Kreikka ei ollut puolustuksessa yhtä agressiivinen ja aktiivinen kuin vaikka Turkki tai Espanja. Tämä sopi Suomelle huomattavasti paremmin. Päävalmentaja kommentoikin joidenkin pelien jälkeen pallonkäsittelyn haasteita. Joukkueesta vähän kuin puuttui selkeä ykköspointti, vaikka esimerkiksi Rautasalo tänään kelpo ottelun pelasikin.
Grandlund paransi otteitaan turnauksen loppua kohti. Hänen parhaat puolensa tulivat paremmin esiin mitä pidemmälle "kauhutarina" eteni, joka sai kuitenkin kauniin lopun. Tahvanainen löysi viimeiseen peliin 50% kolmostarkkuutensa.
Kai nämä valitettavasti ovat lähtökohtaisesti näitä "kauhutarinoita" ja sarjapaikan säilyttämisen puolesta pelaamista. Sitten jos kaikki on kunnossa ja pelit menevät onnistuneesti niin voidaan taistella isommista asioista.
Tänä vuonna lohkoarpa kyllä antoi mahdollisuuden, mutta Iso-Britannia peli ei ollut Suomen parhaita. Olisiko myös Pihlajamäestä ollut apua, oli ainakin vuosi sitten hyvä. Tarkoitus ei ole sen suuremmin jossitella, mutta ehkä huomauttaa että Suomella ei ihan hirveästi ole varaa antaa muille tasoitusta näissä asioissa.
Granlund oli tänään hyvä. Vaikka jatkoajalla ei olisi tarvinnutkaan tarjota vihuille ilmaista kakkosta.
Rautasalo pelasi Kreikka-voitossa 17min (nolla pallonmenetystä), Turkki-tappiossa 11min ja Iso-Britannia tappiossa 0min. Jostain kumman syystä valmennus päätti peluuttaa Rautasaloa enemmän tärkeässä Kreikka-pelissä vaikka hän on pieni puolustuspäässä.
Storgård jäi myös pieneksi puolustuksessa. Rautasalon kokoa ei Kreikka onnistunut erityisemmin hyödyntämään, mutta toi varmuutta takakentälle. Jäi tunne että Rautasalo pelasi tänään erityisesti ratkaisuminuuteilla?
Muita huomioita vielä:
Kreikan kolmosprosentti hurja yli 50, mutta ei onneksi riittänyt. Tuliko Suomelle muutama merkkausvirhekin tänään?
Jantunen on huikea levypallopelaaja. Ei voi liikaa korostaa kun yleisesti ajateltuna irtopallopelaamisessa Suomella haasteita, mutta tänään voitettiin isossa pelissä levypallotaistelu Kreikkaa vastaan.
Suomen kaukoheittoprosentti taisi puoliajalla olla 3/18. Eli loppupelissä sitten siedettävä 8/20.
Suomi tuli todella hyvin puoliajalta takaisin peliin.