Koripallo.com

Topikki kaikelle turhalle 2

Lamelollekin Käärijä-look. Torille !!

lamelo.jpg
 
Tiedoksi jos jotain kiinnostaa, niin tuoreimmassa Urheilucastin jaksossa Palotie vieraana. Seppäsen tyyliin aika lennokasta ja viihdepainotteista höpinää, mutta oli siellä ihan asiaakin joukossa.
 
Tiedoksi jos jotain kiinnostaa, niin tuoreimmassa Urheilucastin jaksossa Palotie vieraana. Seppäsen tyyliin aika lennokasta ja viihdepainotteista höpinää, mutta oli siellä ihan asiaakin joukossa.
Keskellekeksinnöstä kuulin, että puhui siellä aiheista jotka ei kiinnostanut.
 
Esimerkiksi Yhdysvaltojen Kentuckyssä sijaitsevassa Bowling Green -kaupungissa Polis-alustaa käytettiin kaupungin päätöksenteon tukena kokeilussa vuonna 2018.


Loppujen lopuksi konsensus löytyi kaupungin liberaalien ja konservatiivien kesken monestakin asiasta. Yhtä mieltä oltiin esimerkiksi siitä, että kaupungin läpi kulkevan Scottsville Roadin liikennejärjestelyjä pitäisi tehdä joustavammiksi. Yhtä mieltä oltiin myös siitä, että kaupungin asukkaille pitäisi olla tarjolla parempia nettiyhteyksiä. Ja että kaupunkiin ei tarvita omaa NBA-koripallojoukkuetta.

Kuinkahan nopeasti tuonne olisin NBA-joukkue saatu, jos porukka sellaista olis halunnut?
 
Laitetaan nyt tännekin, jos joltain on jäänyt huomaamatta.
HBO veti töpselin pois pistokkeesta Lakers-tvdraaman kohdalla:

Katsoin sarjan, siitä huomasin tämän loppuvan jo. Toisen kauden jaksothan oli jo lyhyempiä, että varmaan budjetista jouduttu jo tinkimään, hieman siis jo osasi odottaa tämän loppuvan. Ja kyllähän se lopetus vaikutti aika hätäiseltä, yrittäkää keksiä jotain jatkoa ei tule. Ekan kauden lopussa vähän innostuin tästä, jos tästä tulis pitkä sarja niin ehkä tämä vois kehittyä hyväksi. Oli ärsyttävän 3/5 tasoinen.
 
Keväällä yhden ottelun Blazersissa pelannut ja tällä kaudella Kingsin G-liiga-joukkueessa ollut Chance Comanche on ilmeisesti murhannut tyttöystävänsä kanssa naisen ja dumpannut ruumiin Nevadan aavikolle.

 
Viimeksi muokattu:
Gobert ja Ramzan Kadyrov, varmasti molemmat hienoja miehiä ja sankareita omissa maissaan, mutta saman tyylin vapareita nuo heittää. No Gobert kyllä kuittasi myöhemmin Clipsupenkin irvistelyn ja kuka laskee muuta kuin voitot.



 
Gobert ja Ramzan Kadyrov, varmasti molemmat hienoja miehiä ja sankareita omissa maissaan, mutta saman tyylin vapareita nuo heittää. No Gobert kyllä kuittasi myöhemmin Clipsupenkin irvistelyn ja kuka laskee muuta kuin voitot.







Vaadin Gobertin punnerrukset vertailuun!
 
Screenshot_2024-02-06-20-19-48-02_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12.jpg


Memphisin loukkaantumislista on karua katseltavaa CBS Sportin nettisivuilla, josta ainakin allekirjoittanut käy vilkaisemassa mahdolliset poissaolot ja niiden kestot...
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Takaisin
Ylös