Itselläni katseet oli tiukasti keskikastin tulikuumassa keskiviikkojännärissä, jossa Mika Häkkisen aukion reunalla taisteltiin raivokkaasti sarjapisteistä aivan viimeisille sekunneille asti. JBA tuli otteluun todella vahvasti Puhuttarien takakenttää painostaen ja teki ensimmäiseen kolmeen minuuttiin enemmän pisteitä kuin mitä joukkue on yleisesti saanut kokonaisen kympin aikana kasaan. Vähitellen kotijoukkue sai myös juonen päästä kiinni, mutta avauskymppi oli selkeästi vieraiden hallinnassa.
Toisella kympillä kotijoukkue kykeni passivoittamaan vieraiden pelaamista, eikä korille päässyt enää yhtä helposti kuin avauskympillä. Tähän kylkeen muutama hyvä hyökkäyssuoritus ja ottelu erän puolivälissä tasan. Puoliaikaa kohti mentäessä JBA jälleen nykäisee muutamalla hyvällä palloskriinipelillä ja isolle tauolle siirrytään vieraiden niukassa johdossa.
Kolmas neljännes edetään tasatahtiin ja joka kerta kun vierailijat ovat ottamassa pientä kaulaa, onnistuu Puhuttaret kaivamaan itsensä takaisin peliin. Tässä vaiheessa on todettava, että kokeneiden pelaajien keskinäisessä väännössä Lepistö otti tänään selkävoiton, tyrmäyksen ja pistevoiton Tuukkasesta. Muutenkin Lepistön 15/19/4s/4r/1torjunta tilastorivi oli kokeneen liigapelaajan suoritus. Takaisin otteluun. Puhuttaret kiipeää jälleen ottelussa tasoihin kun erä alkaa olla lopuillaan, mutta JBA onnistuu erän loppuun hyökkäyksessä ja ero ennen viimeistä neljännestä kutkuttavat 4 pinnaa.
Viimeinen kymppi käyntiin ja taas hetken näyttää, että vierailijat karkaavat. Puhuttarilta nopea aikalisä ja ei mene kuin hetki ja ollaan jälleen parin pinnan sisällä. JBA nykäisee taas kerran, mutta vierailijoiden hyökkäyspää sakkaa eron ollessa seitsemän pinnaa ja tästä kotijoukkue kiittää poraten vahvasti korille sekä virheiden myötä vapaaheittoviivalta. Lopun kynsien pureskelu hetkillä johto vaihtuu ensimmäistä kertaa Puhuttarille vapaaheittojen myötä, mutta JBA kykenee kuittaamaan välittömästi. Yksi piste riittää tällä kertaa eroksi, vaikka molemmat pääsevät vielä lopussa korintekoa yrittämään ja näin ollen vierailijat nappaavat tärkeät sarjapisteet matkaansa.
Omaan silmääni ottelussa vierailijat olivat puoliaskelta pelitapahtumissa edellä, mutta heti kun keskittyminen herpaantui ja Puhuttarien ajovalmiit takakentän pelaajat päästettiin rimalle tai ison pään pelaajat ottamaan syviä asemia, saavutettu johto kuihtui pois. Puhuttaret suojelivat ensimmäistä erää lukuunottamatta omaa koriaan kohtuullisen hyvin ja mikäli heitä vastaan ei kaarelta laita palloa pussiin, tulevat punapaidat aiheuttamaan ikäviä hetkiä vastustajille vielä monessa ottelussa.
Puheenavaajan kanssa samaa mieltä, mahtava sarja seurata! Tänäänkin kentällä mahtavia junnuja sekä kokemuksen syvää rintaääntä.