Koripallo.com

Porvoon Tarmo 2008-2009

Viestejä
19 582
Vs: Porvoon Tarmo 2008-2009

Mitä nöyrin anteeksipyyntöni! Eihän Compolla toki mitään ongelmia ole tai ole ollut.

Sitä kun paljon kirjoittelee, niin ei aina muista tarkistaa faktoja. Nythän ylen alueuutiset on tuonkin asian selvittänyt ja toisin todennut. Pahoitteluni.

Meikä on tainnut jäädä sen Leevi Sammakon kirjoituksien koukkuun? Se kun osasi niin asiantuntevasti perustella kaikki kirjoittelunsa. Mutta kuten ylen alueuutiset tietävätkin, niin Pekko Aikamiespoika se vaan on koko ajan oikeassa ollut.

Kops! ( Otsa lattiaan ) Näin nöyränä anteeksi pyydän.
 
Viestejä
336
Vs: Porvoon Tarmo 2008-2009

Nonnih, eipä tulevaisuudennäkymät ole kummoisia...

MUTTA, jos lähtee hakemaan huviä puolia, niin ainakin nostan hattua sille että talouspuolen realiteetteihin (tässä en ota kantaa siihen onko asioita tehty oikein tai väärin) reagoidaan ennen kuin vetelät valuu lahkeesta. Liian usein on Suomessa nähty toimintaa jossa urheilulliset näkökannat ajavat toiminnan niin syvälle, ettei seuran toiminta ole pelastettavissa. Ja monasti maksumiehenä ovat yksityishenkilöinä ne aktiiviset puuhamiehet jotka ovat myös seuran toiminnan perusta.

Draytonille tämä oli viimeinen peli, Messy ja Barnes pelaavat vielä 2 peliä uutisoinnin mukaan. Suomalaisten kanssa keskustellaan palkan vähennyksistä... eli voiko tästä rivien välistä yltiöoptimisti tulkita, että nyt on nostettu kädet pystyyn taustaorganisaation taholta ja näillä toimilla varmistetaan toiminnan jatkuvuus urheilullisen menestyksen kustannuksella, mutta että vielä ei ole tapahtunut mitään sellaista jota ei saisi rahalla korjattua? Eli nyt on aloitettu toimenpiteet jotka joudutaan viemään loppuun jos lisärahoitusta ei saada, mutta jos viikossa Porvoolaisen koripallon mesenaatteja jostain sattuisi ilmestymään, kyettäisiin kausi pelaamaan suunnitellusti loppuun?
 
Viestejä
1 852
Vs: Porvoon Tarmo 2008-2009

Ei hyvin mene. Lainaus Tarmon Pasi Pekkolan blogista:

"Eilinen Lappeenrannan pelireissu näytti kuitenkin joukkueelle säästötoimenpiteiden nurjan puolen. Lappeenrantaan on nimittäin Porvoosta matkaa noin 174 kilometriä, kutakuinkin 2,5h ajomatka. Eilen joukkue taittoi sen matkan henkilöautoilla. Sillit purkissa metafora on liian mairitteleva, kun joukkueellinen parimetrisiä koripalloilijoita yrittää ahtautua neljään henkilöautoon.

Hilpeyttä joukkueen keskuudessa syntyi myös pysähdyttäessä taukopaikalla. Utin huoltoasemalle oli parkkeerattu iso bussi, jonka perään moni pelaaja ehti jo vähän aikaa haikailla. Sisällä huoltoasemalla ei enää naurattanut, kun selvisi että bussilla matkusti eräs B-poikien sählyjoukkue."
 
Viestejä
1 837
Vs: Porvoon Tarmo 2008-2009

Rodman sanoi:
Ei hyvin mene. Lainaus Tarmon Pasi Pekkolan blogista:

Tässä laskukoneen kanssa ihmettelen asiaa....

Porvoo-Vilmanstrand-Porvoo 350km x 4 henkilöautoa = 1400km
Bensan kulutus täydellä kuormalla 9l/100km = 126 litraa bensaa
Bensan hinta 1,2€/l = 151,20 euroa

Jos autoille lasketaan muodollinen 20snt/km kulukorvaus, niin kustannus on 280 euroa.

Bussi 350km x 1,2€/km = 420 euroa

Eli seura säästi tässä kohtaa 270 euroa. Ja jos seura on maksanut tuon 20 sentin mukaan, niin säästö on nauretava 140 euroa.

Bussin hinta on yleinen km-hinta, joka bussifirmoilla on käytössä.

Kyllä seura nyt säästää väärässä paikassa. Olisiko pitänyt jättää joku pelaaja ottamatta taikka vaihtaa halvempaan valmentajaan (Lasse tuskin on mikään halpa?). Nyt näillä päätöksillä leikitään jo pelaajien hengen kanssa, kun väsyneet isot miehen rotaleet ajelevat liukkailla teillä ympäri Suomea.
 
Viestejä
160
Vs: Porvoon Tarmo 2008-2009

MC sanoi:

Totta puhut että varmasti säästöä voisi etsiä muustakin mutta kun luet jutun loppuun niin siinä kerrotaan, että pelaajat eivät onneksi ajaneet autoja.
Mutta kun rahat on loppu niin se vaan on etsittävä säästöjä joka paikasta.
 
Viestejä
2 589
Vs: Porvoon Tarmo 2008-2009

Joo ei kyllä voi syytellä pelaajia jos Tarmosta pian alkaa joukkopako. Olisihan se upeata jos suomalais-pelaajat ja valmennus jatkaisivat tämän kauden talkoohengessä, mutta aika vaikea uskoa että kovinkaan monia huvittaa jatkaa pelaamista puolikkaalla palkalla ja matkustaa jonnekin Joenzoon jossain pienessä Hondassa. On kyllä paha paikka.

Toivotaan nyt että keskiviikkona saadaan Kokonhallille väkeä. Topo on pakko voittaa!
 
Viestejä
1 159
Vs: Porvoon Tarmo 2008-2009

Voisi ottaa vielä sen verran "pappa betalar" hommaa mukaan sähly-junnujen tyyliin että saisi sen bussin. Itse ainakin sponsisin esim. parikymppiä matkaa jos oma poika tai muu lähisukulainen pelaisi Tarmossa.
 
Viestejä
5 559
Vs: Porvoon Tarmo 2008-2009

http://92.61.33.63/fba/index.php/b19sYW5nPWhlJm9fc2Vhcz01Jm9fbGVhZz01JmZ1c2VhY3Rpb249Z2FtZXMubWFpbiZnX2lkPTY4NA==

Pakko on vaan palata tähän. Seitsemän jenkkiä? Halutaanko taas luopua rajoituksista?
 
Viestejä
3 665
Vs: Porvoon Tarmo 2008-2009

She-Man sanoi:
http://92.61.33.63/fba/index.php/b19sYW5nPWhlJm9fc2Vhcz01Jm9fbGVhZz01JmZ1c2VhY3Rpb249Z2FtZXMubWFpbiZnX2lkPTY4NA==

Pakko on vaan palata tähän. Seitsemän jenkkiä? Halutaanko taas luopua rajoituksista?

Onpa muuten hurjaa luettavaa, ei ihme jos seurojen perseet eivät kestäneet "siirtymävaihetta". Porvoon suomalaisille 20 min peliaikaa. Nyt kun tuota Porvoon joukkuetta katselee niin siinähän oli ihan kohtuullisen hyviä jenkkejä. Eli voi olla ettei ne ihan halpoja olleetkaan. Ei mitään helvetin järkeä, ei mitään järkeä.
Toivotaan ettei ainakaan vähään aikaan palata noihin aikoihin. Jos tänä vuonna liigasta ja divarista tulee lisää lopettamisia, minä toivoisin ettei liitto nosta ketään luopuneiden tilalle. Eli ylimpien sarjapaikkojen määrän tulisi supistua ainakin kahdella (RU + Hukat) ja jos vielä pari luopuisi, oltaisiin aika sopivassa määrässä kahdella ylimmällä tasolla.
 
Viestejä
95
Vs: Porvoon Tarmo 2008-2009

PikkuMikko sanoi:

Tulee oikein ikävä noita aikoja. Peli oli viihdyttävää sekä tasokasta ja otteluissa hyvä tunnelma. Pelipaikasta ja -ajasta piti taistella.

Tänä vuonna on toisin. Koko pelaamisen taso on laskenut ja katsojat lähtevät otteluiden jälkeen kiroillen hallilta. Peli ajoittain aikamoista sähläystä. Viihdearvo on tippunut, juuri kun katsojia tarvittaisi kipeästi.

Näin se vaan on vähän kärjistettynä. Kunnolliset ulkomaalaiset sen pelin tekevät ja saavat loppujenlopuksi katsojat viihtymään. Kotimaiset huiput ovat vielä harvinaista herkkua, eikä niitä riitä jokaiseen joukkueeseen.

Jos pelejä pelattaisi pelkästään kotimaisin voimin, voi olla että katsomoissa olisi enää pelaajien lähisukulaisia...
 
Viestejä
283
Vs: Porvoon Tarmo 2008-2009

Mä olisin vapaa, ja puoli-ilmanen. Privaa Porvoo vaan jos kiinnostaa!
 
Viestejä
2 819
Vs: Porvoon Tarmo 2008-2009

Cooleria myötäillen minunkin on pakko sanoa, että tuo parin vuoden takainen kiintiövapaa liiga oli tasoltaan jotain aivan uskomatonta tämän kauden räpellyksiin verrattuna. Myönnän kuitenkin, että She-Male osuu ihan oikeaan kritiikissään. Jos pari vuotta sitten peluutti seitsemää ulkomaalaista, ei pitäisi olla suuri ihme, että vyöhön porataan uudet reiät seuraavina kausina.
 
Viestejä
1 159
Vs: Porvoon Tarmo 2008-2009

Cooler sanoi:
Jos pelejä pelattaisi pelkästään kotimaisin voimin, voi olla että katsomoissa olisi enää pelaajien lähisukulaisia...

Ja tässä tapauksessa kyse taas lähinnä on urheilukulttuurin puutteesta Suomessa eikä niinkään mistään pelin tasosta.
 
Viestejä
2 589
Vs: Porvoon Tarmo 2008-2009

Takaisin Tarmon nykytilanteeseen. Tarmo hakee kolmea suomessa vapaana olevaa ulkomaalaista. Tuleeko porukalle mieleen mitä sopimuksettomia pelaajia suomen kamaralta tällä hetkellä löytyy? Olisikohan jotain divari miehiä?
 
Viestejä
16 284
Vs: Porvoon Tarmo 2008-2009

Boriz sanoi:

Noh ainakin PuHun serbi Piplovic ja jenkki Richardson. Anthony Davishän meni jo Loimaalle. Mites ToPon Epps? Eipä tule muita näin äkkiseltään mieleen.
 
Viestejä
287
Vs: Porvoon Tarmo 2008-2009

JoKaFan sanoi:
Noh ainakin PuHun serbi Piplovic ja jenkki Richardson. Anthony Davishän meni jo Loimaalle. Mites ToPon Epps? Eipä tule muita näin äkkiseltään mieleen.
PuHun jäämistöstä ei taida Porvoolle juuri apuja löytyä. Richardson kuulemma yrittää sopparia Uraan, Piplovic vahvojen huhujen mukaan jo sainannut Korikobriin loppukaudeksi. Kotimaisia on kyselty, mutta ei taida pojat ilmaiseksi hypätä enää toiseen uppoavaan laivaan, yksi iso pettymys kauteen riittää. Pk-seudulla ainakin vielä syksyllä pyörineistä ulkkareista tulee vielä mieleen ex-Pantteri Terry Cooper, joka varmaan olisi halpa, jos vain maisemissa on. Kondis ja taidot liigaan onkin jo sitten toinen juttu...
 
Viestejä
514
Vs: Porvoon Tarmo 2008-2009

Turha jauhaa tuon kiintiöttömän kauden vaikutuksista. Jos taloushommat ei ole lapasessa niin ne ei ole. Kyllä ne rahat saa yhtälailla tiukempien jenkkikiintiöiden aikana tärvättyä. Mielestäni jo kaudella 06-07 puhuttiin että Tarmon suurimmat tappiot on tehty aiemmin.
 
Viestejä
608
Vs: Porvoon Tarmo 2008-2009

Timber sanoi:

Minä uskon että että jenkkien kustannuksia suurempi vaikutus seurojen talouteen on ollut suomalaispelaajien ja -valmentajien ammattilaistuminen. Nyt kun kotimaisten pelaajien tulot ovat verokortilla (ja kaiketi 12 kuukaudelta) on muutos tosi iso.

Jos jenkille maksetaan 2500 € / kk netto, on kausikustannus seuralle 9 kuukaudelta n 30,000 € (matkat, asuminen jne)

Jos suomalaiselle maksaa edes 1500 € käteen 12 kk ja samat luontaisedut, ollaan suunnilleen samoissa vuosikuluissa.

Kun aikaisemmin valtaosa joukkueista oli sellaisia 2-3 ammattilaisen ja 2-3 "kunnon kulukorvauksia" nauttivan pelaajan ja 4-5 tossuilla ja lihapullilla pelaavan nuoren yhdistelmä, nyt lähes kaikki pyrkivät siihen mihin vain muutamilla harvoilla (Honka, lahti, Kouvola, Joensuu) on varaa. Nyt maksetaan verokirjalla aika monelle pelaajalle täyttä palkkaa ympäri vuoden. Joukkueissa on entisten kolmen ammattimiehen tilalla 8-10 ammattilaista kun valmentajatkin lasketaan.

En usko jenkkikustannusten olevan ongelman syynä. Ongelman syynä on kotimaisten pelaajien ja valmentajien ammattimaistuminen ja omien etujensa (ansaittu) puolustaminen.

En tiedä minkälaisia kustannuksia aiheuttavat Holme, Pekkola, Lind, Hirvikoski, Mäki-Tulokas jne mielestäni keskivertopelaajat, mutta sen tiedän että noin kolmasosa tai ehkä enemmänkin menee yhteiskunnan maksuihin - veroihin, vakuutuksiin, sosiaalikuluihin. kaikki kyseiset pelaajat ovat kuitenkin mielestäni joko ammattilaisia tai lähes täyspäiväisiä ammattilaisia. Lisäksi kolme jenkkiä, valmentaja, toiminnanjohtaja ovat kaikki täyspäiväisiä ammattilaisia. Vaikka mentäisiin pienillä palkoilla, organisaatiossa on 8 palkallista työntekijää.

Kuten sanoin, vielä 4-6 vuotta sitten vain muutama joukkue oli ammattimaisesti johdettu ja suomalaisillekin maksettiin palkkaa. Nyt kun kaikki joukkueet yrittävät olla ammattimaisia (liiton määräyksestä, liigalisenssikriteerit), kaikkien resurssit ei vaan yksinkertaisesti riitä.

Valitettavasti tällaisessa kapitalistisessa järjestelmässä tilanne korjaantuu vain konkurssien kautta, koska jokainen uskoo omaan asiaansa ihan hautaan asti.
 
Viestejä
343
Vs: Porvoon Tarmo 2008-2009

JoKaFan sanoi:
Noh ainakin PuHun serbi Piplovic ja jenkki Richardson. Anthony Davishän meni jo Loimaalle. Mites ToPon Epps? Eipä tule muita näin äkkiseltään mieleen.
Onkos muuten Eppsin potkuja uutisoitu missään?
 
Viestejä
1 837
Vs: Porvoon Tarmo 2008-2009

MC sanoi:
No eipä vapailla markkinoilla ole enää ketään korkean profiilin suomalaisia pl. euroammattilaiset Hanno Möttölä, Teemu Rannikko, Tuukka Kotti, Shawn Huff (?), Antti Nikkilä sekä yliopistossa pelaavat (nyt sieltä ei kukaan ainakaan valmistu ja sen vuoksi tule pois).

Eli pysyn edelleen väittämässäni, että Tarmon rooster on aloitusviisikon osalta (Mäki-Tulokas, Lind (jos terve), Holme ja 3x jenkki) ihan ok, mutta sen jälkeen on aika tyhjää ja tArmoa on anottava muilta.

Nyt kun ToPokin kurittaa Tarmoa, niin on aika kaivaa esille heinäkuinen enntutukseni.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös