pavicevicin Cummingsille suomat vapaudet hyökkäystyöskentelyssä, joista Monte on kiittänyt viljavasti.
Mitä skenaariota toivon eniten keväälle? Sitä, että Honka kohtaa Lappeenrannan puolivälierissä, ja etenee välieriin voittamalla kolme tiukkaa ottelua menetettyään ensiksi kotietunsa. 0-1-tappiotilanteessa joukkue joutuisi todella kasvamaan yhteen ja voittamaan LrNMKYn lisäksi päänsisäiset riivaajansa. Kun puolivälieräsarjan tauottua joukkueiden edustajat vielä puhuisivat puolivälieristä koripallona puntaroimatta yhtään enempää liiton ulkomaalaispolitiikkaa, välieriin voisi lähteä hyvillä mielin.
21 matsia jäljellä, ja jännitettävää riittää. Lauantaina revanssimahdollisuus Lappeenrantaa vastaan, ja ensi viikon keskiviikkona katsellaan, pitääkö edellisen Kataja-ottelun jälkeen Phil Hickeyn antama lupaus paikkansa. On tämä vain, perhana, hieno laji!
