Vs: Honka 2008-2009
No, julkaistuja sopimuksia on toistaiseksi Ben Perkins, Kimmo Muurinen, Jukka Matinen, Petri Heinonen, Eldar Skamo, Sasu Salin, Samuli Vanttaja, Lauri Toivonen, Jukka Ohtonen sekä Antto Nikkarinen. Pavicevicin kaksivuotinen jatkosopimus julkaistiin kesäkuussa. Ei ole salaisuus, että mainituista pelaajista Muurinen kärkkyy pelipaikkaa ulkomailta. Matisen virallista kantaa en ole puolestani kuullut, mutta olen useasta lähteestä saanut tietää, että "Putki" ei halaja enää ulkomaille. Vaikka kaarti nuortuu nuortumistaan, tuossa on jalkeilla hyvinkin mestaruussarjakelpoinen porukka.
Elokuun 2006 lopulla Honka oli julkaissut ainoastaan Phil Hickeyn, Kimmo Muurisen ja 1986-1988-syntyneiden junioreiden (mukaan lukien Koponen) jatkosopimustiedot ja kp.comissa kummasteltiin sitä, että Hongassa on niin hiljaista. Matt Williamsin ja Jukka Matisen liittyminen joukkueeseen tiedotettiin vasta syyskuun puolella, kuten myös Olli Nikitinin jatko. Tuolloin tuloksena oli Suomen mestaruus.
Kaksi jenkkiä on vielä tiedossa ja kahdesta kotimaisesta olen kuullut huhuja, mutta toistaiseksi näitä huhuja ei ole vahvistettu. Vaikka Honka menettäisi sekä Petskun että Kimmon, mitalitaistossa ollaan silti, vaikka Kataja ja Kouvot näyttävät kiilaavan mestarisuosikeiksi.