Koripallo.com

NCAA 2024-2025

Viestejä
591
Naisten puolella oli 8 ensimäisenkauden pelaajaa.
Näistä kolme on vaihtamassa koulua.

Itse en ole ainakaan vielä törmännyt yhteenkään ilmoitukseen ensi syksynä aloittavista.
 
Viestejä
591
Tämä yllätys jos pitää paikkansa. Luulin että viihtyy siellä, ja vastuuta ja selkeä rooli löytynyt?
On varmasti sen verran vetovoimainen koulu, että Aarnisalon tasoisia pelaajia löytyy aika paljon transfer portalista.
Tuntuu, että se on räjähtänyt aivan käsiin.

Parempi katsoa uutta paikkaa ennen kuin on liian myöhäistä. Aarnisalolle varmasti riittää ottajia.
Kovin moni freshman takuri top20 kouluista ei näin hyvää kautta pelannut.
 
Viestejä
869
Touko Tainamo

Touko Tainamon kausi saattoi olla suomalaisittain jopa kauden kovin pettymys. Hienon kauden edelliskaudella pelannut Tainamo siirtyi heikosta Denveristä täksi kaudeksi hyvässä Mountain West konferensissa pelaavaan Wyomingiin. Tainamo aloitti kautensa ihan hyvin ja pelasi tasaisen varmasti aina vuodenvaihteeseen saakka noin yhdeksän pisteen keskiarvolla. Tähän mennessä Wyoming oli myös joukkueena pelannut hyvin voittaen muun muassa top100 joukkue Nevadan ja häviten vain niukasti vahvaa Utah Statea vastaan. Näin ehkä kaksi Wyomingin peliä alkukauden aikana ja Tainamo oli tosiaan tuossa vaiheessa ihan hyvin mukana joukkueen tekemisessä, vaikka rooli olikin paljon pienempi kuin vuosi sitten Denverissä. Vuodenvaihteen jälkeen Wyomingin pakka hajosi jostain syystä aivan täysin ja he voittivat konferenssipeleissä lopulta vain viisi peliä kahdestakymmenestä. Liekö sattumaa vai ei, mutta samalla kun Wyomingin häviösarake alkoi todenteolla kasvamaan, niin myös Tainamon rooli ja esitykset hiipuivat huomattavasti. Lopulta Tainamo tilastoi MWC:ssä keskimäärin noin 3.5 pistettä per peli. Osasyynä loppukauden vaisuuteen voi olla myös loukkaantumiset, sillä Tainamo ei pelannut aivan kaikissa loppukauden peleissä. Joukkueena Wyoming oli hieman 200 paremmalla puolella eli pelasi odotuksiin nähden ehkäpä hieman yläkanttiin. Vaikka Tainamon Junior-vuosi Denverissä sujui hienosti, niin mahdollinen ammattilaisura alkanee korisliigan tasolta tai hieman sitä paremmasta sarjasta. Kauden tilastot: 5.6p / 2.9l. / 0.7s. Kolmosprosentti oli vain 20% – hänen NCAA-uran ylivoimaisesti heikoin.

Morris Ugusuk

Ugusukista on täällä aika paljon kirjoitettu, joten pidetään tämä teksti aika lyhyenä. Ugusukin kaukoheitto toimi menneellä kaudella hyvin ja hänen roolinsa kasvoi selvästi viime kaudesta. Merkittäväksi pelaajaksi Ugusukia ei voi kuitenkaan aivan täydellä vimmalla kuvailla, sillä hän pelasi valtaosan kaudesta hyvin rajattua spot-up heittäjän roolia. Vaikka Ugusuk osui koko kauden kaukaa hyvin, joukkueessaan selvästi parhaiten, ei hän oikein pystynyt mielestäni ottamaan kauden aikana tarjotusta tilanteesta kaikkea irti (aivan kuten viime vuonnakin). Tällä tarkoitan sitä, että South Carolinan takakenttä oli koko kauden heidän ehkä isoin huolensa ja rohkeammalla pelaamisella hän olisi voinut ottaa isompaakin lohkoa South Carolinan hyökkäyksestä ja pallonkäsittelystä. Toisaalta niinä kertoina kun Ugusuk toimi enemmän pallonkäsittelijän roolissa, tulokset olivat hyvin vaihtelevia.

Internetin mukaan Ugusuk (Okku Federikon kanssa) on ilmoittautunut siirtoportaaliin (itse asiassa koko South Carolinan joukkue tulee kokemaan valtaisan muutoksen ensi kaudeksi). Kauden aikana tehdyn haastattelun perusteella Ugusukilla on tahtoa löytää junnuvuosista tuttu monipuolisempi rooli, eikä vain tyytyä viskomaan kolmosia ja pelaamaan tiukkaa puolustustusta. Tämä kuitenkin vaatinee häneltä aika isoa kehityshyppäystä, määrätietoista työskentelyä ja valmentajaa, joka on valmis ottamaan hänen kanssaan ensi kaudeksi riskin. Tämä tarkoittaa suomen kielellä sitä, että Ugusukin siirtynee ensi kaudeksi hieman South Carolinaa heikompaan joukkueeseen. Jos tähdet järjestyvät oikein, pystyn kyllä näkemään, että Ugusukin seuraava askel NCAA-kentillä on suhteellisen isokin. Mutta liittyy hänen tilanteeseensa aika paljon epävarmuuttakin. Pallonkäsittely, yleinen varmuus, itseluottamus, fysiikka ja koriltaviimeistely hänellä täytyy joka tapauksessa kehittyä. Varsinkin SEC-peleissä hänen muutamat ihan sinänsä hyvät korilleajot kuolivat pystyyn sitä varmemmin mitä lähemmäs hän koria pyrki. Voima ja räjähtävyys eivät olleet yksinkertaisesti SEC-tason puolustusta vastaan riittäviä. Tilastot: 5.9p / 1.4l. / 0.9 s. FG3% = 40.7%. Tähtihetkenä 20 pistettä NCAA-turnausjoukkue Vanderbilttiä vastaan vieraissa, joka yksittäisenä suorituksena kuului varmaan kauden top5 suomalaishetkiin.

Alleviivattakoon vielä sitä, että South Carolinalle kyseessä oli painajaismainen kausi – vain kaksi konferenssivoittoa. Toisaalta joukkue pelasi varsinkin kotonaan lukuisia erittäin tiukkoja pelejä aivan NCAA:n huippujoukkueita vastaan, ne kuitenkin lopulta aina häviten (esim pisteen tappio mestari Floridalle). Tietyllä tapaa kausi oli peilikuva viime kaudelle, jolloin South Carolina melkein poikkeuksetta voitti kaikki tiukat pelinsä. Tällä hetkellä Columbuksessa odotetaan joukkueen tähtipelaajan Collin Murray-Boylesin päätöstä ensi kaudesta – NBA vai NCAA?

Mustapha Amzil

Toistetaan vielä, että Amzil oli hyvässä New Mexicon joukkueessa koko kauden ehdoton profiilipelaaja, mutta enemmänkin olisi voinut häneltä odottaa. Lopulta New Mexicon menestys kulminoitui MWC-vuoden pelaajan Donovan Dentin erinomaisuuteen ja ilman häntä joukkueen voittosaldo olisi näyttänyt todennäköisesti hyvin erilaiselta.

Amzil ei heittänyt tai viimeistellyt erityisen hyvin tällä menneellä kaudella, tämä täytyy sanoa. Etenkin kaukoheitto on ollut viimeiset kaksi kautta hänellä suht iso kysymysmerkki. Toisaalta miehen puolustustyöskentely ja yleinen liikkuvuus oli silmämääräisesti katsottuna parempaa kuin millään aikaisemmalla NCAA-kaudella. Keskiarvoja katsoessa Amzil pelasi uransa parhaimman kautensa New Mexicossa ja todetaan vielä kerran, että New Mexico kuului tuonne parhaimpaan kymmenykseen (tai lähelle sitä) kaikista viime kauden NCAA-joukkueista: 11.1p / 5.4l. / 1.4s. FG% = 38.4. Amzilin uran ehkä paras peli nähtiin myös tällä kaudella: 28 pistettä hyvää Arizona Statea vastaan, myös koko ensimmäinen puoliaika Michigan Statea vastaan NCAA lopputurnauksen toisella kierroksella oli erittäin vakuuttava suoritus Amzililta ja laittoi osittain luun kurkkuun koripallomedioiden asiantuntijoille.

Stack Dent and Junior Joseph up against any tandem in the country, and they'd likely hold their own. New Mexico's biggest Achilles' heel, however, lies in its next wave of scorers. Dayton transfer Mustapha Amzil hasn't looked like the same perimeter threat that he was in Anthony Grant's system. Inconsistency behind the big two could be the Lobos' downfall.
- Joe Lunardi, March Madness Preview (ESPN)


Federiko Federiko ja Eemeli Yalaho

Ennen kautta kirjoitin, että tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, miten Texas Techin isojen pelaajien rotaatio pyörii. Näin jälkikäteen todettuna ytimekkäin kuvailu tuon asian suhteen lienee se, että Raidersin tähtipelaaja JT Toppin pelasi joka pelissä niin paljon kuin mahdollista ja poistui vaihtopenkille vain virhevaikeuksissa tai äärimmäisessä väsymyksessä. Federiko tuotiin sitten kentälle välillä muuttamaan pelin dynamiikkaa, muutaman erilaisenkin kentällisen kanssa, mutta Yalaho, terveenä ollessaankaan, ei oikein päässyt minuuteille B12-vuoden pelaajan Toppinin takana.

Federiko aloitti, kuten monesti todettua, kautensa hyvin, mutta ei päässyt varsinkaan B12 peleissä isoon rooliin (tämä oli tietysti odotettuakin). Tästä huolimatta hän pelasi koko kauden aivan huikealla tehokkuudella saaden noin sadalla yrityksellä pallon korinrenkaan läpi 75 kertaa. Katsoin eilen Youtubesta jokaisen Federikon tekemän korin ja valtaosa niistä oli kahden käden donkkeja. Syötöt noihin donkkeihin, ainakin pick-n-roll tilanteissa, tarjosi melkein aina Raidersin takamies Elijah Hawkins, jonka kanssa Federiko tuntui olevan erittäin hyvin samalla sivulla koko kauden ajan. Rollauksien lisäksi koreja syntyi lähinnä hyökkäyslevypalloista ja erilaisista korinaluskyttäilyistä. Puhtaita post-up koreja Federiko taisi painia koko kauden aikana yhden tai kaksi. Texas Techillä postpelaamisen hoitivat osaavammat pelaajat ja Federiko vapaaheittotarkkuuskin oli kauden mittaan sitä luokkaa, että liikaa hänelle ei ehkä palloa kannattanut korinalle 1 vs 1 tilanteisiin laittaa.

Federikon henkilökohtaiset tilastot (5.1p / 4.5l. / 0.8b.) tältä kaudelta ovat hyvin samankaltaiset kuin edelliskaudellakin, mutta viime vuoden Pittsburgh ei paininut kuitenkaan samassa eliittijoukossa kuin tämän kauden Raiders. Blokkien määrä Federikolla täksi kaudeksi jostain syystä tippui aika paljonkin ja vaikka olenkin hänen otteitaan viime vuosina suhteellisen paljonkin seurannut, niin mitään selvää syytä tähän en osaa sanoa. Yksi ilmiselvä selitys on tietysti se, että Pitt vuosinaan Federiko pelasi huomattavasti heikompia vastuksia vastaan kuin menneellä kaudella B12-peleissä, mutta kokonaan tuo ei vastausta vähentyneisiin heitontorjuntoihin tarjoa. Ehkä erinomainen heitontorjuja Toppin pyyhki ilmasta sellaisia palloja Federikoa nopeammin.

Kuten todettua Eemeli Yalaho kärsi JT Toppinin ylivoimaisuudesta, mutta toisaalta myös loukkaantumisista niin alku- kuin loppukaudestakin. Lopulta Yalaho pelasi vain kahdeksassa ottelussa noin kymmenen minuutin keskiarvolla. Olisin hänen suhteensa, tietämättä loukkaantumisten yksityiskohtia, kuitenkin jonkin verran optimistinen, sillä ne kerrat kuin Yalaho kentällä oli, niin hän ei todellakaan päätynyt seinäruusuksi (esimerkiksi 20 tärkeää minuuttia Houstonia vastaan B12-runkosarjassa). Yalaho on älykäs ja suhteellisen monipuolinen pelaaja, vaikkakin jonkin verran lyhyt tuonne NCAA:n huipulle.

Texas Tech oli melkein koko kauden ajan aivan erinomainen joukkue ja paras, missä suomalainen NCAA-pelaaja on pelannut todella pitkään aikaan. Lopulta kausi päättyi Elite Eight vaiheessa niukkaan tappioon mestari Floridaa vastaan. Toisaalta kauteen mahtui myös vakuuttava voitto finaalijoukkue Houstonista sekä tukku muita erittäin hienoja voittoja.

ESPN-median mukaan sekä Yalaho että Federiko(!) jatkavat ensi kaudella Lubbockissa. Federiko pystyy venyttämään edustamisoikeuttaan jollain supersenior/juco-säännöllä ja Yalaholla vuosia NCAA:ssa on vielä kaksi jäljellä ilman sen kummempia sääntöjen taivutuksia. Katsotaan malttavatko molemmat suomalaiset tosiaan jäädä vakuuttavan Grant McCaslandin hellään huomaan vai kutsuuko siirtoportaali sitten kuitenkin liikaa? Aikaa heillä on tehdä tuo päätös vielä tasan kaksi viikkoa.
 
Viestejä
1 290
Maanantaina ilmoittautunut siirto portaaliin
Mikähän UCLAssa oikein mättää - neljä fresmania (4/4) transfer portaalissa
1744531393931.jpeg
 
Viestejä
17
Mikähän UCLAssa oikein mättää - neljä fresmania (4/4) transfer portaalissa
Kieltämättä on outoa, että joukkueen KAIKKI freshmanit lähdössä. Pari muutakin lähdössä. Ja ehkä oudommaksi sen tekee se, että valmentaja antoi lausunnon heti hävityn pelin jälkeen, että tämä joukkue tulee ensi kaudella kokonaisuudessaan takaisin. Vaan eipä tulekaan, kun kaikkiaan kuusi pelaajaa portaalissa. Amerikan palstoilla on montakin teoriaa. Yksi niistä on valmentajan pelikirja, jos ei tunnu siihen istuvan, niin ehkä ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Sitähän on ollut täällä härmässäkin liikkeellä tässä joku vuosi.
 
Viestejä
1 290
Kieltämättä on outoa, että joukkueen KAIKKI freshmanit lähdössä. Pari muutakin lähdössä. Ja ehkä oudommaksi sen tekee se, että valmentaja antoi lausunnon heti hävityn pelin jälkeen, että tämä joukkue tulee ensi kaudella kokonaisuudessaan takaisin. Vaan eipä tulekaan, kun kaikkiaan kuusi pelaajaa portaalissa. Amerikan palstoilla on montakin teoriaa. Yksi niistä on valmentajan pelikirja, jos ei tunnu siihen istuvan, niin ehkä ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Sitähän on ollut täällä härmässäkin liikkeellä tässä joku vuosi.
Sacramenton valmentaja kiteyttää näin (suora lainaus)
The Transfer Portal is a big thing in today’s college athletics. Not as many athletes stay at the same school all their years. Many people do find better situations. Some don’t and the grass wasn’t greener. Kind of like going to the casino in a way.

muita kommentteja:
- all about the dollars. nil has ruined college sports.
- The portal rules must be changed. Sign them to 2 yr contracts that penalize for early departure.


Monet ovat pitäneet tätä surffailua vahingollisena college-koripallolle jos ja kun kyse on rahasta. Sitoutuminen joukkueeseen ja collegeen on murentunut.Tämä on mielenkiintoista kun pelaaja on saanut stipendin yliopistolta, niin raha matkaa pelaajan mukana ja yliopisto jää sitten ilman. Stipendien määrä yliopistoissa lienee rajallinen, rikkaat yliopistot eivät tästä niin kärsi.
Vaihtaminen yliopistosta toiseen voi hankaloittaa batchelor-tutkinnon suorittamista jos vastaavia opintokokonaisuuksia ei uudesta yliopistosta löydy mutta jos pelaaja ja vastaanottava yliopisto eivät välitä niin mikäs siinä.
 
Viestejä
869
Päässyt jopa kovempaan yliopistoon? Ei liene huono vaihtoehto.
Viimeisen viiden vuoden aikana UCLA on ollut North Carolinaa vastaan heikompi ainostaan kaudella 2021-22. Jos vähän mutkia suoristaa, niin UCLA on ollut tuona ajanjaksona naiskoriksessa noin top10 ohjelma, ehkä jopa hieman parempi. North Carolina on ollut ehkä noin top20-25.

Ensi kaudesta on tietenkin vaikea mitään sanoa kuin ehkä sen, että molemmat ohjelmat lienevät tuolla AP:n top25 listoilla useampana viikkona ja että akateeminen taso pysyy kovana -- molemmathan ovat USA:n ihan kärkijoukkoa, mitä julkisiin yliopistoihin tulee. UCLA on tietysti absoluuttisestikin ihan maailman parhaita yliopistoja.

Aarnisalo ilmoittautuu myös todenteolla mukaan tuohon suomalaisten laajin ja vakuuttavin NCAA-pelipaitakokoelma -kisaan.

Oma top5 tällä hetkellä:

1. Alex Murphy: Duke, Florida, Northeastern
2. Jacob Grandison: Holy Cross, Illinois, Duke
3. Miro Little: Baylor, Utah, UCSB
4. Elina Aarnisalo: UCLA, North Carolina
5. Olivier Nkamhoua: Tennessee, Michigan
 
Viestejä
3 290
Ilmeisesti Amzililla onkin vielä kuudes kausi edustusoikeutta jäljellä. (Twiittien vastausten perusteella ensimmäistä kautta ei jostain syystä laskettu, koronasta tuli lisävuosi kuten kaikille ja nyt sitten jo valmistuneena voi myös yhä siirtyä tekemään jatko-opintoja tms.)

 
Viestejä
869
Ilmeisesti Amzililla onkin vielä kuudes kausi edustusoikeutta jäljellä. (Twiittien vastausten perusteella ensimmäistä kautta ei jostain syystä laskettu, koronasta tuli lisävuosi kuten kaikille ja nyt sitten jo valmistuneena voi myös yhä siirtyä tekemään jatko-opintoja tms.)


The pursuit of excellence has no goal line, kuten Miamin jenkkifudisjoukkueen Cam McCormick asetti sanansa sen jälkeen, kun NCAA hyväksyi hänen yhdeksännen edustusoikeusvuotensa vuosi sitten.

Hieno homma, että nuoret ovat nykyään niin kiinnostuneita opiskelusta!


 
Viestejä
869
Itsekin kuulisin mielelläni lisää Amzilin jatko-opinnoista. Tähtääkö peräti tohtoriksi asti?
Ehkä tällaisiakin opiskelijaurheilijoita tulevaisuudessa näemme, mene ja tiedä.

Tuolla mainitsemallani Cam McCormickilla olisi ajan puolesta ollut tuohon ihan hyvä mahdollisuus, mutta mediatietojen mukaan hänen kohdallaan seitsemässä vuodessa Oregonin yliopistossa valmistui vain kandi journalismista ja maisteri mainonnasta. Tämän jälkeen kaksi vuotta kului niin sanottuihin post-baccaularate opintoihin Miamin yliopistossa. Nuo post-bacc opinnot voivat tarkoittaa hyvin monenlaisia asioita, mutta uskoisin että ovat juuri passeleita himmeleitä näille veteraaniurheiljoille.

Sinällään tämä transfer-sekoilu tuottaa kyllä ihan hupaisia tarinoita. Ensi vuodeksi South Carolinassa pelaava Meechie Johnson on esimerkiksi kerennyt käymään jo kahteen kertaan Ohio Staten ja South Carolinan kampuksilla. Hänen edustushistoriansa, osittain mielenterveyshaasteiden vuoksi, näyttää tältä:

2020-21 Ohio State
2021-22 Ohio State
2022-23 South Carolina
2023-24 South Carolina
2024-25 Ohio State
2025-26 South Carolina

Sitten on tapaus nimeltä Tucker DeVries. Hän aloitti NCAA-uransa Draken yliopistossa (2021-24), jossa hänen isänsä Darian toimi tuolloin päävalmentajana. Kaudeksi 2024-25 isä siirtyi vakuuttavien otteidensa jälkeen West Virginian yliopiston päävalmentajaksi. Myös poika Tucker siirtyi isänsä perässä West Virginiaan. Valitettavasti Tucker kuitenkin loukkaantui West Virginiassa ja ei pelannut lopulta kuin kahdeksassa pelissä alkukaudesta ja ei täten myöskään kuluttanut kauden aikana edustusoikeusvuosiaan. NIL-rahoihin tuo tuskin kuitenkaan kauheasti vaikutti. No, tarina jatkuu niin, että päävalmentaja isä Darian ei viihtynyt West Virginiassa vuotta kauempaa, vaan ilmoitti heti kauden jälkeen siirtyvänsä kaudeksi 2025-26 Indianan yliopistoon. Pesti siellä oli kuulemma unelmientäyttymys keskilännessä kasvaneelle ihmiselle. Darian DeVries on kotoisin Iowan Applingtonista, joka sijaitsee yli 800 kilometrin päässä Indianan Bloomingtonin kampusesta. Yllättävää ei ehkä ole, että nopeasti Indiana-pestin tiedotustilaisuuden jälkeen poika Tucker ilmoittautui siirtoportaaliin ja päätyi varsin nopeasti myös ensi kaudeksi Indianaan, johon hän ei ilmeisesti olisi voinut siirtyä jos olisi kuntoutunut alkukauden loukkaantumisestaan loppukaudeksi.

Tämäntyyppistä sekoilua on varmaan luvassa yhä enemmän ellei noihin sääntöihin keksitä jotain järkeä. Lukemieni juttujen perusteella pakka on kuitenkin tuossa NCAA-urheilussa niin levällään, että on vaikea sanoa, minkälainen korjausliike voisi olla. Joihinkin ehdotuksiin kuuluu:

1) viiden vuoden suora edutusoikeus kaikille ilman minkäänlaisia säätömahdollisuuksia
2) pelaajien kohtelu yliopistojen työntekijöinä & pelaajien unioni ja työehtosopimukset

Itse varmaan seuraan NCAA-urheilua tulevaisuudessa aika paljon vähemmän kuin ennen, mutta nostan esille kuitenkin sen, että Okku Federikolla, huolimatta peliesityksistä, on edellytyksiä myös aika uniikkiin NCAA-kokemukseen. Jo tuo tarina South Carolinaan päätymisen taustalla lienee aika ainutlaatuinen. Tähän yhdistettynä se, että hän siirtyy South Carolinasta (joka hänelle stipendin tarjosi) pois ilman, että pelasi siellä peliäkään on ihan mielenkiintoista. Kirsikkana kakussa on hänen ikänsä. Federiko on Freshman vuonnaan nimittäin jo 21-vuotias. Pienellä veivauksella hän voi varmaan pelata NCAA-korista helposti vielä 26-vuotiaanakin. Tuo ikä ei välttämättä tietenkään ole enää poikkeuksellinen NCAA-pelaajalle muutaman vuoden päästä ja on niinkin Timo Lampen ja Teijo Finnemankin pelasivat tuon ikäisinä NCAA-korista 50+ vuotta sitten.

PS Kun olen tuota suomalaisten NCAA-pelipaitakokoelmakisaa hieman miettinyt, niin täytyy sanoa, että suomalaisilla tulee olemaan kova työ saavuttaa virolaisen Kerr Kriisan kokoelma. Hän pelaa ensi vuonna kuudennen kautensa NCAA-korista ja kokoelma on kyllä erittäin hieno:

Arizona, West Virginia, Kentucky, Cincinnati.

I’m pretty sure it’s my last year of eligibility (for real this time). Excited to be a Bearcat!! ❤️​

 
Viimeksi muokattu:
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös