Espoo Team johti alussa nopeatempoisen hyökkäystyöskentelyn johdosta hyvinkin selkein luvuin. HNMKY otti ja piristyi avausneljänneksen toisella puoliskolla, ja tasoitti matsin. Toisella neljänneksella Namikan liikkuva paikkapuolustus sekoitti Teamin hyökkäyspään täydellisesti, kun taas toisessa kenttäpäädyssä HNMKY haki hyökkäyslevypallon toisensa jälkeen ja siirtyi parhaimmillaan kahdeksan pisteen johtoon. Ensimmäisen 20-minuuttisen levypallot kirjattiin HNMKY:lle 30-11.
Toisella puoliajalla Team pääsi Ashley Andersonin parilla tahtokorilla ja Pauliina Oksasen kahdella kolmosella jälleen johtoon. Konsepti pysyi muutoin kaiken kaikkiaan samana. Team tulitti kaukoheittoja rautoihin ja HNMKY vastasi toisessa päässä samalla mitalla, ainoana erotuksena se, että NMKY kaapi itselleen kaikki saatavilla olevat irtopallot. Santia Jackson punnerteli low post -liikkeillä varmoja kakkosia, Teamilta ei löytynyt korinalustaan vastaavaa pelaajaa.
Pelin niitin iski 40 sekuntia ennen loppua HNMKY:n Henna Salomaa. HNMKY johti 50-53 hyökkäysajan umpeutuessa, ja Salomaa laukaisi kolmosen pari metriä viivan takaa. Salomaan kaukoheitto upposi sukkana sisään. Team nousi nopeilla ratkaisuilla vielä kahden pisteen päähän, mutta kello kävi Kristikalle edullisesti ja Laura Toivonen viimeisteli loppuluvut vaparilta.
Kuten tilastot kertovat, matsin ratkaisu tapahtui levypalloissa. Santia Jackson nappasi 13, Saara Eskola 10, Erja Hakamäki 7, Anna Hammarberg 6, Laura Toivonen 5 ja Henna Salomaa 5. Tiimiltä Anne Bailey haki 11 ja Pauliina Oksanen 7. HNMKY tarjosi kehnolla heittopelillään voittoa espoolaisille, mutta Teamin pelaajien kädet tutisivat vastustajaakin pahemmin. Heidi Lönnbergin, Mia Liimon ja Hanna Junnilan poissaolo näkyi selkeästi joukkueen esitysvarmuudessa. Nuoret Kia Ignatius, Sandra Välikoski ja Minna Raatikka pelasivat asenteella, mutta HNMKY:llä oli joka pelipaikalle kokeneempi pelaaja vastassa.
Teamin vahvistuksista Anne Bailey täyttää melko tasaisesti paikkansa. Eilinen matsi oli Baileylta kauden huonoimpia, mutta tilastoihin merkittiin silti 15/11. Ashley Anderson on virkasiskoaan taitavampi, mutta fysiikka ja uskallus tuntuvat puuttuvan täysin, kun vastaan asettuu Santia Jacksonin tai Peli-Karhujen jenkkikolmikon kaltaisia mörssäreitä. Teamilla on mielestäni edelleen potentiaalia mitalistiksi, mutta pelaajien on ajoittain hemmetin vaikea löytää luottamusta omaan osaamiseen. Henkimaailman juttuja. Wei-wu-wei.
Saara Eskola on HNMKY:lle merkittävä pelaaja. Namikan peli oli jo aivan erinäköistä kuin joukkueen viimeisellä vierailulla Tapiolaan. Eskolassa on porukkaan yksi kokenut puurtaja lisää, ja mahdollisesti juuri se lenkki, jota NMKY tarvitsee pudotuspelikamppailuun lähtiessä.