- Viestejä
- 2 173
Harjoitteli Viron versiota, jotta su onnistuu molemmat.Lauloikohan Teemu Suomen vai Viron version, kun meni moikkaamaan madepyydyksiä tarkistamassa ollutta miestä ?
Harjoitteli Viron versiota, jotta su onnistuu molemmat.Lauloikohan Teemu Suomen vai Viron version, kun meni moikkaamaan madepyydyksiä tarkistamassa ollutta miestä ?
Upeaa toimintaa Ruudulta, että kaikki lohkon kuusi matsia näkyvät tänä vkl, varsinkin kun ei tarvitse niin hirveästi noiden muiden matsien tuloksia jännitellä. Toki sekä Slovenian että Israelin jatkoonpääsy on vielä mahdollista, mutta epätodennäköistä. (Jos ennakoidaan, että Saksa alkaa olemaan jo aika varma.)
Vaikuttaa siltä että pelkkä sisäänkirjautuminen ei riitä muiden matsien katsomiseen sieltä. Tarvitsee ilmeisesti jonkun maksun?
Vissii Ruutu plus -tilaus pitää olla.
Pakkovoittojen ensimmäinen osa hoidettu rutiinilla ei kiitettävästi koska oikeasti se päästettiin turhankin tiukaksi. Haastatteluista paistaa ammattimaisuus ja asenne on varmasti kohdillaan Viroa vastaan, silti pidän vierasmatsia Viroa vastaan pahempana matsina mitä tätä. Se on nähty ennenkin että Virolla on potentiaalia heitellä oudon hyvin, sen lisäksi heille ottelu Suomea vastaan on se suuri matsi + Virolla suomalainen valmentaja joka varmasti haluaa nimenomaan voittaa Suomen ja tietää äärimmäisen tarkasti Suomen pelin ja pelaajiston. Se että Markkanen on matkassa laittaa onneksi löysiä Toijalan housuun. Jokainen joka on urheillut tietää että entistä joukkuetta vastaan tulee extralataus ja totta hitossa suomalaiselle valmentajalle nimenomaan Suomen voittaminen ollsi äärimmäisen tärkeää.
Totta että tämä matsi oli vieläkin tärkeämpi mitä tuo seuraava koska Virolla ei mitään saumaa enää kisoihin. Molempien voittaminen äärimmäisen tärkeää koska tämän jälkeen ei mukana ole enää Markkasta eikä muuten ole Nkamhouaa ja Littleä. Jos sunnuntaina voitetaan niin melkoinen ihme pitää tapahtua ettei kisoihin mennä. Ehdottomasti on Suomenkin etu että Saksa ja Slovenia voittaa matsejaan. Sunnuntaina voitto ja lopuista neljästä matsista pitäisi riittää 1 voitto ja hyvin todennäköisesti sellaistakaan ei tarvita.Ei tule olemaan helppoa Viroa vastaan, mutta tää oli ehdottomasti se tärkeämpi peli voittaa jos Viroa vastaan tulisi yllätyshäviö, johon en itse usko.
Saksa-Slovenia matsissa voisi olla Suomelle hyödyllisempää jos Saksa voittaisi, koska on aika vaikea uskoa siihen että Suomi voittaisi molemmat Saksa-kohtaamiset. Tasatilanteessa Slovenian kanssa kahdestaan Suomihan olisi edellä kahdella voitollaan Sloveniasta.
Tosin todettava että Nkamhoua pitää tasoaan matsista toiseen, se on todella hyvä merkki.
Itse peli oli todella tasainen, kuten oli odotettavissakin. Israel pelasi ajoittain todella hyvin.
Oliko niin, että myös Koponen ja Huff eivät ole mukana seuravissa karsintaikkunoissa ?Täytyy toivoa että Maccabi Tel Aviville, Partizanille ja ALBA Berlinille sattuisi vielä Euroliiga-matsit seuraavan Israel-pelin päälle Toki kuten topikissa jo todettua, ei kaikki Israelin Maccabi Tel Avivissa pelaavat mitään Euroliiga-pelaajia ole, vaan pelaavat kotimaan liigaa, Euroliiga-jenkkejä huilauttaen. Laurin ja Ollin menetys on tietysti iso juttu, mutta tosiaan hyvällä tuurilla Israel saattaa menettää yhtä tärkeitä pelaajia.
Ja toivottavasti Mirolle onnistutaan neuvottelemaan pääsy seuraaviin karsintaikkunoihin, minkäänlaista runkosarjaahan koulu ei pelaa, mikä voi vähän parantaa mahiksia.
Ei se vielä voi sunnuntaina ratketa. Vasta marraskuun karsintaikkunassa.Jos nyt ensin toivottaisiin vaikka kisapaikan varmistumista jo sunnuntaina.
Tuovi on enemmän hyökkäysvalmentaja kuin puolustusvalmentaja. Siihen hyökkäämiseen keskitytään selvästi enemmän kuin puolustamiseen.
Olisi ylipäätään tyhmää olla hyödyntämättä joukkueen vahvuuksia. Varmasti Tuovilta löytyisi edelleen työkalupakista se raivoisa viisikkopuolustus, mitä Susijengi pelasi ennen, kun oli pakko. Nyt monilla muilla vahvuusalueilla ollaan menty puolustamisen ohi ja Tuovi on aivan oikein muokannut pelityyliä tähän suuntaan. Puhumattakaan siitä, kuinka huono taktinen valinta olisi väsyttää Suomen kovia hyökkäyspään pelaajia pakissa, jos hyökkäyspäässä panos-tuotto-suhde on parempi. Ainakaan itseäni ei hirveästi lämmitä jos hyvin puolustettu peli on myös hävitty peli, koriksessa kuitenkin merkitsevä seikka on koriero vastustajaan, ei vastustajan tekemä pistemäärä.Ei nyt taas tätä. Suomi voitti historiallisesti Israelin ja MM-paikka on viittä vaille paketissa. Lassi Tuovi on hyvä päävalmentaja ilman mitään kategorisointeja
Oliko niin, että myös Koponen ja Huff eivät ole mukana seuravissa karsintaikkunoissa ?
Eli mentäisiin ilman Lauri, Olli, Miro, Petteri ja Shawn ?