- Viestejä
- 131
Pelaajakehityksen rinnalle kaivataan mielestäni enemmän joukkueita jotka kilpailisivat sarjoissa tosissaan. Näin saataisiin niitä paikkoja jossa ne kehitetyt juniorit voisivat tulevaisuudessa pelata. Tähän tarvittaisiin tahtoa sekä seuroilta että liitolta jonka strategisissa painopistealueissa on naiskoripallon kehitys - jos yhtään oikein muistan liiton johtohenkilöiden sanoja.
Tästä vahvasti samaa mieltä. Tällä hetkellä ei ole mitään yhtenäistä linjaa tai tahtotilaa sen suhteen, että tyttö- ja naiskoripalloa saadaan oikeasti vietyä eteenpäin. Voisiko seurojen päävalmentajat ja vaikka maajoukkueiden valmentajat koota yhteen miettimään mitä näille asioille voidaan tehdä?
Hyppy liigaan tarkoittaisi pelaajapuolella 2-3 jenkin hankkimista ja Turkuun tulisi varmasti muutama kotimainenkin vahvistus (yliopistokaupunki). Eli siinä ei olisi ongelmaa. Rahan hankkiminen olisi tietenkin toinen juttu, mutta siihen käsittääkseni olisi ollut taustavoimia tarjolla. Mutta ei kelvannut.
Sen verran useamman seuran taustaryhmissä olleena tiedän vaan sen, että ulkopuolelta on erittäin helppo huudella miten yksinkertaisesti nousutavoitteet ja liigassa pelaaminen on mahdollista saavuttaa. Tosiasiassa useimpia seuroja pyöritetään vain muutaman ihmisen työpanoksella ja heille (hallitukselle) tippuu myös seuran edustusjoukkueen asioiden hoitaminen. Moni seuratoimija on jo valmiiksi väsynyt. Viime vuonna Nokialla oli tavoitteena nousu. No, nousua ei tullut ja edelliselle valmentajalle annettiin kenkää. Tällä kaudella uuden valmentajan alaisuudessa ei olekaan nousu tavoitteena. Veikkaisin, että nousuhaaveiden järjettömyys on tajuttu taustaryhmässä sielläkin.
Varmasti kukaan ei kiellä uusia, halukkaita toimijoita tulemaan mukaan toimintaan. Jos ottaa puhelimen kouraan ja soittaa vaikkapa puheenjohtajalle tai joukkueenjohtajalle, niin jokainen seura ottaa mielellään uusia käsipareja tekemään hommia. Se onkin sitten vaikeampaa, jos se oma apu on jollain tavalla sidonnaista tuloksiin, koska niiden saavuttamiselle ei voida asettaa takeita. Jos nyt vaikka seuralle X tarjotaan varainkeruuapua mikäli se nostaa edustusjoukkueensa liigaan, niin mitä tehdään siinä tapauksessa, jos liiganousua ei seuraavan kauden aikana tapahdu? Ne samat vähäiset ihmiset tekevät töitä kieli vyön alla, jotta voisivat ehkä mahdollisesti saada tulevilla kausilla apua taustahommiin, mutta sitten sitä ei saadakaan. Eli jatketaanko liiganousun yrittämistä niin kauan, kunnes viimein ollaan "sen arvoisia", että apua viitsitään antaa? Mielestäni jokainen seura tarvitsee apua jo ennen mahdollista nousua, koska joukkue pitää isolta osin rakentaa jo divarivaiheessa. Ja vaikka panostusta pistettäisiin divarissa proggikseen lisää, niin sekään ei takaa sitä nousua ja ihmiset voivat kokea oman panostuksensa valuvan hukkaan. Siksi tarvittaisiin nimenomaan niitä tukijoita toimintaan lisää, jotka olisivat valmiita auttamaan joukkuetta ja seuraa tilanteessa missä tahansa. Se edesauttaisi mielestäni menestymistä parhaiten eikä keinotekoisiin tulostavoitteisiin sidotut avuntarjoukset. Kuka tahansa väsyy ja leipääntyy, kun joutuu tekemään hommia liian pitkään yksin. Hallituksen jäsenet, pelaajat, valmentajat, joukkueenjohtajat... Aivan kaikki. Harvemmin ne ihmiset ovat väsyneitä, joille tarjotaan aktiivisesti apua.
Mikäli tuo yliopistokaupungin vetovoima olisi noin mustavalkoista, meillä pitäisi koko ajan olla Jyväskylässä, Tampereella ja Turussa naisten liigajoukkue. Rekryäminen ei valitettavasti ole ollenkaan niin yksinkertaista. Esimerkiksi Forssassa ei ole yhtikäs mitään, mutta sinne saadaan houkuteltua useita hyviä aikuispelaajia. Pitkälti se kiteytyy manageri Jyrki Tulanderiin, joka pystyy hoitamaan puitteet kuntoon. Jokainen seura tarvitsisi yhden Tulanderin, niin alkaisi homma luistaa paremmin.
Lisäksi liiganousun tavoitteleminen epämääräisellä "kyllä me sitten saadaan tänne ulkopuolelta pelaajia"-ajatuksella kosahtaa välittömästi päin pläsiä. Mitä sitten tehdään, kun niitä pelaajia ei saadakaan? Miten voidaan rakentaa suunnitelmaa pelaajien varaan, joita ei vielä ole olemassa muuten kuin teorian tasolla? On myös huomoitava, että kaikki mahdolliset halukkaat eivät ole liigatasoa. Harjoitusten pyörittämiseen tarvitaan enemmän kuin 2-3 jenkkiä ja pari ulkopuolelta tulevaa. Tässä mielestäni Pyrinnöllä on parhaat edellytykset rakentaa toimiva proggis liigaan. Riennon ja Nokian oma pelaajatuontanto on vaatimatonta sekä määrällisesti että laadullisesti tulevien ikäluokkien osalta. Tuskin kuitenkaan ajatuksena on, että joudutaan Vimpelin tilanteeseen, missä edustuksen harjoitusrinkiin kuuluvat kaikki U14 ikäluokasta lähtien?
Liiga on siinä mielessä haastava toimintaympäristö, että joukkueesta parhaat kahdeksan saa pelata, mutta treenirinkiin tarvitaan se noin 16 pelaajaa, jotta loukkaantumisten sattuessa voidaan koko ajan harjoitella laadukkaasti. Mistä nuo pelaajat poimitaan harjoitusryhmään ja missä pelaajat 9-16 pelaavat kehittävät minuuttinsa? Mistä saadaan ihmiset taustoille pyörittämään kotiottelut ja muut hoidettavat asiat niin, etteivät ne rasita kohtuuttomasti pelaajia tai valmentajia?
Ulkopuolelta katsottuna on myös vaikea arvioida minkälaisia pelaajatyyppejä nykyisessä rosterissa on ja mikä on heidän tahtotilansa tai kykynsä pärjätä sarjaporrasta ylempänä. Kyllähän jokaisesta divarijoukkueesta voi sen pari pelaajaa nimetä, jotka varmasti liigassa jollain tasolla pärjäisivät, mutta katsojana on mahdoton tietää miten moni on esimerkiksi valmis sitoutumaan harjoitteluun 6-8 kertaa viikossa plus pelit päälle. Mistä me voimme esimerkiksi tietää miten moni Pyrinnön nykyisistä pelaajista on oikeasti valmiita pistämään itsensä likoon mahdollisen liiganousun tapahtuessa ja treenaamaan vaikka alkuun voisi olla vaikeaa saada minkäänlaista roolia joukkueessa?
Kun eri seurojen pääkoutseja jututtaa (liigassa tai divarissa), niin todella monen kehonkielestä ja sanavalinnoista huokuu väsymys. Sama pätee seurajohtajiin. Kaikilla tuntuu olevan liikaa hommaa ja turhan paljon stressiä, joka ei suoranaisesti liity edes tuloksiin. On liian pieni treenirinki, liikaa loukkaantumisia, liian vähän apuvalmentajia, liian haastavia persoonia, liian heikkoa treenimotivaatiota, liian vähän talkoolaisia... Mistä toki sitten saattaa seurata se heikko tulos ottelutapahtumassa. Suurin työ tehdään kuitenkin ottelutapahtuman ulkopuolella ja siellä ne ylivoimaisesti eniten stressaavat asiatkin ovat.