Vs: Suurimmat virheet, joita Suomessa tehdään juniorikoripalloilussa
Pienet seurat sanoi:
Joku sanoi, että pienissä seuroissa junnutähdet saavat liikaa huomiota. Voi näinkin olla, mutta toisaalta pienissä seuroissa ne sillä hetkellä kehnommatkin pääsevät treenaamaan huomattavasti kovempiaan vastaan ja saavat mahdollisuuden kehittyä enemmän.
Mielestäni esim. HNMKY on hyvä esimerkki. Perinteikäs seura, joka on vuosi toisensa jälkeen eri junnusarjojen kärjessä tai lähellä kärkeä. Silti seura tahkoaa miesten ykkösdivarin keskivaiheilla tai jopa sen alla. Noilla junnutähdillä on enemmänkin se ongelma, että niistä puristetaan kaikki irti silloin nuorempana ja sitten kehityskaari pysähtyy. Yhtäkkiä aiemmin niin ylivoimaiset kaverit huomaavat etteivät olekaan enää ylivoimaisia, eivätkä edes parhaiden joukossa.
Pienemmissä seuroissa kaikilla on suhteellisen tasavertainen mahdollisuus saada kehittyä ja olla valmennettavana. Suuremmissa seuroissa huonommat tiputetaan armotta kaltaistensa joukkoon, jossa valmennuskin on todennäköisesti vähän kevyempää kaliiberia. Kuitenkin on paljon esimerkkejä, jossa pelaaja on kehittynyt vasta B- tai A-ikäisenä huipuksi, esimerkiksi myöhäisemmän kasvunsa takia. Samanlaisia esimerkkejä löytyy joka lajista.
Suhteessa harrastajamääriin pääkaupunkiseudulta pitäisi tulla huomattavasti enemmän tähtipelaajia kuin niitä oikeasti on. Jos katsotaan vaikka maajoukkuerinkiä, niin kuinka moni sieltä on pääkaupunkiseudun kasvatteja? Matinen, Möttölä ja Koponen. Onko muita?
Tällä sivustolla on käsitelty asiaa eri kanteilta, mm. virheet, joita tehdään juniorikoripallossa ja mistä tulevat todelliset huippupelaajat.
Ensimmäiseen kommenttina muuallakin esitetyt: ei opeteta peruasioita kunnolla ja jos opetetaan, ei vaadita oikeita, kunnollisia suorituksia. Minivaiheessa esim. olennaisinta ei ole, meneekö heittö sisään vaan, että heittosuoritus on teknisesti oikea. Kyllä se sitten alkaa mennä sisäänkin.
Ei pidä kuitenkaan väheksyä menestymisen vaikutusta pelaajien motivoinnissa. Kyllä voittaminen on kivempaa kuin häviäminen. Ei sen pidä tulla keinolla millä hyvänsä, mutta sitäkin edesauttaa, kun koko joukkue on motivoitunut tekemään parhaansa joukkueen eteen. Kun kaikki junnut saavat ottaa vastuuta peleissä, kehittyminenkin on yleensä nopeampaa. Kyllä koris on itseluottamuspeli jo aika pienestä pitäen.
Väittäisin myös, että jo pienestä junnusta alkaen pelaajia motivoi uuden oppiminen. Jos harjoitellaan pitkään vain samoja perusasioita, vaikka eri harjoitteilla ja painotuksilla, se voi alkaa maistua puulta. Kokemuksesta tiedän, että jo mini-ikäiset aikuisten pelejä katsottuaan alkavat itse tehdä esim. skriinejä ennen kuin sitä on heille opetettukaan. Vaikkei pidä panostaa liikaa koriksen hienouksiin turhan aikaisessa vaiheessa, ei pidä myöskään väheksyä junnujen oppimiskykyä tai -halua.
Sitten kysymys huippupelaajien tekemisestä. Jos otetaan esimerkiksi Honka, sen tyttö- ja poikajoukkueet ovat B:ssä ja A:ssa säännönmukaisesti mitaleilla, usein mestareitakin. Otaksuisin, että Hongan organisaatiossa myös valmennuspuoli tuon ikäisissä on kunnossa. Mistä sitten johtuu, että Hongasta, jossa on noissa ikäluokissa usein koko joukkueellinen tai ainakin viisikollinen omassa ikäluokassaan hyviä pelaajia, ei juurikaan tule todellisia huippupelaajia? Koposta ei tässä lasketa Honkalaiseksi. Onko se kuitenkin niin, että todelliset huiput tulevat niistä seuroista / joukkueista, joissa pelaaja on jo pienestä pitäen joutunut pelaamaan aina vastustajan parhaita pelaajia vastaan, usein kahtakin puolustajaa vastaan, jolla on ollut suuri vastuu molemmissa päissä kenttää ja joka kenties on pelannut tai ainakin treenannut selvästi vanhempien kanssa? Isoissa seuroissa pelataan yleensä ikäluokittain, pienemmissä siihen ei ole ehkä mahdollisuutta.
Kysymys onkin, onko tavoitteena tuottaa paljon kohtuullisen hyviä pelaajia, jotka pärjäävät kotimaan sarjoissa vai muutama todellinen huippu. Tavat voivat silloin olla erilaisia. Joka tapauksessa huipuksi tuleminen vaatii paljon harjoittelua myös omalla ajalla, on se sitten fyysisten ominaisuuksien harjoittamista tai lajitaitojen, etenkin heiton ja pallonkäsittelyn. Pelkästään treeneissä käymällä ei huipuksi tule. Toisaalta, jos joukkueella on liian paljon fyysisesti vaativia joukkuetreenejä, omaa aikaa ei jää tai sitä ei "jaksa" käyttää tehokkaasti. Mikä on sitten oikea balanssi, onkin vaikeampi kysymys.