Vs: Naisten 1-divari 2010 -2011
Meneepä mielenkiintoiseksi tuo loppukausi. Putoamisvaarassa olevat joukkueet pelaavat vielä toisiaan vastaan ja kaikki tuntuu menevän niin ristiin kun vaan voi olla. Olisi mukava kuulla raportteja peleistä, etenkin Tampereelta jos siellä joku oli, että mihin peli ratkesi? Virheet näköjään 15-25, turhautuiko Puhuttaret vai mikä että noin ja puhuttarilta kaksi pelaajaa pihalle?
ToPo - Nokia pelissä oli tasaista vääntöä koko ajan, Vatanen oli taas ehdoton johtohahmo ja vailla vastusta nokialta, ja peli ratkesi lopulta aika paljon levypalloihin, etenkin viimeiset minuutit, joina nokia päätti antaa kaikki levypallot ilmaisiksi topolle. Viimeisellä jaksolla alkukauden nokia olisi kyllä saanut pelin viedä mennen tullen, kun moni topon pelaajista (Oljemark, Nyberg, Vatanen ja Crawley) joutui virhevaikeuksiin. Haastamalla olisi pari topo-pelaajaa ollut äkkiä pelistä ulkona, mutta ainoat jotka uskalsivat haastaa olivat hyvärinen ja menna, mikä tiedettiin jo etukäteen, ja nokia sai viimeiselläkin jaksolla aikaan vaan 11 pistettä.
Etenkin I. Venho ja E. Menna olivat varjojen mailla koko neljännen jakson ja venho koko pelin pahin alisuorittaja, ja ilmeisesti nokialaisia oli jyrkästi kielletty heittämästä kolmosia, kun ajoista ei syötetty kaarelle lainkaan, ja vapaita heittopaikkoja ei kukaan käyttänyt. Nokian vaihtopelaajista tämä uusi Heikkilä oli kyllä pirteä ja nopea, mutta taidot ei välttämättä riitä pallon ylöstuontiin, ja sinne kai hänet nimenomaan on hankittu? Naukkarinen kylmänä 4 pistettä kolmeen minuuttiin ja nokian kolmanneksi paras pisteentekijä ja erittäin positiivinen suoritus, mutta Selkee piti onneksi loppupelin penkillä ja peluutti venhoa. Ylisen avut korin alla ei eilen riittäneet.
Tuuriakin oli siis topolla matkassa. Viimeisillä sekunneilla vatanen ja crawley olisivat voineet ratkaista pelin mutta pallo pomppi raudoissa ja kaikki levyrit jäi topolle, jolloin venhon oli pakko rikkoa, josta vataselle vaparit. Aikaa viisi sekuntia, ja vapareista ensimmäinen sisään ja peli 61-59, toinen vapari ohi, ja levyri nokialle, mutta topo pelasi viisaasti ja ratkaisu jäi E. Mennan käsiin ja nollakulmaan, eikä peli tasoittunut.
Topon loppukauden vastustajat Fokopo, Honka, Orjy ja Pyrintö, Honka todennäköisesti kuitenkin täydessä vahvuudessaan, mutta veikkaan että eilen voittamalla Nokian Topo kyllä varmisti sarjapaikkansa minun mielestäni, toki voitto forssasta ei olisi pahitteeksi.
Nokialla vastaan tulee vielä jymy, pyrintö, turku, ebt ja nmky. Jos Jymy jatkaa hyviä esityksiään, ja pyrintö ja turku kamppailevat karsintapaikoista, niin kolmesta ensimmäisestä on todennäköisesti odotettavissa tappiot, ja paljon ratkeaa kahdessa viimeisessä pelissä. Suorakin putoaminen on mahdollista...
NMKY:llä ehkä vaikein loppukauden ohjelma, eli vastaan tulee vielä puhuttaret ja hypo ja lisäksi ebt akatemia ja nokia, eli ebt ja nokia-pelit ratkaisevat pirusti nmky:nkin kohtaloa.
Forssasta on paha sanoa, vastaan tulee topo, jymy, pyrintö, turku ja ebt. Veikkaan että forssalla on kyllä pyrintöä ja turkua vastaan yllätykseen mahdollisuudet.
Ebt:llä loppukauden vastukset nmky, puhuttaret, hypo, nokia ja fokopo, eli sarjapaikan säilyttäminen suoraankin on vielä helposti mahdollista.
Veikataan nyt jotain, että tähän tulee sisältöä. Jymy ja Nokia tippuu suoraan. NMKY säilyttää sarjapaikan karsintojen kautta. Kärjen järjestys pysyy samana: 1. puhuttaret, 2. hypo, 3. turku.
Mutta kuten sanottua, paljon ratkeaa ebt-nokia, ebt-fokopo, nmky-ebt, ja nmky-nokia-peleissä.
Mukavaa, että on tiukkaa, ja mukavaa, että keskustelua riittää.