Vs: NBA Trades & Rumours 2010-2011
Yllä oleviin kommentteihin vahva sama. Nuoret lahjakkuudet miettivät kyllä jo alle kaksikymppisinä markkina-arvoaan: NCAA:n valtava tunnettuus ja yliopistokoripallon merkitys myös kouluille taloudellisesti käy parhaiten ilmi päävalmentajien palkoista, kun useat arvostetut coachit (mm. Krzysewski ja Calipari) repivät jatkuvasti yli 5 miljoonan dollarin vuosituloja.
Oikeastaan NCAA:n ja NBA:han väliseen suhteeseen voisi nostaa esille vielä kaksi kokonaan erillistä näkökulmaa:
1) NBA-joukkueiden taktiikan muuttuminen varauksien käytössä
Vuoden 2012 varaustilaisuus osoitti sen, että etukäteen ajatellen drafti on yhä vaikeammin ennustettavissa (esim. Dion Waitersin ja Damian Lillardin yllättävän alhaiset numerot). Toki Anthony Davisin kaltaiset suurlupaukset ovat edelleen ilmiselviä tapauksia, mutta yksi olennainen muutos on se, että NBA-seurat eivät enää välttämättä yritä napata pelaajaa, jonka markkina-arvo on korkein, vaan sen tarjolla olevan pelaajan, joka soveltuu parhaiten joukkueen pelityyliin, ja joka tulevaisuudessa omalla osaamisellaan voisi täyttää jonkin roolipelaajan aukon.
Jo vuosia tätä taktiikkaa on parhaiten toteuttanut San Antonio, ja esimerkkinä tämänkaltaisesta ajattelusta viime vuodelta on Avery Bradleyn nousu aloitusviisikkoon saakka Bostonissa. Uskon, että ensi kauden aikana vastaavanlaisia sleeper-pickejä on tärkeissä rooleissa omissa joukkueissaan yllättävän paljon.
Muutos tulee vaikuttamaan siten, että nuoren pelaajan yksi yksittäinen ominaisuus (poikkeuksellisen hyvä heittotaito tai puolustuskyky, tai vaikkapa ylenpalttinen hustle) voi nousta entistä merkityksellisemmäksi ja sitä kautta arvokkaammaksi, jos muut taidot ovat riittävällä tasolla.
2) Pelintekijöiden merkityksen nousu vs. NBA:n isojen pelaajien ylisuuret palkat
Niin kansainvälisessä koripallossa kuin NBA:ssakin pelintekijöiden merkitys on 2000-luvulla kasvanut järisyttävän paljon. Kärjistetysti tämä johtuu siitä, että kentällä se pelaaja, jolla on peliväline hyökkäyspäässä eniten hallussaan, tekee myös ottelun aikana hyökkäyspäässä eniten tärkeitä päätöksiä. (Tämä pallonhallinnan merkityksen korostaminen näkyy myös muissa palloilulajeissa -> esim. Espanjan jalkapallomaajoukkuetta tai Suomen jääkiekkomaajoukkuetta ja ”kiekkokontrollia” koskeva uutisointi) Sivuhuomautuksena voidaan mainita, että yksi olennainen syy Suomen maajoukkueen menestykseen viime vuosina on se, että joukkueella on kenties kaksi taitavinta pelaajaansa nimenomaan pelintekijöinä (Koponen & Rannikko).
No, NBA:ssa tämä pelintekijöiden merkitys ja sen nousu viime vuosina näkyy parhaiten tarkasteltaessa ykkösvarauksien tilannetta nimenomaan pelintekijöiden ja 25 viime vuoden osalta:
Magic Johnson (1979), Allen Iverson (1996), Derrick Rose (2008), John Wall (2010), Kyrie Irving (2011).
Myös yhä useampi NBA-joukkue haluaa rakentaa menestystään sen varaan, että joukkueella olisi mahdollisimman taitava PG.
Toisaalta isokokoisista ja jossain määrin taitavista NBA-sisäpelaajista on jatkuvasti huutava pula, mikä on johtanut siihen, että NBA:n pelaajamarkkinoilla isokokoiset pelaajat saavat aivan ylisuuria sopimuksia pienikokoisiin pelaajiin verrattuna. Tuoreimpana esimerkkinä vaikkapa heinäkuulta JaVale McGeen 44 miljoonan dollarin ja 4 vuoden sopimus Denveriin, mikä on kaikkien standardien mukaan täysin järjenvastaista.
Nämä taustatekijät eivät ehkä vaikuta yksittäisen pelaajan valintoihin yliopistossa, mutta vaikuttavat omalta osaltaan siihen, että yksittäisen pelaajan – nyt ei puhuta supertähdistä - urakehitystä on NCAA-kentiltä NBA-tasolle aiempaa vaikeampaa ennustaa.
