- Viestejä
- 190
No näinkin asian voi nähdä jos haluaa. Ja aina herättää hieman ajatuksia kun uusi nimimerkki tulee sisään tällaisella hyvin tarkalla tilastolla ja näkee sen laatimiseen kohtuullisen suuren vaivan yhden yksittäisen pelaajan tai valmentajan puolesta puhumiseksi mutta eipä siitä sen enempää.Olen samaa mieltä, että pidetty valmentaja ei ole yhtä kuin hyvä valmentaja ja harvoin hyvästä valmentajasta valmennussuhteen aikana pidetäänkään suuressa mittakaavassa. Jos meriittejä pyydetään niin Koskelaisen kohdalla ei kannata etsiä niitä voittoprosenteista tai pokaalikaapista. Yksi tapa mitata on katsoa ketä hän on valmentanut ja kuika pitkään urheilija on valinnut olla hänen valmennuksessaan. Tein Koskelaisen HBA vuosista 2013-2019 nopean listauksen keitä pelaajia siellä on ollut. Tein samalla päätöksen, että vuodessa ei valmentaja vielä paljoa tee, joten poimin mukaan vain sellaiset pelaajat, jotka ovat lukioiässä olleet Koskelaisen valmennuksessa kaksi vuotta tai pidempään. Tällä tavalla voisin itse kuvitella, että valmentaja on saanut vaikutettua urheilijan kehittymiseen riittävällä tasolla.
4- kautta
Edon Maxhuni
Lassi Nikkarinen
Matias Suvanto
3- kautta
Fiifi Aidoo
Tuukka Jaakkola
Mikael Jantunen
Jaakko Lammi
Aleksi Liukko
Samuli Nieminen
Tomas Pihlajamäki
Joonas Tahvanainen
Elias Valtonen
2 kautta
Mustapha Amzil
Andre Gustavson
Lauri Markkanen
Hannes Pöllä
Remu Raitanen
Erik Sajantila
Teemu Suokas
Aapeli Syrjämäki
Thomas Tumba
Eetu Villa
Erik Waxlax
joku tuttukin nimi tuosta listasta löytyy ja joku on löytänyt myöhemmin koriksesta myös ammatin itsellen. Ei jokainen, mutta joku. Tätä pitäisin jollain tapaa vastauksena @KooPee :n kyselyyn näyttöjen perään.
Tässä kohtaa voidaan kuitenkin hyvin kysyä tulivatko nämä pelaajat joukkueeseen ja pysyivätkö he joukkueessa koska HBA, loistavat olosuhteet, maajoukkueesta tutut pelikaverit eikä vähäisimpänä Hanno Möttölä? Vai Antti Koskelaisen pelaajakehitystaitojen vuoksi? Olisivatko he tulleet HBA:han ja pysyneet siellä riippumatta siitä kuka päävalmentajan housuissa on sisällä?
HBA, olosuhteet, hienot pelikaverit ja Möttölä ovat kaikki vilahdelleet HBA-taustaisten myöhempien aikojen Susijengi-pelaajien muisteloissa. Mutta jostain syystä Koskelaisen nimeä ei näissä yhteyksissä mainita koskaan. Eikä Koskelaista mainita yhtään sen useammin kollegoidenkaan arvostavissa puheissa.
Miksiköhän jos Koskelainen on kuitenkin merkittävä tekijä näiden pelaajien pelaajapolkujen etenemisessä kuten nyt koetetaan kertoa?
Väitän että jos Koskelainen lähtisi nyt kuvitteellisesti vaikka Tampereelle ja perustaisi sinne uuden akatemian, ei yksikään pelaaja lähtisi sinne Koskelaisen vuoksi. Jos taas saman tekisi vaikka Möttölä imu tuonne olisi aivan toisenlainen.
Eikä ole tarkoitus nyt Koskelaisesta tehdä sen huonompaa valmentajaa kuin suurimmasta osasta muitakaan valmentajia, mutta pointti on se että en näe mitään, en yhtään mitään, miksi Koskelainen olisi parempi valmentaja kuin kukaan muukaan tai että hän olisi jotenkin merkittävällä tavalla ollut vaikuttamassa vuosien 2013-2019 HBA-pelaajien kehitykseen ja myöhempiin uran vaiheisiin.