Jazz vs Nuggets...
On 'kiinnostavaa' katsoa näitä jazzin pelejä, joissa Markkanen ei pelaa. Kun siis ainakaan minkään maailma suomi-rillit eivät sumenna pelin seuraamista.
Huh huh. Denveriä vastaan hyökkäyspäässä;
Noin yksi kolmasosa jazzin hyökkäyksistä – 0 syöttöä sen jälkeen kun pallo on tuotu puolen kentän yli. Siis nolla.
Noin yksi kolmasosa – palloa siirretään 1 kerran takamiesten välillä takakentällä, sitten pallon saanut takamies lähtee yrittämään isoa
Noin yksi kolmasosa – palloa liikutetaan useammin kuin kerran, ja syöttämällä saadaan luoduksi hyvän prosentin tekopaikka,
Nuggetsilla hyökkäyksistä 80% lukeutui viimeiseen kategoriaan. Denver ei pelannut parasta peliään, ja puoliajan jälkeen jalka nousi ymmärrettävästi kaasulta pois kokonaan. Mutta oli huikeaa verrata Denverin hyökkäyspään tekemistä – tehdään koreja kaikilla mahdollisilla eri tavoilla – Jazzin infantiiliin puskemiseen ja yksinyrittämiseen. Puoliajan tilanne 44-78 kuvaa aika tarkkaan joukkueiden tasoeroa – ehkä jopa imartelee Jazzia. Nuggets on suurin piirtein kaksi kertaa parempi joukkue kuin tämä Aingen kokoonkyhäämää tulevaisuuden mestaruusjengi.
Sääliksi käy ketä tahansa tahansa pelaajaa, joka pelipaikoilla 3-4-5 joutuu ikinä palloilemaan tyhjän panttina tämä Utahin poppoon kanssa. Tai esimerkikisi ketä tahansa pystyvää catch and shoot-pelaajaa. Häviävän pieni osa Utahin hyökkäyksistä muistuttaa edes etäisesti joukkuepeliä. Totta kai tälläkin konseptilla voisi ehkä silloin tällöin voittaa otteluita – jos joukkueessa pelaisi 2-3 kaikkien aikojen parasta skoraavaa takamiestä. Esim. Stephen Curry. Ei vaan pelaa. Käytössä on Sexton, Clarkson, THT ja nyt vielä George ja Sensabaugh.
Ja ainakin Keyonte Georgesta ollaan Jazzissa nyt koulimassa todellista 1 vs 5-mulkeroa. Statsithan näyttävät esim. Denveriä oikein imartelevilta (menetyssaraketta lukuunottamatta) , mutta 9/10 niistä hyökkäyksistä joissa George leikki pelinrakentajaa, meni seuraavasti; George leipoo palloa, pitkään, yrittää päästä puolustajastaan ohi. Yhtään mitään muuta ajatusta ei ole. Jos Keyonte pääsee puolustajasta vähän ohi, hän ottaa heiton syöttämättä kenellekään. Jos ei pääse puolustajasta ohi, hän syöttää kymmenen sekunttia palloa pomputeltuaan pallon yksinkertaisesti vain pois, luomatta mitään liikettä, luomatta minkäänlaista etua kenellekään. ja seuraavassa hyökkäyksessä sama uudestaan. Vanhempien mestarien Sextonin ja Clarksonin opit ovat menneet perille.
ja kun George syöttää pallon esimerkiksi vastustajalle, hän ei ryntää puolustamaan paikatakseen virheensä, vaan jää levittelemään käsiään ja syyttelemään joko omia joukkuetovereitaan tai tuomareita. Vau. Jazzin suurin tulevaisuuden lupaus.
Jos ajatuksena Utahissa oli uhrata koko kevät nuorten pelaajien kehittämiseen, niin juuri nyt joukkueessa kehitetään ennen kaikkea kaikille todella huonoja tapoja, molemmissa päissä kenttää. Urheilussa on tervettä pelata voitosta, ja silloin kun ei enää pelatakaan voitosta, alkaa tapahtua merkillisiä ja epäterveitä asioita. Surullista katsottavaa. Kyse ei ole vain pelaajien kokemattomuudesta, vaan Jazzissa ollaan joka suhteessa todella kaukana voittavasta pelitavasta, peli peliltä ehkä vähän kauempana.