Koripallo.com

NCAA 2024-2025

Viestejä
193
Kaikki täällä esitetyt NIL-tienestit, omani mukaanlukien, ovat tietenkin vain puhdasta spekulaatiota. Joitain lähteitä tietysti on, joita voi käyttää arvoiden tekemiseen, mutta tietääkseni millään datantarjoalla ei ole esittää lukuja, jotka pohjautuisivat edustaviin otoksiin. Kun näitäkin lukuja kohtaan täytyy pysyä todella kriittisinä (suuntan jos toiseenkin), niin todella vaikea on mitään kovin varmaa sanoa mihinkään suuntaan.

Isojen konferenssien joukkueet tietysti ovat lähtökohtaisesti kaikkien maksukykyisimpiä, mutta loogista olisi myös, että joukkueet, jotka vetävät ison mökin täyteen pelistä toiseen, pystyvät myös eniten dollaria laittamaan tiskiin. New Mexico on ollut esimerkiksi pari viimeistä vuotta yleiskökeskiarvolla mitattuna top25 joukkue NCAA:ssa. New Mexicon peleissä vieraili edellisellä kaudella yli 50,000 ihmistä enemmän kuin Utahin peleissä. Joukkue on perinteikäs ja äärimmäisen suosittu omassa osavaltiossaan ja suorituskyvyltäänkin ollut Utahia parempia viime vuodet oikeastaan millä tahansa mittarilla. Oma veikkaus herra Amzilin tuloista onkin kyllä lähempänä kuusi- kuin viisinumeroista tilinauhaa.

Lisäisin vielä, että somepreesens lienee yksi isoimmista tekijöistä noilla suurimmilla tähdillä tulojen suhteen, mutta isoa roolia nykyisin näyttelee myös nuo NIL-collectivet, joista ymmärtääkseni maksetaan joukkueen pelaajille ainakin jossain määrin reiluhkosti. Käytännössä kaikilla top100 (jopa top 150) joukkueilla on tuollainen NIL-collective pyörimässä taustoilla. Näiden rahastojen kokoluokista kenelläkään tuskin kovin tarkkaa tietoa on.
noita NIL rahoja ei kyllä makseta mistään lipputuloista kun mielestäni koulut eivät saa vieläkään suoraan maksaa pelaajille
 
Viestejä
795
noita NIL rahoja ei kyllä makseta mistään lipputuloista kun mielestäni koulut eivät saa vieläkään suoraan maksaa pelaajille
Oikeassa olet, enkä näin ole väittänytkään. Esitän vain, että mitä kiinnostavampi joukkue, sitä todennäköisemmin isommat NIL-tulot joukkueen pelaajille tulee:

Näin on. Mutta yleisökeskiarvo todennäköisesti korreloi ainakin keskivahvasti noiden kollektiivien ja muiden NIL-mahdollisuuksien kanssa. New Mexico on kiinnostavampi NCAA-koripallojoukkue kuin moni ACC, Big-12, Big-10, Big East ja SEC -konferensseissa pelaava joukkue. Joukkueen valmentajakin lienee yksi NCAA-koripallon tunnetuimpia ja kiinnostavimpia (Hall of Famer Rick Pitinon poika).
 
Viestejä
193
Jätän syvemmän spekulaation tähän viestiin, kun ainakin omat arviot perustuvat vain yleistason oletuksiin. Mitään sen suurempaa informaatioarvoa en osaa tästä aiheesta tuottaa.

Uskon tosin kyllä, että vuosien saatossa näitä arvioita pystyy tekemään tarkemmin, kun oletettavasti jotkin pelaajat omia tulojaan avaavat. Suomessakin maajoukkueen pelaajia tuntevat osaavat näitä summia varmaan ihan hyvin haarukoida. Toisaalta Kristian Palotien ja Esko Seppäsen podcastijutustelussa jokunen viikko sitten esitetty Littlen 500,000 dollarin tulot kuulostaa uskomattomalta Littlen viime vuoden roolin ja esityksiin nähden. Tämä tieto pohjautui kaiketi juuri noihin sisäpiirin huhuihin. Itse olen hieman skeptinen tähän lukuun nähden, vaikkapa tuon NYT-jutun luettuani. En oikein myöskään ole aivan varma, että kuinka moni joukkue tuossa Little-huutokaupassa mukana olisi voinut olla. Spekuloin tässäkin, mutta Utahin lisäksi Yhdysvalloissa ei liene juuri yliopistokorisohjelmia, joihin Suomella ja suomalaisilla olisi luotettavat ja välittömät yhteydet. Toki voin olla väärässäkin, kaikessa.

Jos tätä spekulaatiota haluaisi vielä jatkaa, niin olisi ihan mielenkiintoista yrittää ennustaa noita eri yliopistojen kollektiivien kokoa ja kuinka niiden rahat eri lajeille voisivat jakaantua. Tämän ennustuksen pystyisi ehkä tekemään, jos tietäisi edes muutaman kollektiivin koon ja niiden rahanjakoperiaatteen.

Albuquerque lienee kuuluisa lähinnä Walter Whitesta, Saul Goodmanista sekä Los Alamosin ydinasekehittelystä. Suomessa ehkä maastohiihdosta. Mitään kovin isoa urheilujoukkuetta tuolla ei ainakaan ole. Täten koris-Lobos taitaakin olla tällä Richard Pitino ajalla kaupungin suosituin urheilujoukkue. Kun noita perinteitäkin jonkin verran on, niin nuo alumnirahat hakeutunevat helpommin yliopistojoukkueelle kuin Philadelphiassa, jossa niin yliopistoja kuin urheilujoukkueitakin riittää. Mutta toki tuolla Yhdysvaltojen koilisosissa (Richmondista pohjoiseen) rahaa on valtavasti enemmän kuin New Mexicossa.
Lisään vielä että tämän vuoden korkeiten palkatuin ncaab pelaaja ei ole Little vaan Amzil. En tiedä mistä Palotie on 500k tulot keksinyt.
 
Viestejä
278
Esimerkiksi tuo Littlen 500k oli ns. siirtosumma koululta, joka sitten tavallaan kikkaillaan ja naamioidaan NIL-maksuiksi tms, jos olen oikein käsittänyt. Amzililla tuo summa kuuleman mukaan hieman alle puolet.

Noiden lisäksi sitten toki omat henkilökohtaiset NIL-sponssidiilit vielä päälle.
 
Suomalaiset: Mustapha Amzil (NIL 100-120k)
Heh, Amzilin tasoiset pelaajat todennäköisesti nauttivat 6-numeroista NIL-diiliä tällä kaudella.
Amzilin kaltainen kaveri, joka ei ollut kolmeen vuoteen vakiavauksen pelaaja, siirtyy New Mexicon tasoiseen kouluun, eikä sielläkään ollut vakiavauksen pelaaja ennen tätä kautta siis... voi varmaan olla viisinumeroinen, mutta kuusinumeroisesta hyvin kaukana
Lisään vielä että tämän vuoden korkeiten palkatuin ncaab pelaaja ei ole Little vaan Amzil. En tiedä mistä Palotie on 500k tulot keksinyt.
Little ja Nkamhoua teki viime kaudella noin 75k-100k dollareina lähteet kertoo. Tähän kun rupee suhteuttaa Amzilia nii voisi ajatella, että ei se ny ainakaa 6 numeroista summaa ole
Mahtavaa, että näitä huhuja ja erilaisia arvoita riittää! Kaikki voivat valita täältä itselleen mieleisimmät summat ja uskotella itselleen, että näistä NIL-touhuista mitään ymmärtää. Ja ehkäpä joku ylläolevista (valitettavasti en minä) jotain oikeasti tietääkin.
 
Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
5 238
Viestejä
960
Minkä tason NCAA-joukkue/organisaatio? Joku varmaan tietää.
Tekoälyn mukaan:

Oregon State Beaversin miesten koripallojoukkueella on rikas historia, joka ulottuu vuoteen 1901. Vaikka he eivät olekaan päässeet jatkuvan kansallisen menestyksen huipulle, heillä on ollut loistavia hetkiä ja he ovat arvostettu joukkue Pac-12-konferenssissa. Tässä on yhteenveto:
Historiallisesti:
  • Varhainen menestys: Beavers on päässyt Final Fouriin kahdesti (1949, 1963) ja heillä on 14 konferenssimestaruutta.
  • Viimeaikaiset nousut: Heidän viimeisin NCAA-turnaus esiintymisensä vuonna 2021 oli ikimuistoinen, sillä he tekivät yllätysjuoksun Elite Eightiin.
  • Kilpailu: Heillä on kova kilpailu Oregon Ducksin kanssa, ja heillä on NCAA:n ennätys eniten pelattuja pelejä ja toiseksi eniten voittoja yhtä vastustajaa vastaan.
Nykytila:
  • Valmennus: Päävalmentajana on toiminut Wayne Tinkle vuodesta 2014.
  • Kotiareena: Gill Coliseum Corvallisissa, Oregonissa.
  • Viimeaikaiset suoritukset: Viimeiset kaudet ovat olleet hieman vaikeita, mutta he pyrkivät rakentamaan uudelleen ja saavuttamaan vuoden 2021 turnausmenestyksen.
  • Tuleva kausi: Beaversilla on paljon nuoria lahjakkuuksia ja he toivovat yllättävänsä ihmisiä kaudella 2024-25.
Kaiken kaikkiaan:
Oregon Staten miesten koripallo on joukkue, jolla on vahvat perinteet ja intohimoinen fanikunta. Vaikka he eivät ehkä olekaan jatkuva menestyjä, he ovat osoittaneet kykynsä kilpailla korkealla tasolla ja tehdä syviä turnausjuoksuja. He ovat nouseva joukkue, joka pyrkii vakiinnuttamaan asemansa Pac-12:n ja kansallisen tason kärkikahinoissa.
 
Viestejä
795
Tämä taitaa mennä yksittäisenä peliesityksenä Suomen NCAA-historiassa aivan sinne kärkeen tai ainakin kärkikahinoihin. Aarnisalon vastus South Carolina Women Basketball on nimittäin noussut tässä muutaman vuoden aikana omaksi käsitteekseen.

Aarnisalon soisi olevan siinä mielessä inspiroiva pelaaja kaikille suomalaisille -- niin pojille, tytöille, miehille kuin naisillekin -- että suomalaismenestys koripallon globaalilla huipulla voidaan rakentaa myös suvereenin pallollisen taidon varaan. Kaukoheittotaito, pituus tai roolipelaajan nöyryys eivät ole ainoa tapa vaikuttaa koripallossa ja saada minuutteja.

Itse toivoisin, että tämä Aarnisalon pelaajaprofiili olisi se, mitä Suomen pelaajakehityksessä arvostettaisiin kaikkein korkeimmalle.
 
Viestejä
1 601

Urheiluasiat on yleensä juuri se asia mistä tekoäly ei osaa kertoa mitään. Usein silloin se valehtelee ja keksii jotain. Ainakaan kaikkeen noista tiedosta ei varmaan kannata luottaa.
 
Viestejä
225

Kyllä Möttälän Utahin Final Fourit menevät tämän edelle ainakin omassa arvostuksessani, mutta kyllähän tämä Aarnisalon kauden aloitus on ollut aivan huikea, kruununa eilinen voitto ranking ykkösestä ja viime vuosina täysin dominoineesta joukkueesta.

Yleisöä 13 000. Etukäteen hehkutettu matsi, aloituksen paikka, ja millä tyyneydellä ja taidolla hän homman hoiti kotiin. Olihan tuo mannaa suomalaiselle korisfanille.
 
Viestejä
795
Urheiluasiat on yleensä juuri se asia mistä tekoäly ei osaa kertoa mitään. Usein silloin se valehtelee ja keksii jotain. Ainakaan kaikkeen noista tiedosta ei varmaan kannata luottaa.
Kaikkeen allaolevaankaan tuskin kannattaa täysimääräisesti luottaa, mutta tätä Oregon State -valintaa käsiteltiin jonkin verran jo tuolla jossain aikaisemmin:

Mitä Suutelaan ja Oregon Stateen tulee, niin mielestäni valinta on suurpiirteisiin yleistietoihini perustuen hyvä ja järkeenkäypä. Oregon State on osavaltionsa isoin yliopisto, mutta urheilullisesti aika heikko. Koripallossakaan menestystä ei ole oikein viime vuosikymmeninä tullut poislukien hieno NCAA-turnaus vuonna 2021, jolloin joukkue eteni vastoin kaikkia odotuksia Elite Eightiin asti.

Oregon State pelasi viime kauteen asti kovatasoisessa Pac-12 konferenssissä, mutta mikäli olen ymmärtänyt oikein, niin koulun korisjoukkue pelaa seuraavat kaksi kautta West Coast Conferenssissa ja siirtyy sitten kaudesta 2026-27 lähtien uudistuneeseen Pac-12 konferenssiin yhdessä muun muassa Gonzagan kanssa.

Kyseessä on ollut tyypillinen hyvän konferenssin heittopussi tyyliin Vanderbilt SEC-konferensissa, De Paul Big Eastissä tai Boston College ACC:ssä. Vuosien välillä on tietysti vaihtelua, mutta yleistasoltaan Beavers on tuollainen Top120-150 koripallo-ohjelma NCAA:n ykköstasolla. Remu Raitasen San Francisco ja Ville Tahvanaisen Bradley lienevät parhaimmat vertauskohdat suomalaisittain, vaikka Oregon State kotikonferenssi onkin ollut tasokas.

Mikään NBA-pelaajatehdas Oregon State ei ole ollut, mutta Markkasen joukkuekaveri ja ehkä vain hieman Suutelaa isokokoisempi Drew Eubanks pelasi NCAA-uransa tuolla. Kuuluisin "korismajava" taitaa kuitenkin olla legendaarinen Gary Payton.

Peliajasta tai muusta sellaisesta en osaa oikein mitään sanoa tässä vaiheessa, mutta lähtökohtaisesti voisin olettaa Suutelan pystyvän saamaan jonkinlaisen roolin tuolla ihan ensimmäisestä kaudesta alkaen. Toisaalta suomalaisia tähtipelaajia NCAA:ssa on ollut todella vähän, missä tahansa joukkueessa, ja olisin yllättynyt jos Suutela tuota lyhyttä listaa jatkaisi. Tuo vuodesta 2026-27 pyörivä Pac-12 vaikuttaa hyvätasoilta liigalta (mm. Gonzaga, San Diego St, Utah St, Colorado St), ja jos tässä vaiheessa arvata pitäisi, niin paljon saa "majavien" meno muuttua, että joukkue siellä kärkisijoja kolkuttelisi. Suutelan täytyy mielestäni kehittää itselleen kaukoheitto, jotta tuolla parhaan vastaan asettuvan lahjakkuuden kanssa pystyy kilpailemaan.

En ole vielä(kään) päässyt aivan kärryille noista NIL-kuviosta, mutta hyvätasoinen konferenssi ja iso yliopisto todennäköisesti lisäävät mahdollisuuksia mahdollisiin korvauksiin. Yleisökeskiarvo on viime vuosina ollut kotipeleissä kuitenkin "vain" noin 3,500. Tätä kaikkea mielenkiintoisempaa on mielestäni kuitenkin se, että yksi maailmanhistorian maineikkaimpia tieteilijöitä, molekyylibiologi Linus Pauling, opiskeli Oregon Statessa aikoinaan ja ilmeisesti hänen perintönsä vaikuttaa vieläkin sikäläiseen opintotarjontaan. Maisemat tuollapäin maailmaa ovat myös kunnossa ja kansallispuistoja riittää. Surffauskin varmaan onnistuu lyhyen matkan päässä Tyynenvaltameren rannoilla.

Lisätään vielä ylläolevaan erittäin ansiokkaaseen katsaukseen se, että Oregon Staten valmentajalla Wayne Tinklellä on omaa pelaajauraa taustalla, mistä lähes 10 vuotta vietti ysärillä euroopassa, mm, kausi Ruotsissa Solna Vikingissa.

Lisäksi kauden 2024- 2025 rosterissa näyttäisi olevan eurooppalaisia kuusi kappaletta, joten luulisi valmentajalla olevan keskiverto jenkkikoutsia enemmän hajua sopeutumisesta uuteen kulttuuriin ja pelitapaan mikä auttanee Suutelaa.
 
Viestejä
795
Kyllä Möttälän Utahin Final Fourit menevät tämän edelle ainakin omassa arvostuksessani, mutta kyllähän tämä Aarnisalon kauden aloitus on ollut aivan huikea, kruununa eilinen voitto ranking ykkösestä ja viime vuosina täysin dominoineesta joukkueesta.

Yleisöä 13 000. Etukäteen hehkutettu matsi, aloituksen paikka, ja millä tyyneydellä ja taidolla hän homman hoiti kotiin. Olihan tuo mannaa suomalaiselle korisfanille.
Kärkikahinat tosiaan varmaan parempi ilmaisu.

UCLA on muuten nyt rankattu koko valtakunnan parhaaksi naisjoukkueeksi AP:n mukaan:

Aarnisalo on freshwomaninä ollut joukkueen toisiksi paras pelaaja alkukaudesta Lauren Bettsin jälkeen.

Möttölän urotyöt tietysti menevät vielä edelle, mutta hänen edustama Utah ei ollut missään vaiheessa tuossa top-25 rankingissa kärkipaikalla. Vuonna 1997 Utah rankattiin parhaimmillaan toiseksi ja oli oikeastaan koko tuon kauden top-10 joukkue. Tuolla seuraavalla kaudella, kun joukkue eteni aina mestaruusotteluun asti, Utah oli parhaimmillaan rankattu kolmanneksi. Kausilla 1998-99 ja 1999-00 Utah oli myös vakiovieras tuolla top-25 joukossa käyden kaudella 1998-99 muutamaan otteeseen ihan top-10 sijoilla asti. Möttölän edustama Utah olikin koko hänen uransa ajan aivan eliittijoukkue. Voi mennä jonkin aikaa, että joku suomalainen vastaavan tai paremman NCAA-uran tekee. Jos NIL rahaa olisi jaettu Möttölän aikoihin, niin mies olisi ollut varmasti miljonääri moneen kertaan ennen Utahista valmistumistaan.

Valtakunnan toiseksi parhaaksi rankatussa joukkueessa pelasi myös Jacob Grandison kaudella 2020-21, kun Illinois viihtyi tuolla top-5 porukassa koko kauden viimeisen kuukauden ja rankattiin tosiaan toiseksi tuossa March Madnesiä edeltävässä listassa. Illinois oli parhaimmillaan top-10 joukossa seuraavallakin kaudella, joka jäi myös Grandison parhaaksi henkilökohtaiseksi kaudeksi NCAA:ssa. Pistekeskiarvo hänellä oli tuossa huippujoukkueessa lähes kymmenen per peli(!). Vahinko, että kaukoheitto ei ole ikinä Suomi-paidassa uponnut ihan tuon kauden malliin.

Myös Olivier Nkamhoua on kolkutellut tuota valtakunnan ranking-huippua. Tämä tapahtui hänen viimeisellä Tennessee-kaudellaan (2022-23), kun Volunteerskin kipusi parhaimmillaan AP-rankingin sijalle kaksi. Muutenkin Nkamhouan edustama Tennessee oli rankattu tuonne top-25 listalle oikeastaan koko hänen Tennessee-uran ajan.

Eikä toisiksi rankatut suomalaisjoukkueet lopu tähänkään. Erik Murphyn edustama Florida Gatorsia pidettiin nimittäin parhaimmillaan NCAA:n toisiksi parhaana joukkueena kaudella 2012-13. Huomionarvoista Murphyn NCAA-urassa on ehkä se, että mies eteni Elite Eight -vaiheeseen kolmena peräkkäisenä kautena. Myös tuona kautena 2012-13.

Ainoa suomalainen ennen Aarnisaloa, joka omien tietojeni perusteella on edustanut AP:n NCAA:n parhaaksi rankkaama joukkuetta, on Alex Murphy. Kuten Aarnisalon tapauksessa tämä tapahtui Murphyn ensimmäisenä NCAA-kautenaan Dukessa kaudella 2012-13, jolloin Blue Devils valloitti tuon kärkipaikan peräti viitenä viikkona. Murphy pelasi tuossa joukkueessa pientä roolia (6 minuuttia per peli), mutta mikään häpeä tämä ei ole, sillä tuo joukkue oli todella kova tähtinään Mason Plumlee, Seth Curry ja tuleva NBA-mestari Quinn Cook.

Markkasen Arizonaa pidettiin muuten parhaimmillaan valtakunnan neljänneksi parhaana kaudella 2016-17, jos nyt kukaan tänne asti jaksoi lukea.
 
Viestejä
795
Pahoittelut, totta kai lasketaan. Timo Makkonen, ehkäpä pienen roolinsa vuoksi tai ajallisen etäisyyden vuoksi, jää itseltäni aina hieman unohduksiin. Ylipäätään omat tietoni NCAA-koriksesta ajoittuvat tuonne post-Möttölä ajalle.

Ja itse asiassa unohtui tuossa listata tietenkin Pekka Markkasen edustama Kansaskin kaudelta 1989-90. Tuo joukkuehan oli rankattu NCAA:n ykköseksi useita kertoja tuon kauden aikana.

Eli onhan noita Aarnisalon UCLA:n lisäksi tosiaan muutama muukin:

Makkonen, North Carolina, 1981-82
Markkanen, Kansas, 1989-90
Murphy, Duke, 2012-13

Ja voi olla, että tuosta(kin) nyt joku unohtuu.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös