Pelin henki on ollut ainakin kolme viime vuotta se, että Korisliigasta löytyy yhdeksän kohtuu hyvää joukkuetta (voivat voittaa kukin toisensa eikä kukaan ole ihan heittopussi - viimeisestä play off -paikasta on skabattu joka vuosi viimeiseen peliin saakka). Neljän jenkin systeemillä Suomessa pystytään siis tällä hetkellä rakentamaan yhdeksän kohtuu tasaista joukkuetta.
Tää on aika huono tilanne kaikin puolin varsinkin kun ero sekä liigan yhdeksän parhaan että liigan heittopussien, sekä jälkimmäisten ja divarin parhaiden, välillä näyttää olevan aika suuri. Vaikka nousijat on nostaneet peliatasoaan ja budjettiaan liigassa, niin viimeisestä kahdesta nousijasta toinen ajautui konkkaan (Espoo) ja toinen takaisin karsintaan (Ura).
Mikä siis neuvoksi? Tällainen hidas ajelehtiminen kohti laajempaa liigaa yksi kerrallaan tuntuu olevan se millä nyt mennään. Valitettavasti nyt ollaan kaiketi juuri siinä taitekohdassa jossa pelimäärät nousee älyttömiksi samalla kun liigan taso laskee. Tämä ei voi olla kenenkään toive. Onko tunnelin päässä jossakin sitten se kuudentoista jengin sarja jossa korista pelataan hyvällä tasolla ympäri Suomenniemeä ja pelimäärät on nykyistä mielekkäämpiä (kaksinkertaisen sarjan myötä)? Ihan heti ei siltä näytä.
Varmaan ensi vuonna liigaan nousee taas pari nuorta pelaajaa joista joku saa enemmänkin peliaikaa. Ameriikan-apuja taitaa olla odotettavissa korkeintaan kaksi, NCAA II:ssa seniorikautensa viime kaudella päättäneet Shawn Hopkins ja Henri Ventoniemi. Jos viime kaudella KTP:hen tullut Julius Rajala on NCAA II:n tasomittari, niin paljoa ei ole tuolta odotettavissa.
Eritoten Hopkinsin pelin tasoa odotellaan suurella mielenkiinnolla (jos nyt palaa ja jatkaa pelaamista), olihan mies ihan Susiringissäkin jossakin välissä. Vaikka Hopkins onkin vain yksi pelaaja, niin mies tullee vaikuttamaan paljon siihen, miten meillä suhtaudutaan jenkkiyliopistoihin lähtemiseen, tai ainakin siellä kakkostasolla pelaamiseen: olivathan odotukset Hopkinsin kohdalla aikanaan todella suuria.