Robinson puhuu täyttä asiaa. Mitään ei voi voittaa, jos uskottelee itselleen, että rajat tulevat joka tapauksessa vastaan pian. Koposen viimeisen kolmen vuoden kehitys on nähdäkseni peruja siitä, että kaverilla on palava tahto tulla jatkuvasti paremmaksi.
Petteri olisi voinut kauden 04/05 alussa kuunnella niitä ihmisiä, jotka sanoivat, että korisliiga on turhan kova sarja niin nuorelle kaverille. Mustelmiahan siellä vain olisi tullut. Viime kesänä Petteri olisi tietysti voinut jättää vastaamatta Dettmannin kutsuun, koska 18-vuotiaat kakkospointit harvemmin maajoukkueeseen ovat nousseet. Kuluvan kauden alussa Petterillä oli niin ikään mahdollisuus iskeä rukkaset naulaan kehnon Team Componenta –avausottelun jälkeen ja todeta, että avauspointin rooli liigassa olisi turhan iso pala purtavaksi. Olen hyvin onnellinen siitä, että Petteri ei kunnellut skeptikoita, vaan jatkoi eteenpäin. Tällä hetkellä yksikään aidosti koripallosta jotain ymmärtävä ihminen ei kyseenalaista nuoren miehen asemaa Hongan avauksessa.
Toivon, ettei Petteri kuuntele skeptikoita nytkään. Jos kuka tahansa olisi sanonut Steve Nashin tulokaskautena, että ”tästä kaverista tulee vielä NBA:n MVP”, vastauksena olisi ollut röhönauru. Koposta Nashiin vertaavat tuskin yrittävät sanoa Petskun olevan tuleva MVP, vaan yrittävät kertoa, että se ei ole mahdotonta. Nashin on vienyt nykytasolleen työnteko, tervejärkisyys ja pelisilmä. Moni lahjakkaampi kaveri on tyytynyt isoihin sopimuksiin ja kakkospointin rooliin kehnommissa joukkueissa. Suomenkin sarjoissa kehutut juniorit saattavat hyytyä täysin aikuisten sarjoihin päästessään, kun taas vähemmän lahjakkaat junnut ovat päässeet asenteella ja työnteolla pitkälle. Vaikkapa Juha Luhtanen, jonka en muistele pahemmin olleen parrasvaloissa vielä 16-kesäisenä..?
Nisula on ihan oikeassa sanoessaan, että hehkutus voi kääntyä Petteriä vastaan. Pavicevickin vetosi toimittajiin Honka-ToPo-ottelun lehdistötilaisuudessa pyytäen, että Petteriä kehuttaisiin vain, jos hänen peliesityksensä antavat aihetta siihen. Toistaiseksi hehkutus ei ole ollut turhaa. Silti Pavicevic on oikeassa. Jos Petskuun kohdistuvat odotukset käyvät liian suuriksi, eiköhän yksi jos toinenkin .comilainen löydä peilistä sen sällin tai mimmin, joka aloittaa ”no niinhän tässä taas kävi”-nurinan ensimmäisen vastoinkäymisen tullen. Omiin silmiini esim. Möttölä kärsi liiallisen hehkutuksen jälkiseuraamuksista jo Final Fourin jälkeisinä NCAA-vuosinaan. Kun kotimaisen urheilumedian lempilapseksi noussut Hanno takelteli loukkaantumisten läpi Atlanta Hawksin penkille kahden pelipaikan välille, osa suomalaisista korisfaneista koki tulleensa petetyksi. Toinen vaihtoehto näyttää tosin olevan se haudanhiljaisuus, jonka toimittajat suovat Teemu Rannikolle tällä hetkellä. Tiedä sitten, mistä löytyy oikea menettelytapa.
Kaikella todennäköisyydellä Lupaus #8 löytää ensi kaudeksi uuden työnantajan rahakkaammista sarjoista. Siksi aion nauttia täysin siemauksin näistä peleistä, jotka Petterillä on jäljellä Hongan paidassa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ainoastaan Möttölä ja Rannikko ovat saaneet kotimaisista koripalloilijoista yhtä paljon huomiota kuin Koponen nyt. En yhtäkään edellämainituista pelaajista paria lehdistötilaisuutta paremmin tunne, mutta käsitykseni on, että kolmikon jokainen jäsen on tarpeeksi fiksu käsitelläkseen saamaansa huomiota oikein. Hanno, Teemu ja Petteri ovat kotimaisen koriksen diplomaatteja, joiden esikuva toivottavasti ajaa pikkukundeja ja –mimmejä tulevaisuudessakin parketeille.
