- Viestejä
- 1 722
Vs: Honka 2007-2008
Pavi ei ole saanut mitään irti Vanttajasta, Suotamosta eikä Ulanderista. Itse olen alkanut epäillä Pavin pelifilosofian vaikutusta kyseiseen. Hongan peli ei ole moneen vuoteen perustunut sisäpeliin, johtuen sisäpelaajien puutteesta. Viime kaudella Hickey oli 7.mies ja varsin vaatimattomassa roolissa, lähinnä hidastamassa vastustajan senttereitä sen 10-20min. Ensi kaudella Honka tarvitsee kovan sentterin, mutta täysin kolmosten varassa koko 2000-luvun ollut joukkue ei varmasti tule pelaamaan palloa sisälle kuten esim. KTP viime kaudella.
Asiaan, Pavi voi näyttää tulevalla kaudella olevansa todellinen huippu, jos hän saa Heinosesta uskottavan 10-15min pelaajan ja nostaa seuraavalle kaudelle vielä isompaan rooliin. Oma veikkaus on että Heinonen tulee tippumaan alle 10min mieheksi, perustuen omaan näkemykseen Pavin sisäpelaajien valmennustaidoista. Varsinkin kun Hongan fysiikkatreenit ovat olleet vuosikymmenen päin persettä, niin tulee olemaan mielenkiintoista nähdä mitä ensi kausi tuo tullessaan. Ja erityisesti mitä Heinonen on muutaman vuoden sisällä.
ps. aika (tyhmän?)rohkea veto tehdä 3v sopimus suoraan eikä 1+2 tai 2+1, Hongan kannalta saattaa olla varsin kova sijoitus tulevaisuuteen.