Koripallo.com

Utah Jazz - Voittamisen dilemma

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
5 107
Kessler min. 2 viikkoa sivussa kyynärpäävamman takia.

 
Viestejä
48
Jaahans. Nyt alkaa olla jo sen verran otoskokoa, että uskaltaa sanoa kauden olevan kyllä Jazzin osalta ohi. Joukkuehan voi parantua paljonkin helmikuussa, mutta ei riitä aika enää tämän kauden pelastamiseen.
Täytyy kyllä itse myöntää, että en olisi uskonut Jazzin olevan näin heikko. Markkasen hieno alkukausi ei edes kovin paljoa lämmitä, harmittaa kaverin puolesta kun on taas noin sysihuonossa joukkueessa
 
Viestejä
161
Olisi kiva väittää vastaan, mutta ei oikein pysty muusta, kuin että otoskoko on vielä aika pieni. Silti yhdeksästä pelistä vastustajasta neljä on voittanut yli puolet peleistään, neljä alle puolet ja yksi tasan puolet - eli kohtuu tasaisesti jakautunut kirjo, jonka ei pitäisi hirveästi selittää asiaa suuntaan tai toiseen. Näistä 2-7 saldo niin, että 7 tappiosta viittä voinee pitää turpasaunana, Nuggetsia vastaan "vain" 8p tappio joka nyt aika selkeä sekin varsinkin, kun ottaa huomioon, että Nuggets olisi varmaan halutessaan voinut pelata kovempaakin, jos olisi oikeasti ollut riski hävitä peli. Yksi tappio oli sitten niukka ja olisi voinut helposti mennä toisinkin päin. Voitoista puolestaan yksi murskavoitto ja yksi niukka voitto, joka olisi voinut mennä helposti toisinkin päin.

Mun mielestä tämä kertoo enemmän, kuin pelkkä voittosaldo. Koska vaikka yhdeksästä pelistä olisi vain 2 voittoa, mutta tappiot olisivat olleet järkiään sellaisia, että Jazzilla olisi ollut voittoheitto, mutta ei mennyt sisään tai vastustaja voitti sillä, että saivat vikan heiton sisään ihan hyvästä puolustusefortista huolimatta, niin voisi olla optimistisempi. Nyt sen sijaan tappioissa on tullut keskimäärin turpaan 15p/ottelu, eli voisi lakonisesti todeta, että eivät olleet lopulta kilpailullisia otteluita. Pari voi aina laittaa sen piikkiin, että osui pöljä päivä heittojen suhteen, mutta kun yhtä vaille kaikki häviöt on olleet rumia, niin ei tuo tuosta muuksi muutu. Harmittaa Laurin puolesta.
 
Viestejä
2 799
Tämähän oli täysin voitettavissa oleva ottelu. Kolmannen erän ihan lopussa Jatsi vielä johti 98-97. Vaikka eroa siis lopulta tuli paljon, ei tämä mikään ilmiselvä tappio ollut. En nyt sitten tiedä onko se parempi vain huonompi.

Juuri tuossa erätauon molemmin puolin ne normaalit syylliset päästivät pelin käsistä. Kun joukkueella hetkellisesti kulki, saman tien tulee aina THT:lle ja Sextonille joku itseluottamuspyräys, että tässähän nyt mun kannattaa ajaa päättömästi 1-vs-4 korille.

THT on suhteellisen raivostuttava pelaaja. Kun siis niitä joitain hyviäkin ominaisuuksia, mutta sitten tulee tällainen: 10+ s kellossa ennen erän päätöstä ja juuri päättömänä kanana kohti koria. Nyt tulee vielä menetys omasta jalasta, mutta typerää se olisi ollut, vaikka ei olisi heti palloa hukannut.


Georgelta vahva ensimmäinen matsi avauksessa. 9 syöttöä vs. 1 menetys. Siis ei poika nyt heti mikään chrispaul/mikeconley ollut, mutta ihan positiivinen suoritus.

Markkaselta aivan karmea ilta puolustuspäässä. Kun Kessler oli pois, olisi pitänyt pystyä huomattavasti parempaan - ja ehkä Jatsi olisi voinut voitossa olla kiinni. Ihan joka pirun kerta helposti vaihtoi pois Turnerista kaarella ja otti jonkun takamiehen. Ja joka kerta Turner oli sekuntia myöhemmin vapaana korin alla ja joku Jatsin takamies joutui halaamaan virheen / antamaan helpon korin.

Samoin puolustuslevyjä olisi pitänyt raapia, mutta eivät ne käsiin tarttuneet. Varmaan kymmenkunta kertaa kuultiin Markkasen HEEEEIIII huuto, kun joku tönäisi pois asemasta.

Toki siellä Lauria sai yhä ihan järkyttävästi myös rikkoa. Siis tässä ei esim. ollut tuomariston mielestä virhettä ennen Laurin hyökkäyslevyä, vaikka nyt aika sokeareetta päivänselvä repiminen / takavyö.

 
Viestejä
2 070
Pelkkiä otsikoita seuraamalla heräsi kysyymys, vastustajat antaa tarkoituksella Laurin mättää pisteitä, se on tie Jazzin kaatoon?
 
Viestejä
484
Pelkkiä otsikoita seuraamalla heräsi kysyymys, vastustajat antaa tarkoituksella Laurin mättää pisteitä, se on tie Jazzin kaatoon?

Näin se varmaan on. Peliä seuratessa sen huomaa siitäkin, miten paljon Laurille annetaan hyökkäyspäässä tilaa ja kuinka helpoksi syöttäminen tehdään sille. Toiset Utahin pelaajat joutuu jumalauta raatamaan sen pistesaaliinsa eteen, esim: Clarksonin piti ottaa Indianaa vastaan 30 heittoyritystä (26 FGA + 4 kertaa vapareille), yleensä ihan omasta pitkästä kuljetuksesta. Näin tekee todellinen työtä pelkäämätön joukkuepelaaja, tällä kertaa se ei vaan ihan riittänyt.

Markkaselta aivan karmea ilta puolustuspäässä. Kun Kessler oli pois, olisi pitänyt pystyä huomattavasti parempaan - ja ehkä Jatsi olisi voinut voitossa olla kiinni. Ihan joka pirun kerta helposti vaihtoi pois Turnerista kaarella ja otti jonkun takamiehen. Ja joka kerta Turner oli sekuntia myöhemmin vapaana korin alla ja joku Jatsin takamies joutui halaamaan virheen / antamaan helpon korin.

Meniksi se ihan noin? Vai oliko se valmennuksen ohje... en ole varma.
 
Viestejä
2 799
Saattoi toki olla. Jos oli, siinä vielä vähemmän järkeä. Koska eihän Lauri sitten pysynyt millään jonkun Haliburtonin ajon edessä. Jonka seurauksena sillä takamiehellä (Haliburton, joku muu) vapaa kaista korille tai helppo tiputus isolle, jota vartioi 20cm lyhyempi Jatsin pelaaja.

Toki olisi sellainen tankkaus-salaliitto veto Hardylta.
 
Markkasen hieno alkukausi ei edes kovin paljoa lämmitä, harmittaa kaverin puolesta kun on taas noin sysihuonossa joukkueessa
Tämä nyt on taas ilmeisesti sitä meikäläisen "jankutusta", mutta en ymmärrä yhtään harmittelua Markkasen puolesta.

Laurilla on KAIKKI avaimet omissa käsissään tällä hetkellä. Mikään mahti maailmassa ei pysty häntä enää Utahissa pitämään, jos mies haluaa pois. Jos Markkanen kertoo Aingelle, ettei aio tehdä jatkosopparia, on vain ja ainoastaan Jazzin intresseissä käynnistää treiditunnustelut saman tien. Laurin arvo on sitä suurempi, mitä nopeammin hän siirtyy uuden jengin riveihin. Ja jos se porukka ei myöskään miellytä, Markkanen voi helposti pakottaa tiensä kovatasoisen pelaajan unelmatilanteeseen eli free agencyyn, joka on jo ihan kulman takana. Silloin on varaa valita, ja maksimisopimusta tarjonnee moni joukkue.

Ymmärrän tuskallisen hyvin, että suomalaiselle on erittäin tyypillistä olla "lojaali työnantajalle", mutta jos tunnelin päässä ei näy valoa, kolmenkympin lähestyessä on vaan pakko ajatella itseään. Seuraava sopimus on Markkaselle se uran ylivoimaisesti isoin (joskaan ei varmasti viimeinen), ja siksi osoitteellakin on suuri merkitys.
 
Viestejä
701
Mutta jos Lauri viihtyy utahssa ja saa sieltä hyvän jatkosopparin ja oma peli kulkee niin mikäs hätä hänellä on? Kun miettii missä jamassa ura oli chicagossa viimeisenä vuotena niin varmaan kaveri ihan tyytyväinen missä on nyt ja millä statuksella.
 
Viestejä
1 019
Pitää myös ottaa huomioon joukkuemenestys mikäli Lauri haluaa olla jatkossakin All-star statuksella pelaava pelaaja. All-stariin ei tulla valitsemaan nykytehoilla (vaikkakin samat tällä hetkellä kuin viime kaudella) ja nyky joukkue"menestyksellä". Luulisin tälläkin asialla olevan painoarvoa jatkon suhteen koska kuten kaikki tiedämme all-star status (all nba:sta puhumattakaan) = rahakkaampi sopimus.
 
Viestejä
449
Jazz alkoi virallisesti tankkaamaan? Ei siinä mitään täysin oikea veto nykyisellä rosterilla. Mitä huonompi sijoitus, sitä parempi

Laurin loppukauden tavoite on lepuuttaa kehoa ja pommittaa enemmän kolmosia kuin Curry.
 
Viestejä
71
Kyllä tankkausmoodissa ollaan, se on selvä.

Jossain oli semmoista spekulointia, että Zach LaVine kaupattaisiin Jatsiin. Vai olikohan se vain painajaisunta.
Avaus: Zach LaVine, Walker Kessler, Lauri Markkanen, Colin Sexton, Kriss Dunn. Kaameaa. Ei Jatsin pelaaminen voi tietty enää huonommaksi mennä, mutta LaVinen "joukkuepeliä" ei pysty kyllä katsomaan, ainakaan selvinpäin. LaVine ja Sexton ovat tyypillisiä NBA:n häviäjäjoukkueiden showhemmoja. Dunn sentään ok, mutta taidot eivät riitä.
 
Viestejä
2 650
Saattoi toki olla. Jos oli, siinä vielä vähemmän järkeä. Koska eihän Lauri sitten pysynyt millään jonkun Haliburtonin ajon edessä. Jonka seurauksena sillä takamiehellä (Haliburton, joku muu) vapaa kaista korille tai helppo tiputus isolle, jota vartioi 20cm lyhyempi Jatsin pelaaja.

Toki olisi sellainen tankkaus-salaliitto veto Hardylta.

Toki se kaarella vaihtaminen on valmennuksen käskyä ja taktiikkaa.. Samaa on tehty koko kauden ajan, että kaarella vaihdetaan kaikki pallollisen screenit Kessleriä lukuunottamatta.
 

L.S

Viestejä
920
Ihan mielenkiintonen Jazzia koskeva lainaus Hollingerin artikkelista:

I don’t know if George is going to be a significant player this season, but he’s definitely a player you need to know about. Basically, either he becomes significant, or we get 75 more games of Utah’s Sahara-thirsty guards blowing off Lauri Markkanen to hunt bad shots.
 
Viestejä
161
Jazzille tuikitärkeä NBA-cupin voitto, jolla siirtyivät läntisen A-lohkon kärkeen. Kyllä nyt kelpaa, vaikka peli oli ajoittain aika hirveän näköistä taas. Ainakin heitot upposi.
 
Viestejä
2 799
21 pinnan johto, mikä olisi pitänyt venyttää 30:een, mutta melkein päästettiin kokonaan käsistä.

Grizzlies on todella, todella heikko joukkue, jonka penkki on aika vitsi. Jos Morant ei palaisi, en olisi yhtään ihmeissäni vaikka jäisivät <20 voittoon.

Ekalla puoliajalla hyökkäyksessä n. kaikki toimi ja koko joukkueen leveydeltä Jatsi pisti kaiken sisään. Toisella puoliajalla sitten taas pitkiä jaksoja: menetys, menetys, hyökkääjän virhe, menetys, hyökkääjän virhe, menetys.

George 11 syöttöä. Oma heitto tosin hukassa. Agbaji selvästi parempi peli avauksessa, mutta pakissa kyllä oli aika pulassa Banen (37p) kanssa aika ajoin.

Markkanen pelasi loistavasti puolustuksessa JJJ:tä vastaan, siis aivan erinomainen. Ehkä osaltaan vaikutti sitten JJJ:n myöhempään turhautumiseen ja tuplatekuun. Kun JJJ ja Smart lähtivät suihkuun, olisi ajatellut, että se viimeistään sinetöi Jatsin voiton, mutta kävikin toisinpäin. Yleisö tuli mukaan otteluun ja Grizzlies viimein alkoi taistella.

Neljän pelin vieraskiertue 1-3. Nyt sitten puolitoista viikkoa kotona ja seuraavaan peliin muutama päivä, joten ehtinevät vähän treenatakin välissä.

Laurin kohdalla 50/40/90 näyttää realistiselta.
 
Viestejä
2 799
George kahdessa avauksen pelissään 20 syöttöä, 3 menetystä. Ja rutkasti näitä syöttöjä, mistä ei merkintää tilastoihin ole saanut. Ja vastaavasti sitten tällaisia rookie-ajoja korille.

 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös