- Viestejä
- 2 819
Tapiolassa leijaili jo ennen Espoo Teamin ja PuHun keskinäisen matsin alkua sellainen ilmapiiri, että tappioistaan sisuuntunut Team iskisi korkeamman lukeman voittosarakkeeseen. Ensimmäiset minuutit tukivat etiäistäni, kun Tiimi hakeutui ällistyttävän kypsällä puolustuspelillä 13-4-johtoon. Avausneljänneksen lopussa lukemat olivat espoolaisittain turvalliset 27-14.
Kuten arvata saattoi, Pussihukat tuli vielä pariin kertaan lujaa. Toisen kymmenminuuttisen alun Hukat veivät 14-1, ennen kuin Team pääsi naksauttamaan takalukon irti ja palautti johtoaseman takaisin kymmeneen pisteeseen. Seuraava hukkarynnistys nähtiin kolmannen neljänneksen lopulla, kun Teamin 58-44-johtolukemat vaihtuivat Pussihukkien 58-60-etumatkaan.
Sallimus oli kuitenkin Espoo Teamin puolella. Vaikka Team ei saanut täysin eliminoitua vantaalaisten vapaita hyppyheittoja, Kausaiten ja Roukanojan runtelemiseen keskittynyt puolustustaktiikka osoittautui toimivaksi. Ashley Anderson lietsoi joukkueensa takaisin johtoon tahtokoreilla hyökkäyslevypalloista, jonka jälkeen Hanna Junnila, Pauliina Oksanen ja Anne Bailey onnistuivat vuoroin kolmosissa. Ero oli viimeisen minuutin alkaessa kasvanut kahdeksaan pisteeseen, josta Pussihukat ei enää noussut.
Oli ilo nähdä, ettei Espoo Team ollut unohtanut, miten voittaa tasainen korismatsi. Viime viikonlopun niukat tappiot Catzille ja Huimalle olivat juuri tarpeellisen jäisiä herätyksiä. Kyseessä oli ennen kaikkea "do or die"-voitto, sillä tappiolla HNMKY olisi saanut mahdollisuuden astua Teamin edelle sarjataulukossa. Verrattuna syyskauden melankoliseen loppuhuipennukseen Team on saapunut viime matseissa parketeille aivan uudella sykkeellä - ja ennen kaikkea joukkueena.
Stefanovicin valinta siirtää Ashley Anderson korin alle ja Anne Bailey laitaan vaikuttaa erityisen onnistuneelta. Bailey aiheuttaa kolmospaikalla mismatchin puolustajalleen joka matsissa. Etenkin tämänpäiväisen ottelun loppuhetkillä Bailey tuli kahdesti aivan puun takaa ottamaan ratkaisua. Nelospaikalla epävarmasti ja selkeästi alle tasonsa pelannut Anderson on puolestaan saanut mahdollisuuden luoda heittotilaa itselleen low postista. Onnistumisten myötä Ashleyn itsevarmuus on kasvanut silmissä.
Pussihukkien tehokaksikon Kausaite-Roukanoja pehmittämiseen osallistuivat vuoroin Bailey, Anderson, Mia Liimo, Pauliina Oksanen ja Sandra Välikoski. Erityisesti Liimon puolustuspään temmellys antoi katsojille luvan epäillä neidin napanneen aamiaiseksi paketillisen Reissumiestä. Liimo sai viidennen virheensä päätösneljänneksen alussa, mutta Teamin pitkän kaartin muut puolustajat onnistuivat täyttämään Liimon jättämän aukon. Espoolaisten puolustuspäädyssä tapahtui nukahduksia pääasiassa Venlakaisa Höltän, Silja Paavolan ja Heidi Kilposen päästessä vapaaksi useaan otteeseen. Kolmikko teki Teamin kannalta tuhoisaa jälkeä vapaista heittopaikoista. Viimeisellä viisiminuuttisella Teamille tapahtui vastaavia nukahduksia ainoastaan kerran, kun Alli Arppe kuritti kolmosellaan Teamia kaaren takaa tuoden joukkueensa pisteen päähän, 68-67.
Hyökkäyspäässä Teamin pisteet jakautuivat tasaisesti, ja onnistumisia tuli kautta linjan. Bailey ja Anderson pääsivät keskiarvoihinsa rutiiniratkaisuilla. Pauliina Oksanen rankaisi avausneljänneksellä Hukkia kolmella kolmosella, ja löysi hiljaisen hetken jälkeen korirenkaan kahta minuuttia ennen loppua. Muutaman pisteen päähän päästyään PuHu yritti horjuttaa espoolaisia paikkaprässillä, mutta Heidi Lönnberg ja Kaisa Höök onnistuivat purkamaan prässin helpohkosti. Prässin vaikutus oli vantaalaisittain pariin otteeseen jopa täysin päinvastainen odotettuun nähden, kun Hanna Junnila ja Mia Liimo pääsivät täysin vapaasti takaoviin.
Hukat esiintyivät syyskaudella edukseen, mutta joukkueen henkisessä suorituskyvyssä tuntuu tällä hetkellä olevan raskaita puutteita. Kausaite ja Roukanoja ovat tutun tehokkaita, mutta näkevät kentällä hetkittäin vain toisensa. Savka Pavlovicin lähdettyä joukkueesta joutuu Kausaite-Roukanoja-kaksikko uurastamaan täydet minuutit, ja etenkin vastustajan keskittyessä kyseisten pelaajien erikoiskäsittelyyn kuten tänään, kaksikon suoritustason lasku ottelun loppua kohden on väistämätön. En osaa tarkalleen sanoa, oliko PuHun heittäjien poissulkeminen lopussa vain Espoo Teamin puolustuksen hyvyyttä, mutta uskallan epäillä, että joukkueen sisäinen kommunikaatio hyökkäyspäädyssä on ottanut melko harppauksen taaksepäin ihan viime viikkoina.
Hyvän ystäväni JOEN SUUN kristallipalloa en omista, mutta ihan näin haruspeksin alemman loppututkinnon suorittaneena voin povailla Pussihukkia ja Espoo Teamia vastakkain puolivälierävaiheessa. Team on vahvassa nousussa, ja erityisesti tämän päivän voitto antoi espoolaisille rutkasti itseluottamusta jatkoon. Sarjan kääntyessä kohti loppusuoraa on iso työ hakea työvoitto joukkueesta, jolta on aiemmin tullut käpälää poskelle.