- Viestejä
- 19 582
Vs: LrNMKY 2008-2009
No enpä nyt olisi ihan samaa mieltä, että pelaajamarkkinoilta Namika myöhästyi. Kolmikko Virtanen, Sten ja Ulander jättivät seuran vasta sen jälkeen, kun selvisi, että seura pelaa korisliigassa. ( jos siis tämän kuun lopussa on asiat kunnossa )
Enemmänkin siinä on kysymyksessä uskottavuus. Ja tietenkin raha. Budjetti ei Namikalla yksinkertaisesti enää kestä kolmea noin kovaa kotimaista, jos aiotaan velkoja ollenkaan lyhentää. Eihän tuo kestänyt viime kaudellakaan, vaikka velkaa otettiin lisääkin. Ja velkoja on todellakin lyhennettävä, sillä muuten ei ole enää mitään tulevaisuutta.
Nyt seuran puuhamiehet kuitenkin lähtivät siitä, että tulevallakin kaudella taistellaan kullasta tai ainakin jonkin värisistä mitaleista. Tuollainen tavoite, vaikka ainahan tavoitteita pitää ollakin, tuntuu kyllä yhtä kaukaa haetulta kuin pingviinin haku elävänä Etelämantereelta Lappeenrantaan.
Siinä kyllä olen Aimonannan kanssa samaa mieltä, että kannattaa pitää jalat maassa ja olla vähempäänkin tyytyväinen. Hyvä tavoite olisi aluksi vaikkapa sarjapaikan säilyttäminen. Toki se voi olla kova pala käsittää muutamille tosifaneille siellä Lappeenrannassa, mutta realistinen kyllä.
Ja mitään Jobin postia, kuten esim. Riihelän pitkää loukkaantumista, seura ei kestä laisinkaan. Siinä tapauksessa " kylmät " käy varmasti.