Vs: Porvoon Tarmo 2008-2009
tarmoa sanoi:
Tulee mieleen sanonta rotista ja uppoavasta laivasta. Eiköhän ainoa realistinen tavoite loppukaudeksi ole että seura pysyy ylipäätään pystyssä. Tarmon kotimaisella rungolla tekee varmaan tiukkaa pärjätä edes ykkösessä, saati sitten taistella liigapaikasta.
Tarvitsemme Suomessa ammattilaisia lisaa niin seurajohtoon, valmennukseen, kuin pelaajiksikin. Tama on hyvan juniori- ja maajoukkuevalmennuksen lisaksi ainoa oikea tie vieda Suomen koripalloa eteenpain.
Nostan hattua kaikille heille, jotka tuon tien valitsevat. Palkat eivat viela toistaseksi paata huimaa, ja kuten on nahty maksujen saannollisyyden kanssa on niin ja nain. Silti naita pioneereja tarvitaan, jos haluamme etta menemme Suomen koripallossa ammattimaisempaan suuntaan.
Nama henkilot tekevat siis jo nyt isoja uhrauksia lajin eteen. Olisi jotenkin kohtuutonta vaatia, etta he kaiken muun lisaksi sitten viela uhraisivat sen oman palkkansakin, ilman etta fanit aloittavat puheen laivan jattavista rotista.
Kuinka pitkaan itse jatkaisit tyontekoa tyonantajallesi, tilanteessa jossa palkkoja ei ole maksettu ja jatkonkin osalta ehdotetaan palkkojen puolittamista, ja lisaksi jo aiemmin monista palkkauksen yhteydessa luvatuista asioista on tingitty? Lojaalisuus nakyy siina, etta tuota joustoa loytyy, niinkuin ymmartaakseni kaikilla asianosaisilla on loytynyt. Kun kyseessa on perheellisen ihmisen ammatti ja paatulo, joku raja joustamisessakin kai pitaa olla, eiko?
Jos Porvoon fanit osallistuisivat talkoisiin ja maksaisivat pelaajien palkasta (edes) suurimman osan, niin olettaisin etta he kaikki olisivat jatkaneet. Fanit eivat kuitenkaan maksaneet - olivatko he siis myos uppoavan laivan jattavia rottia?
Toivotaan etta Porvossaa saadaan talous kohdalleen ja pelit jatkuvat. Toivotaan myos etta pelaajat ja valmentajat pystyvat jatkossakin jatkamaan lajin parissa ammattimaisesti panostaen.