- Viestejä
- 2 819
Vs: Miesten EM-karsinta 2011
Ensiksi paineet pihalle:
JES! JES! JES! JES!
Sitten asiaan:
Päätösjakson puolenvälin tienoilla mieleeni alkoi tulla suomalaiskansallinen verbi ”puppeloiminen”, jota joku oli täällä koripallo.comin puolella ahkerasti viljellyt. Kolmannella jaksolla uskomattoman hyvää puolustusta esittänyt ja maltilla hyökännyt Suomi kuihtui parin pallonmenetyksen jälkeen käsipallojoukkueeksi. Unkari sai vireen päälle, ja 15-0-jakson myötä näytti todella pahalta.
Loppu kuitenkin hyvin, kaikki hyvin – Unkarin runi saatiin päättymään sillä, kun järki palasi mukaan puolustukseen ja hyökkäyksessä alettiin taas uskaltaa. Rannikon ja Koposen airballien jälkeen olin varma siitä, että Suomi alkaa pelata palloa Junnulle, ja juuri niin kävi: Junnu on vain yksinkertaisesti parempi kuin Unkarin ison pään pelaajat, ja pystyy aina saamaan laatuheiton aikaiseksi pelaamalla yhdellä yhtä vastaan. Lee on todellinen voimavara Suomelle ja todennäköisesti joukkueen paras low post-viimeistelijä ainakin koko kuluvan vuosikymmenen ajan.
Suomi osoitti osaavansa paineessa pelaamisen jalon taidon, vaikka monta minuuttia näytti huonolta. Tapahtuikohan kuitenkin niin, että pakkovoiton edessä olleella Unkarilla käsi tutisi loppujen lopuksi susijengiä enemmän, siltä se vaikutti ainakin vapaaheittoviivalta. Koposessa ja Rannikossa on Suomella sellaiset kenraalit, että vaikea äkkiseltään keksiä moitteen sijaa. Koposella ei ollut heittopäivä, mutta tämän kesän pelit ovat osoittaneet, että Petsku on kehittynyt myös pelinrakentajana – vaikka omat kolkit menevät rautoihin, kaveri ei jää hautomaan päätään, vaan tekee yhä kaikkensa joukkueen eteen. Viimeinen passi Leelle oli millintarkasti oikeassa paikassa.
Unkarin hyökkäyspeli oli käsittämättömän mielikuvituksetonta. Kun Trotter ei ollut kentällä, joukkueen pelinrakentamisessa ei ollut päätä eikä häntää, ja päätösjakson alussa Obien ajot korille vaikuttivat lähinnä kamikaze-hyökkäyksiltä. Magyaarien puolustuspeli kuitenkin vakuutti, joskin unkarilaiset kaivoivat oman kuoppansa pelaamalla yliaggressiivista difua kapealla rotaatiolla. Väitteeni on, että jos Suomi olisi ollut huolellisempi päätösjakson alussa, Unkari ei olisi saanut hyökkäyksellään piste-eroa alle kahdeksan.
Pallonmenetyksiä tuli aivan liikaa, mutta se oli puolestaan Unkarin hyvyyttä. Etenkin pelatessamme vain yhdellä pointilla (Rannikko tai Koponen) Unkari onnistui hyvin piilottamaan pointtimme ja pakottamaan Kotin ja Huffin kuljettamaan palloa. Obie puolestaan oli ottanut Sasun silmätikukseen ja piti kolmella riistollaan huolta siitä, että Sasu alkoi arastella oman ratkaisun ottamista.
Matsia katsoessa alkoi olla sellainen olo, että modernissa koripallossa ”perinteiset” pointit ovat katoava luonnonvara – joukkuepuolustuksen kehityksen ansiosta pelkkä pelinrakennus- ja lukutaito ei riitä pointille, pitää osata myös voittaa oma mies.
Tänään näimme taas, että viime kesän Kimmo Muurinen oli vain varjo itsestään – tänä kesänä Kimmo on takana geimeissä 100 % kunnossa, ja se näkyy tuloksessa. Päätösjakson läpiajomöhlintä menköön koko joukkueen kipsin piikkiin, muuten hyviä ratkaisuja ja tyypillisen hyvää energiapelaamista. Kotti puolestaan ilmiselvästi turhautui pariin menetykseensä ja virheeseensä ja oli kaukana viime kesän tasosta, mutta onneksi Tuukka keräsi itsensä viimeisen kahden minuutin aikana.
”Päivän kunto ratkaisee”-teeman mukaisesti Koivisto on noussut rotaatiossa Iisalon ja Virtasen edelle. Tänään Mikko pystyi olemaan hyödyksi joukkueelleen, vaikka kaaren takaa ei avausjakson jälkeen pudonnutkaan. Peteä kaipasin totta puhuen kentälle päätösjaksolla Obien saatua Sasun lukkoon.
Koris on yllätyksien peli: materiaaliltaan Suomen tasoinen Unkari on hävinnyt molemmat ottelunsa. Nyt olemme todella lähellä EM-lopputurnauspaikkaa, mutta jokaiseen jäljellä olevaan otteluun pitää keskittyä. Portugalilla ei ole Unkarin potentiaalia, mutta ilmeisesti veteraanikoutsi Mario Palma tietää, miten peluuttaa pitkään yhteen pelanneita veteraaneja. Portugalin joukkuekonsepti on Unkaria huolellisempi, ja siinä riittääkin purtavaa maanantaille. Onneksi sudet toivottaa tervetulleeksi Stadiin 6,000-päinen kotiyleisö…!
Ensiksi paineet pihalle:
JES! JES! JES! JES!
Sitten asiaan:
Päätösjakson puolenvälin tienoilla mieleeni alkoi tulla suomalaiskansallinen verbi ”puppeloiminen”, jota joku oli täällä koripallo.comin puolella ahkerasti viljellyt. Kolmannella jaksolla uskomattoman hyvää puolustusta esittänyt ja maltilla hyökännyt Suomi kuihtui parin pallonmenetyksen jälkeen käsipallojoukkueeksi. Unkari sai vireen päälle, ja 15-0-jakson myötä näytti todella pahalta.
Loppu kuitenkin hyvin, kaikki hyvin – Unkarin runi saatiin päättymään sillä, kun järki palasi mukaan puolustukseen ja hyökkäyksessä alettiin taas uskaltaa. Rannikon ja Koposen airballien jälkeen olin varma siitä, että Suomi alkaa pelata palloa Junnulle, ja juuri niin kävi: Junnu on vain yksinkertaisesti parempi kuin Unkarin ison pään pelaajat, ja pystyy aina saamaan laatuheiton aikaiseksi pelaamalla yhdellä yhtä vastaan. Lee on todellinen voimavara Suomelle ja todennäköisesti joukkueen paras low post-viimeistelijä ainakin koko kuluvan vuosikymmenen ajan.
Suomi osoitti osaavansa paineessa pelaamisen jalon taidon, vaikka monta minuuttia näytti huonolta. Tapahtuikohan kuitenkin niin, että pakkovoiton edessä olleella Unkarilla käsi tutisi loppujen lopuksi susijengiä enemmän, siltä se vaikutti ainakin vapaaheittoviivalta. Koposessa ja Rannikossa on Suomella sellaiset kenraalit, että vaikea äkkiseltään keksiä moitteen sijaa. Koposella ei ollut heittopäivä, mutta tämän kesän pelit ovat osoittaneet, että Petsku on kehittynyt myös pelinrakentajana – vaikka omat kolkit menevät rautoihin, kaveri ei jää hautomaan päätään, vaan tekee yhä kaikkensa joukkueen eteen. Viimeinen passi Leelle oli millintarkasti oikeassa paikassa.
Unkarin hyökkäyspeli oli käsittämättömän mielikuvituksetonta. Kun Trotter ei ollut kentällä, joukkueen pelinrakentamisessa ei ollut päätä eikä häntää, ja päätösjakson alussa Obien ajot korille vaikuttivat lähinnä kamikaze-hyökkäyksiltä. Magyaarien puolustuspeli kuitenkin vakuutti, joskin unkarilaiset kaivoivat oman kuoppansa pelaamalla yliaggressiivista difua kapealla rotaatiolla. Väitteeni on, että jos Suomi olisi ollut huolellisempi päätösjakson alussa, Unkari ei olisi saanut hyökkäyksellään piste-eroa alle kahdeksan.
Pallonmenetyksiä tuli aivan liikaa, mutta se oli puolestaan Unkarin hyvyyttä. Etenkin pelatessamme vain yhdellä pointilla (Rannikko tai Koponen) Unkari onnistui hyvin piilottamaan pointtimme ja pakottamaan Kotin ja Huffin kuljettamaan palloa. Obie puolestaan oli ottanut Sasun silmätikukseen ja piti kolmella riistollaan huolta siitä, että Sasu alkoi arastella oman ratkaisun ottamista.
Matsia katsoessa alkoi olla sellainen olo, että modernissa koripallossa ”perinteiset” pointit ovat katoava luonnonvara – joukkuepuolustuksen kehityksen ansiosta pelkkä pelinrakennus- ja lukutaito ei riitä pointille, pitää osata myös voittaa oma mies.
Tänään näimme taas, että viime kesän Kimmo Muurinen oli vain varjo itsestään – tänä kesänä Kimmo on takana geimeissä 100 % kunnossa, ja se näkyy tuloksessa. Päätösjakson läpiajomöhlintä menköön koko joukkueen kipsin piikkiin, muuten hyviä ratkaisuja ja tyypillisen hyvää energiapelaamista. Kotti puolestaan ilmiselvästi turhautui pariin menetykseensä ja virheeseensä ja oli kaukana viime kesän tasosta, mutta onneksi Tuukka keräsi itsensä viimeisen kahden minuutin aikana.
”Päivän kunto ratkaisee”-teeman mukaisesti Koivisto on noussut rotaatiossa Iisalon ja Virtasen edelle. Tänään Mikko pystyi olemaan hyödyksi joukkueelleen, vaikka kaaren takaa ei avausjakson jälkeen pudonnutkaan. Peteä kaipasin totta puhuen kentälle päätösjaksolla Obien saatua Sasun lukkoon.
Koris on yllätyksien peli: materiaaliltaan Suomen tasoinen Unkari on hävinnyt molemmat ottelunsa. Nyt olemme todella lähellä EM-lopputurnauspaikkaa, mutta jokaiseen jäljellä olevaan otteluun pitää keskittyä. Portugalilla ei ole Unkarin potentiaalia, mutta ilmeisesti veteraanikoutsi Mario Palma tietää, miten peluuttaa pitkään yhteen pelanneita veteraaneja. Portugalin joukkuekonsepti on Unkaria huolellisempi, ja siinä riittääkin purtavaa maanantaille. Onneksi sudet toivottaa tervetulleeksi Stadiin 6,000-päinen kotiyleisö…!
