Tämä oli jälleen hyvä kirjoitus käyttäjältä
@KooPee. Kiitos.
Julkaisussa oli kaksi pääväitettä, joita ajattelin kommentoida omasta puolestani.
- Vaikka Drive tekee hienoa työtä, niin sen hehkutus Suomen ykkösakatemiana on ollut eri ketjuissa yliampuvaa.
- Okku Federiko on yksi Suomen lupaavimmista pelaajista, mutta hänen hehkutus ikäistensä tai nuorempien rinnalla on ollut liiallista.
Ennen kuin siirryn noiden väitteiden purkamiseen, niin täytyy sanoa, että onpa hienoa, että Drive ja JBA tällä tavalla keskenään kohtasivat. JBA taisi vastaavan pelin voittaa viimekin vuonna ja silloinkin muistaakseni niukasti.
Yritän olla tässä kirjoituksessa niin rehellinen itselleni, kuin ikinä vain pystyn, ja ajattelinkin tämän vuoksi avata muutaman ajatuksen, joita minulla lähtökohtaisesi on, jotta myöhemmät väitteeni asettuvat sitten paremmin kontekstiin. Toivon, että muut voivat sitten arvioida argumenttieni pätevyyttä vieläkin paremmin.
Jos olisin tiennyt joukkueiden kokoonpanot ennen tätä kyseistä peliä ja minulta olisi kysytty, kuinka peli tulee päättymään, niin luulen, että olisin veikannut Driven voittoa 8-10 pisteellä. LIsäksi olisin veikannut, että Okku Federiko tulee olemaan pelin paras pelaaja tehden noin 20 pistettä. Luulisin, että olisin myös veikannut Elmeri Abbeyn tai Eino Pällijeffin olevan pelin toisiksi paras pelaaja, vaikka en osaakaan sanoa, mitä olisin veikannut heidän tilastojensa olevan.
Molemmat veikkauksista olisivat siis menneet pieleen. Drive ei voittanut kymmenellä pisteellä, vaan hävisi yhdellä. Tilastojen perusteella Roope Filtness oli pelin paras pelaaja ja Okku Federiko ja Elmeri Abbey sitten ehkäpä jaetulla toisella sijalla.
Kuten todettua, ja yleisellä tasolla tämä on totta, yhden pelin perusteella tehdyt johtopäätökset voivat olla vaarallisia - hankittu ja havaittu tieto on yksinkertaisesti liian sattumanvaraista. Mutta saatan osittain sanoa näin, koska tämän kyseisen pelin tilastot ja lopputulos ei kaikilta osin täsmää sen kanssa, mitä olen aiemmin väittänyt todeksi. Eli käsillä voi hyvinkin olla tilanne, että tulen kohta tulkitsemaan, väheksymään ja laiminlyömään tämän pelin tilastoja ja lopputulosta.
Sanon kaiken tuon, koska aion säilyttää omat alkuperäiset kantani. Sanon vielä - omia ajatuksiani tämä peli ei muuttanut millään tavoin. Nyt. Tämän voi, ja hyvin perustein voikin, tulkita niin, että olen niin ihastunut omiin ideoihini, että en pysty mielipidettäni muuttamaan ja kirjoitteluni menee jo naurettavuuden puolelle. Jos ajattelet niin, niin lukeminen kannattaa varmasti jättää tähän.
Mutta jos jatkat mukana, niin siirryn nyt noihin kahteen väitteeseen.
Väite 1. Driven hehkutus on ollut liiallista.
JBA:n divarin johtoaseman merkitys tyylikkäästi kumottiin tuossa listaamalla JBA:n divarijoukkueen ja tämän nuorisojoukkueen kokoonpanoerot. Flinckin ja Kärkkäisen merkitys JBA:n divarimenestykselle nostettiin tosiaan esiin, enkä heidän tasosta ja vaikutuksesta olekaan eri mieltä. Drive olisi varmaan hävinnyt selvemmin, jos he jyväskyläläisten puolella olisivat pelanneet.
Hieman epäselväksi minulle kuitenkin jäi, ketkä nämä 3-4 muuta JBA:n menestystekijää ovat, jotka tästä tämänpäiväisestä joukkueesta puuttuivat. Ehkä tässä viitattiin paljon pelejä väliin jättäneisiin ja pienehköissä rooleissa pelaaviin Rokas Civilisiin, Samatar Abokariin ja Alexander Aglassingeriin? Mutta ehkä tämän asian vatvomista oleellisempaa on huomauttaa, että jos joukkueiden tilanteita ja kokoonpanoja haluaa katsoa rehellisesti, niin silloin olisi mielestäni syytä nostaa esiin myös Driven poisjäännit. Heilläkin nimittäin ainakin kaksi tärkeää pelaaja kokoonpanosta puuttui. Uskallan väittää, että pelin lopputulokseen tälläkin asialla saattoi olla jotain vaikutusta.
Ylläoleva ei kuitenkaan tuohon väitteeseen numero 1 suoraan pureudu. Siispä.
Oma Driven “hehkutus” on liittynyt tämän akatemian kykyyn lähettää suomalaisista nykyjoukkueista eniten pelaajia NCAA:n huippukonferensseihin ja muihin hyvän tason yliopistojoukkueisiin. Ei oikeastaan mihinkään muuhun.
Tästä väitteestä pidän edelleen kiinni enkä näe tämän pelin lopputuloksen tuohon tosiasiaan mitenkään vaikuttavan - nykyiset ja tulevat stipendit eivät tästä tappiosta vähene. Hehkutan siis edelleen: mikään suomalainen joukkue ei ole kyennyt lähettämään yhtä paljon pelaajia NCAA:ssa pelaaviin huippujoukkueisiin näin lyhyessä ajassa.
Ja otan tietenkin tietoisen riskin tämän sanoessani, sillä vain Morris Ugusuk NCAA:n huippujoukkueessa tällä hetkellä pelaa ja voihan olla, että ensi vuonnakin hän on syystä tai toisesta ainut OBA/Drive-kasvatti tuolla Power-5 tai -6 konferenssissa. Mutta tilanne voi ensi ja sitä seuraavan vuonna olla kovin toisenlainenkin. Aika näyttää.
Haluan mainita tässä vaiheessa vielä sen, että pidän Mikko Tupamäkeä parempana taktikkona, pelivalmentajana ja ylipäänsä etevämpänä joukkuekonseptin luojana kuin Justice Grahamia. Grahamin vahvuus on taas mielestäni pelaajien motivointi sekä heidän yksilötaitojen ja kilpailullisuuden kehittäminen. Näistä Grahamin vahvuuksista on nähdäkseni Suomessa erityisesti puutetta ja ne myös sattuvat olemaan elintärkeitä seikkoja NCAA-koripallossa menestymisessä. Nämä valmentajuuden vahvuudet sekä impulsiivinen rekrytointinsa selittänevät useiden amerikkareissujen ohella Driven kykyä noita pelaajia tuonne Yhdysvaltoihin lähettää.
Väite 2. Okku Federikon hehkutus Suomessa pelaavista nuorista on ollut liioiteltua.
Jos Suomen ykköstalentin viitan haluaa nyt jollekin tämän kyseisen pelin perusteella ojentaa, niin Roope Filtness, ole hyvä!
Itse olen yrittänyt katsoa tätä asiaa kuitenkin hieman kokonaisvaltaisemmin, vaikka myönnänkin, että olisin varmasti ennakkoon veikannut Federikon henkilökohtaisten tilastojen olleen kovemmat kuin 16p. / 14l. / 5r / 2b. / 3m.
Kuitenkin, jos box scorea katson, niin 40-minuutin peliajan lisäksi Federikon riviillä huomion kiinnittää myös kolmenpisteenheitot - 1/7. Jos tämä peli pelattaisiin kymmenen kertaa, niin heitäisikö hän aina näin huonosti? Jos heittäisi, niin sitten oma “hehkutus” olisi kyllä täysin epäsuhtaista. Mutta kun itse pidän Federikoa ihan hyvänä kaukoheittäjänä.
Ja kappas vaan, kuudessa tämän kauden EYBL-pelissä hänen kolmosprosenttinsa onkin 34.4%. Onhan tuo hieman heikompi kuin viime kesän EM-kisojen 37.8%, mutta tuohon alempaan lukemaan sisältyy kuitenkin myös kaksi viimeistä peliä, joissa hän on yhteensä kivittänyt lukemin 2/14.
Kertaan vielä, kyseessä on tällä kaudella suurinpiirtein 34% tarkkuudella osuva volyymiheittäjä. Ai niin, hän on myös 205cm pitkä. Rehellisesti sanottuna olisin jo melkein noiden tietojen varassa listaamassa häntä Suomessa pelaavien lupauksien kärkeen.
Mutta kun tällaisia arvioita kannattaa kuitenkin tehdä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Siksi katsoisin myös hänen tilastojaan viime kesän EM-kisoista ja vertaisin niitä hänen rooliinsa Suomen joukkueessa. Mutta vieläkin perusteluni nojaavat vain fyysisiin mittoihin ja suhteellisen pieneen määrään pelejä. Sekä tietenkin henkilökohtaiseen ennustukseeni. Onnekseni Federikoa ovat myös arvioineet muut ihmiset.
Heistä merkittävin lienee South Carolina Gamecocksin valmentaja Lamont Paris. Paris tienaa South Carolinan valmentajana yli kaksi miljoonaa dollaria kaudessa. Hänen tehtävänään on saada South Carolina voittamaan yhdessä NCAA:n kilpailullisimmista konferensseissa. Jos Paris ei tässä onnistu, potkut tulevat hyvin nopeasti ja ura voi olla ohi ennenkuin se kerkesi kunnolla alkaakaan.
Koska Paris ei voi kentällä itse palloa koriin laittaa, täytyy hänen rekrytoida joukkueeseensa pelaajia, jotka noita voittoja mahdollisimman suurella todennäköisyydellä osana muuta joukkuetta tuovat. South Carolinan tasoisessa yliopistojoukkueessa on itsenäisyytemme aikana pelannut vain kourallinen suomalaisia pelaajia.
Hanno Möttölä, Oskar Michelsen, Miro Little, Mustapha Amzil, Gerald Lee Jr, Alex Murphy, Erik Murphy, Olivier Nkamhoua, Martti Kuisma, Elias Valtonen, Mikael Jantunen, Hannes Pöllä, Morris Ugusuk, Eemeli Yalaho, Lauri Markkanen, Federiko Federiko, Okku Federiko (24-25).
No niin, kuten näemme, tietyssä NCAA-joukkueessa pelaaminen ei vielä yksinään mitään takaa. Mutta tilastotieteilijä voisi todeta, että ei sen yhteys tulevaisuuden tasoon koripalloilijana ihan merkityksetönkään ole. Hassua kyllä, vielä enemmän merkitystä näyttäisi olevan yhdysvaltalaisten medioiden lupauslistoilla.
Ketäs noille listoille onkaan historiassamme päässeet? Lauri Markkanen ainoana viiden tähden miehenä. Erik Murphy myös - neljä tähteä. He pelasivatkin NBA:ssa asti. Mutta toki muitakin suomalaisia on noteerattu. Neljän tähden Jallupulloja, eikun jalopelaajia ovat olleet Alex Murphy, Thomas Murphy, Elias Valtonen, Miro Little, Hannes Pöllä ja Okku Federiko. Noh, tuon tilaston kautta voisi kyllä sanoa, että ehkä neljän tähden arvio on kirottu ja olisi ehkä parempi, että yhdysvaltalaiset pitäisivät suomalaisia vain kolmen tähden arvoisina: Mikael Jantunen, Olivier Nkamhoua, Mustapha Amzil, Morris Ugusuk.
Arvioini Okku Federiko potentiaalista ei perustu minkään yksittäisen pelin tilastoon, ei edes yhden yksittäisen kauden tilastoon. Arvioni perustuu yhdistelmään tietoja hänen fyysisistä mitoista, pelitilastoista, kehityskäyrästä, liikkumisensa laadullisesta arvioista (näköaistiin luottamisesta) sekä minua etevämpien ja kokeneempien ihmisten mielipiteistä. Ainut asia mikä tämän täydellisen harmonian särkee on suomalaisten maajoukkuevalmentajien arviot sekä tietenkin erimieliset koripalloentusiastit tällä sivustolla.
Arvon koripalloentusiastit! Arvostan muuten teitä kaikkia ja on sääli, että tämä keskustelu menee välillä liikaa vastakkainasetteluksi. Kaljan äärellä tämä kaikki olisi niin paljon mukavampaa.
Jos tänne asti tekstiä jaksoit etkä ole kanssani edellisestä Federikoon liittyvästä väitteestä ollenkaan samaa mieltä, niin pyytäisin yhtä asiaa: Kun kerran Roope Filtness, Olavi Suutela tai kuka tahansa muu Suomessa tällä hetkellä pelaava on Federikoa parempi ja lupaavampi pelaaja huipputason koripalloa ajatellen, niin voisitko ystävällisesti perustella väitteesi? Ja jos mahdollista, niin voisitko perustella väitteesi mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, objektiivisesti ja luotettavaan tietoon perustuen. Auktoriteetteihin vetoamisen, kuten Lassi Tuovin mielipiteen käyttämisen hyväksyn ehdottomasti osana kokonaisperustelua, mutta arvostaisin valtavasti mahdollisimman kokonaisvaltaista analyysiä, jossa myös nykyhuippukoripallon vaatimukset otettaisiin huomioon. Uskoisin, että tällainen lähestymistapa veisi tätä keskustelua eteenpäin.
Kiitos. Ja erityisesti. Anteeksi.
PS Lupaan tarkastella Okku Federikon potentiaalia syvällisesti uudestaan viimeistään noin vuoden kuluttua, kun hän on tuohon NCAA-maailmaan päässyt sukeltamaan. Kaikki olemme varmasti samaa mieltä siitä, että nuo pelit tulevat olemaan hänen varsinainen testinsä. Lupaan pyrkiä silloin mahdollisimman objektiiviseen ja inhorealistiseen otteseen, vaikka on toki niinkin, että historiallisesti suomalaiset ovat olleet tuolla NCAA:n huipputasolla aika surkeita ensimmäisenä vuotenaan.
PPS Jos Federiko ei South Carolinassa kaukoheitoissaan osu, olen aidosti hänen tulevaisuudestaan huolissani. Tuo taito on nähdäkseni aivan keskeisessä osassa siinä, että tuleeko hänestä vakiopelaaja esimerkiksi Suomen maajoukkueeseen. Haluan nyt kuitenkin Federikon puolesta liputtaa, jotta tulevaisuus voi aukottomasti meille kertoa, että olinko oikeassa vai väärässä. Jos käy niin, että tosiasiat kääntyvät minua vastaan, niin otan ilomielin kaiken ilkunnan, tuhahtelun ja "valoja päälle" -tyypiset kommentit vastaan.