- Viestejä
- 1 693
Vs: Korisliiga tuhon tiellä?!?
Nyt mennään taas kaus aiheesta, mutta hatusta ravistaen ikäluokallisesta 16v lupauksia tulee hyvällä onnella muutama korisliiga tason peluri ja harvempia, joilla toivoa elättään itseään pitkäjänteisesti korisammattilaisena. KV huippulupauksen ura voi olla, kehittyneestä lääketieteestä ja kuntoutuksesta huolimatta, ohi yhden huono-onnisen loukkaantumisen jälkeen. Jokainen voi toki omalla kohdallaan ottaa sellaisia riskejä kuin haluaa, mutta tähän kannustaminen ei mielestäni järkevää, erityisesti kun riittävä harjoittelu on mahdollista järjestää siten, että myös varasuunnitelma on olemassa. Jos pelaajan ura kestää 20v, on hyvinkin todennäköistä, että uran aikana luodut kontaktit ja hankitut taidot ovat suuremmassa roolissa loppuelämän elannon ansaitsemisessa kuin nuorisoajan opiskeluissa. Jokaista pitkän uran tehnyttä ammattilaisia kohti löytyy kuitenkin iso joukko pelureita, joiden katto tulee vastaan huomattavasti aiemmin ja peliura päättyy 2x vuotiaana korisliiga jengin 7-9. pelaajana. Tälle porukalle nuorena hankitut opiskelutaidot ovat äärimmäisen tärkeitä, jotta niihin ammattiin tarvittaviin jatko-opintoihin on todellisuudessa mahdollista lähteä. Jos tässäkohtaa pitää ennen uuden uran hakemista lähteä hakemaan valmiuksia opiskeluun aikuislukion kautta, ollaan pitkällä takamatkalla "normaalin" koulujärjestelmän läpikäyneisiin nähden.teku sanoi:Olet oikeassa, että ei monikaan siinä vaiheessa tiedä mitä isona tekee. Toivottavasti kuitenkin riittävän moni tietää. Ja kuinka pitkä sen uran tulisi sitten olla. Nykyisissä ammateissa ja urien aikana on kouluttaudutaan useasti uudelleen. Myös nykyinen ravintotieto, terveydenhoito jne ovat sillä tasolla, että uran pituus voi oikein hyvin olla esim 15 ... 20 vuotta.
Toiseksi en kyllä ottaisi itselleni töihin minkäänlaista ammattimiestä, joka on kouluttautunut ammattiinsa 15 ... 20 vuotta sitten. Aivan sama siinä vaiheessa minkä ammatin hän on unohtanut ja ei minkäänlaista muuta työkokemusta kuin urheilu. Ainut valinta tällöin on se opiskelu. Ja miksi ei olisi. Aikuisopiskelijoiden opintotulokset ovat merkittävästi parempia ja opiskeluajat lyhyempiä.