Herra Salminen on aiheuttanut kirjoituksellaan kyllä kummeksuntaa ja syystä. Tätäkö tämä suomalainen urheilujournalismi on? Pahempaa kuin taidekriitikot.Okei, Salminen nostaa pitkin juttua esiin niitä puutteita, mitä Suomen pelissä oli. Yleensä, kun joukkue voittaa huonolla pelillä, keskitytään iloitsemaan siitä, että sentään voitettiin. Yleensä huonolla pelillä häviää, joten vastustajakin todnäk alisuoritti. Silloin voi onnitella itseään siitä, että edes jotain osattiin, kun kuitenkin oltiin vähän parempia. Valmentajan tehtävä on sättiä, puhista ja antaa rakentavaa palautetta ja näyttää kädestä pitäen videolta, että älä tee näin, tee noin. Mutta yllä oleva lainaus on mielestäni kaikenhuippu: etsiä ja löytää ottelun Suomelle ratkaisseesta tilanteesta Suomen virheitä. Salminenhan kuulostaa ihan joltain ikävältä soitonopettajalta, joka etsii aivan piirun tarkasti ensin päältä isot virheet ja sitten vielä pikkuviat hyvin menneistä kohdista.
Maajoukkueelle asetetaan jumalattomia paineita. Ja niihin suhtaudutaan kriittisemmin kuin liigajoukkueisiin. Liigajoukkueista puhuttaessa harva jaksaa ja viitsii kritisoida omiaan. Maajoukkuetta kaikki. Mutta maajoukkue pelaa kesän aikana noin kymmenkunta peliä, harjoittelee kesä-elokuun. Eihän maajoukkue voi kehittyäkään niin loistavaksi rutiinisuorittajaksi kuin hyvä liigajoukkue. Siellä on kyllä maan parhaat, jotka ovat väsyttäneet itseään koko syksyn, talven ja kevään liigapeleissä. Yhtäkkiä ympäri Eurooppaa tulevien pelaajien ja valmentajien täytyisi löytää paras mahdollinen yhteinen sävel. Ei onnistu.
Tuo yllä oleva suuntautuu jo eteenpäin: mitä pitää tehdä. Sehän on se tärkein kysymys. Salmisen kirjoitus on täyttä asiaa, miltei. Näkiväthän kaikki, jotka pelin katsoivat, mitä siellä kentällä tapahtui eikä se ollut sitä, mitä toivoisi nähtävän maanantaina. Mutta silti mielestäni on kuitenkin iloinen asia ja iloinen uutinen, että Suomi aloitti karsintansa voitolla. Edellä vertailin maajoukkueen ja liigajoukkueiden välisiä eroja. Salmisen tämän tyyppistä tekstiä tarvittaisiin juuri liigajoukkueista puhuttaessa. Siellä aikaa kehittyä on häntäpään joukkueillakin noin seitsemän kuukautta. Sinne kaivattaisiin tämän jutun kaltaisia kriittisiä ja taktisia havaintoja. Minä en osaa niitä tehdä, koska en ole koripallon taktiikkapuolesta niin perillä. Siksi kysyn Pietiltä. Mutta maajoukkue on kuitenkin enemmän käyntikortti maailmalle siitä, millaisia koripalloilijoita täältä tulee. Ei sitä tarvitsisi arvostella kuin Korisliigan finaalijoukkueita toukokuussa. Meillä on nyt tähänastisista joukkueista kaikkien aikojen kokoonpano, tie auki EM-kisoihin ja karsinnoissa alla voitto. Nautitaan, mennään ja kannustetaan maanantaina ja sunnuntaina, kun joukkue pelaa kotikisoja. Näytetään, että meidän jo yli 8 000 lipunostanutta saavat Hesan jäähallin raikumaan samaan tapaan kuin unkarilaiset tai portugalilaiset - ja vähän paremmin!