Esimerkiksi alemmissa divareissa miesten puolella joukkueita ei hajoa yhtä helposti kuin naisten puolella, koska joukkueita on enemmän ja jos yksi joukkue hajoaa niin pelipaikka löytyy jostain muualta (usein samasta seurasta). Ykkösdivarissa tämä voisi merkitä riittävää määrää laadukkaita toimijoita. Uraa ei tarvitsisi päättää, koska pelipaikkaa ei löydy tavoitteellisesta ympäristöstä.
Suomessa on käsittääkseni edelleen miehiä harrastajina aika paljon enemmän kuin naisia. Valtakunnallisella sarjatasolla pelaavia tai sinne haluavia poikia / miehiä on täten enemmän. Siksi on myös loogista, että miesten puolella jengejä löytyy laajemmalti ympäri Suomen.
Oman kokemukseni mukaan naiset lopettavat pelaamisen juuri sen takia, ettei kilpailu enää kiinnosta (jos on kiinnostanut koskaan.) Siirrytään mielummin sinne kakkosdivariin, joka ei vaadi harjoituksellisesti eikä pelillisesti itseltä niin suurta panosta. Divarijengien määrän lisääminen ei mielestäni korjaa tätä ongelmaa. Pitäisi vaan olla enemmän massaa, jotta niitä aikuisia riittäisi myös divariin enemmän. Nyt suurin osa jengeistä pyörii kuitenkin käytännössä niin, että junnuja on vähintään puolet.
Varmasti se on Suomi-koriksen kannalta hyvä, että divarijengejä löytyy tosiaan muualtakin kuin liigaseuroista. Tosiasia kuitenkin on, että nykyisistä divarijengeistä läheskään kaikki eivät tuo minkäänlaista omaa panosta tyttöjunnujen ja sitä kautta aikuisten naispelaajien kehittämiseen. Roikutaan vaan vuodesta toiseen mukana, jotta voidaan taata paikka ehkä viidelle pelaajalle, jotka nekään eivät ole omia kasvatteja (vrt. Joensuu joka harkitsee jälleen jenkkien hankkimista.)
Tässä ollaan sitten sen kysymyksen äärellä kumpi on arvokkaampaa:
1) Joensuu pystyy tarjoamaan 5-6 naispelaajalle valtakunnallisen tason pelipaikan, mutta seura ei tuota omia kasvatteja Suomi-korikseen. Tarvitaan 1-2 jenkkiä paikkaamaan pelaajavajetta.
2) Esimerkiksi Honka on iso junioriorganisaatio, jossa motivoituneet ja innokkaat U19 pelaajat saavat arvokasta kokemusta aikuisten sarjasta naisten ykkösdivarissa. Heillä on mahdollisuus sitä kautta ponnistaa omassa seurassaan liigatasolle, jos kehitys jatkuu nousujohteisena.
Toki voidaan ajatella, että molemmat ovat yhtä arvokkaita ja tuovat oman mausteensa tähänkin naisten ykkösdivarikauteen. Soisin kuitenkin, että kaikki divarijengit pystyisivät tuottamaan laadukkaita tyttö- ja naispelaajia siitä huolimatta, etteivät kaikki ole sidoksissa mihinkään liigaorganisaatioon eikä joukkueilla itsellään välttämättä ole halua nousta sarjaporrasta ylemmäksi.
Naisten divarin joukkuemäärän kasvattaminen on mielestäni tervetullut muutos. 12 joukkueen sarjaan mahtuu hyvin niitä liigaseurojen farmijengejä tahkoamaan muiden joukkueiden sekaan.