Kyllä! Norja on ollut koripallomaana viimeiset kaksikymmentä, kymmenen ja viisi vuotta niin juniori- kuin aikuistasollakin aivan Euroopaan huonoimpia siellä Luxemburgin ja Kyproksen kanssa. Sisälajeista vuonomaassa dominoi käsipallo. Voihan tällaisestakin maasta silloin tällöin hyviä ikäluokkia tulla, mutta tämä Norjan joukkue ei poikkeustapaukselta näyttänyt. Norjan kaksi parasta pelaaja olivat myös 2006-syntyneitä eli ikäeron taakse ei voi tässä myöskään oikein mennä.
Peliä oli kauhea katsoa niin tason kuin tuotannonkin puolesta ja en itse jaksanut toista puoliaikaa edes katsoa. Tilastoista silmiin pistää isojen pelaajien isot menetysmäärät ja yleisesti heikot heittoprosentit.
Onnea joukkueelle silti voitosta, siitähän näissä peleissä viime kädessä pelataan. Kuitenkin kun ollaan miehissä FIBA-ranking 24. ja Euroopassa 13., niin yleistä vaatimustasoa pitää mielestäni nostaa ja kuten
@PikkuMikko totesi, Norjat ja Tanskat saisi kyllä kaatua iloisesti joka vuosi.
EM-kisoissa tulee kaikkien todennäköisyyksien mukaan todella rumasti turpaan joka suunnasta. Noissa kisoissahan pelaa myös Tanska ja Ruotsi ja veikkaisin, että Suomi jatkopeleissä saattaisi jommankumman tai molemmat kohdata. Ruotsi tosin näyttää sen verran hyvältä tässä vaiheessa, että ei ehkä jämäsijoista tule pelaamaan. Suomi ei voi kuitenkaan B-divisioonan pudota, kun seuraavana vuonna A-kisat pelataan Suomessa. Suomen koripallon hyväksi sanoisinkin, että ainakin kabinetissä homma on toiminut aika kivasti viime vuosina.
Norjasta muuten sen verran, että heidän liittonsa tiedotti tuossa vähän aika sitten, että Koripallo on maan eniten kasvava sisälaji ja pelaajien määrä on tuplaantunut vuodesta 2015. Tällä hetkellä maassa on yli 20 000 pelaajaa. Tämä luku taitaa vastata aika hyvin Suomen lisenssimäärään, vai olenko väärässä? Ehkäpä Norjankin taso on siis noussut, vaikka enemmän Suomi näytti tosiaan huonolta kuin Norja hyvältä.
Ja editoidaan sen verran, että tyttöjen/naisten puolella Suomihan tosiaan tuntuu voittavan kaikki PM-kilpakumppaninsa Ruotsia lukuunottamatta ylivoimaisesti. Minulla onkin luottoa tähän tyttö/naiskoripallon nousuun, vaikka muutamia vuosia se tulee vielä ottamaan.