Kaydääs hieman sitä miten kilpailtu laji nimeltä jääkiekko on kansainvälisesti, vaikka se nyt ei korikseen sinällään liity mutta vie Suomessa resursseja isolta kansainväliseltä lajilta mitä koris on.
Tanskassa on n 2500 jääkiekon harrastajaa, noinkin pienestä harrastajamäärästä Tanskalla on useampikin NHL-pelaaja mikä on suora vertauskohde lajin ehdottomalle huipulle koriksen NBA-liigalle. Tämän lisäksi tämä Tanska pärjää aika hyvin tässä Suomessa niin valtavan kuuluisassa skoda cupissa.
On totta että hokissa on euroopassa liigoja joissa yleisömäärät ovat nelinumeroisia. Otan tähän esimerkkinä vaikka Frankfurtin. Siellä kuten oikeastaan kaikkialla paikallinen futisseura on kaikki kaikessa. Siellä on myös korisjoukkue ja hokijoukkue, ero on oikeastaan siinä että korisjoukkueen olemassa olon tietää ihmisistä ei kaikki mutta he tietää sellaisen olemassa olon vaikka eivät kävisikään koskaan katsomassa tai olisi käyneet. Hokijoukkue ja sen fanit on omassa ikäänkuin kuplassaan eikä valtaosa kaupungin ihmisistä edes tiedä että sellaista lajia kaupungissa pelataan tai tiedä koko lajin olemassa oloa. Joskus aikanaan muistan kun Berliinissä oli yleisurheilun arvokisat ja keihäänheitto järjestettiin puistossa. Ylessä ihmeteltiin kun ihmiset ei olleet koskaan nähnet sellaista lajia ennen, vaikka saksassa olikin aivan lajin maailman kärkiheittäjät. Tästä on kyse, hoki on äärimmäisen marginaalinen laji ihmisille ja aniharva tietää sen olemassaolosta. Koripallon ihmiset tietää että sellainen urheilulaji on olemassa ja aivan varmasti jokainen on sitä koulussa pelannut edes joskus. Harrastajamäärät ja nimenomaan lisenssien määrät kertoo lajeista aika suoraan onko kyseessä marginaalilaji vai iso laji. Mitä vähemmän harrastajia sen helpompaa pärjätä. Hoki on joillekin suomalaisille itsetunto-ongelmaan ratkaisu, aikaisemmin se oli pesäpallo. Pesäpalloa mainostettiin lajina jossa muut ei suomalaisia voita. Hokissa on aina dissattu pesäpalloa, koska sillä oli se asema lajina jossa suomalaiset pärjää. Pesiksellä on ollut hokin kanssa vastaavia lajilevitys yrityksiä ja aikanaan kaikki varusteetkin, valmentajat tarjottu ja esitetty kuvaa että täällä sitä pesistä pelataan kovilla tavoitteilla myös Bulgariassa ja laji leviää kovaa vauhtia ja on jo kohta 1 suosituimmista. Nyt kun hokissa on alettu pärjäämään niin mantraan on tulleet absurdit väitteet lajin levinneisyydestä joissa on kasattu samalla lailla mitä pesiksessä.
Minkä takia suomalaisen pitäisi olla yhtään kiinnostunut mistään suomen ulkopuolella tapahtuvasta asiasta tai olla tekemisissä ulkomaiden kanssa`on yleinen vastaväite hokin olemattomaan tunnettavuuteen. Minkä takia sitten tälläiset henkilöt vaativat ulkomaalaisia tuotteita tai kuuntelevat ulkomaalaista musiikkia tai katsovat ulkomaalaisia leffoja kuuluu vastakysymys? Minkä takia Suomen pitäisi olla samaan aikaan täysin erillään muusta maailmasta tai täysillä mukana riippuen aiheesta? Hokin suosiossa Suomessa on kyse vain ja ainoastaan siitä että Suomi pärjää hyvin siinä, miten olisi edes mahdollista olla pärjäämättä kun kyse on talvilajista? Arvostusta voi saada vain ulkomailta, mitä arvoa on voittaa joku marginaaliji ja kaiken lisäksi vielä alkaa juhlimaan sellaista? Suomi on täynnä erilaisia mm-kisoja, ne ihmiset jotka väkisin niitä keksivät ne keksivät ne siksi että sekä he itse ja Suomi voittaisi kultaa. Mitä helvetin tekemistä sellaisella on kansainvälisen kilpaurheilun kanssa? Koripalloa karjalanpiirakalla sukset jalassa ja kaikki susijengin fanit muka lähtisi juhlimaan sellaisen mm-kultaa? Ei lähtisi. Leijonafaneista en olisi niin varma ja tiedän että hokissa on niitä faneja jotka ei arvosta skoda cupia ollenkaan. He on aivan toinen asia. Urheilun päätarkoitus ei ole että suomi voittaa, se on yhdentekevää mutta sitä parempaa ja kiinnostavampaa mitä vaikeampaa on pärjätä kansainvälisessä kilpailussa. MM-kisoihin pääsy on Suomen miesten korismaajoukkueelle valtava voitto ja juhlinnan syy syystäkin. Jääkiekko on maailmalla marginaalilaji ja se pitäisi myös Suomella käsitellä siten, samoin keihäänheitto, mäkihyppy ja hiihto.