Tämä pelaajan kehittyminen on mielenkiintoinen kysymys, esim. eilen oli kaksi aika erilaista joukkuetta. Suomi oli osittain fyysisempi kuin Israel, mutta tietty juonikkuus näkyi israelilaisten otteissa. Toki kaverit pelanneet vuosien varrella todella paljon keskenään, mutta oli hauska välillä katsella hienoa syöttötaitoa. Suomihan puolestaan syötteli eilen välillä minne sattuu, esim. Laurin yhdestä poppauksestahan taisi Toiviainenkin sanoa, että syöttö ei tullut minne piti. Ja se kolmonen menikin sitten ohi, muutama muukin vastaava tilanne oli. Upea voitto, tästäkin huolimatta!
Semmoista pehmytkätisyyttä voi varmasti myös junnukoutsit opettaa, mutta lähinnä se tulee luultavasti katupeleistä, omalta ajalta, monipuolisesta liikunnasta jne. Rannikko tietysti on äärimmäisen hyvä esimerkki käsien toimivuudesta ja eikös sitä treenattu jo 3-vuotiaana omassa makkarissa?
Latehan olisi hyvällä syöttötaidolla vieläkin kovempi pelaaja, toki nytkin ylivoimainen Suomen korishistoriassa. Tämä varmaan on osittain synnynnäinen juttu, aivan kuin pelikäsityskin, mutta myös opittavissa/opetettavissa olevia, tiettyyn pisteeseen asti.
Kendovertauksesta taas, Suomihan on hankkinut menestyksensä viime vuosina juuri kilpparitaktiikalla, mm. epäjääkiekoksi haukutulla pelillä. Se on kyllä totta, että pelaajien henk. koht. taidot ovat ilmeisesti parantuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Siinä suhteessa toki olisi hyvä ottaa mallia kendosta. Tosin kv. kilpailu kendossa on olematonta ja toisaalta taas Suomessa koriksen pelaajamäärä on lätkään verrattuna aika vähäinen, joten sekin vaikuttaa timanttien löytymiseen. Ei kuitenkaan sulje pois niiden löytymistä toki.
Ja todellakin haluaisin minäkin katsella rallattelevaa hyökkäyspeliä ja toivottavasti eilenkin katsomossa oli tulevaisuudessa tätä iloa tuovia (heh) junnuja.
Kuka muuten olisi uskonut 2010 MM-finaalin Turkki-USA jälkeen, että Suomi ei seuraavan 16 vuoden aikana ole kuin yksistä (MM 2019) arvokisoista ulkona?
