Muutamia huomioita suomalaisten miesten NCAA-peleistä, kun konferenssipelit ovat jo jonkin viikon pyörineet.
1. Kauden parhaan suomalaisen pelaajan tittelistä vääntöä käyvät mielestäni seniorit Federiko Federiko ja Mustapha Amzil. Federikon Texas Tech on selvästi kauden paras "suomalaisjoukkue" ja samalla Federiko pelaa tilastollisesti parasta kauttaan. Mies on ollut varsinkin hyökkäyspäässä isommassa roolissa kuin Pitt-vuosinaan. Kakkoset ovat uponneet häkellyttävällä 76% tarkkuudella, jolla mies on aivan kärkipäässä tässä tilastossa koko NCAA:ssa. Mikään varsinainen low-post operoija Federiko ei todellakaan ole, mutta mielestäni edelleen kehityskelpoinen ja erinomaisesti rooliaan toteuttava pelaaja. Alati nopeutuvaan kansainväliseen koripalloon Federikon vahvuudet mielestäni myös sopivat, ainakin rajoitetussa roolissa. Amzilin rooli Texas Techiä heikommassa New Mexicossa on todella keskeinen, mutta mies on heittänyt isolla volyymilla kaaren takaa varsinkin viime aikoina surkeasti. Toivotaan, että heitto kulkee loppukaudesta paremmin -- tätä kautta voisin nähdä joitain NBA:n kesäliigapelimahdollisuuksiakin ehkä avautuvan.
2. Viljami Vartiainen (Weber St) ja Morris Ugusuk (South Carolina) ovat pelanneet tähän mennessä oikeastaan täsmälleen samanlaisilla tilastoilla ja oikeastaan aika samanlaisessa roolissakin (tämä muutaman pelin otannalla). Erona näiden kahden pelaajan välillä on tietysti se, että South Carolina pelaa tällä kaudella NCAA:n parhaassa konferenssissa, kun taas Weber Staten Big Sky konferenssi on tasoltaan heikko. SEC:n taso on ollut itse asiassa häkellyttävä ja ehkä isoin yllätys itselleni on ollut se, kuinka paljon parempi ja laajempi tuo konferenssi on ollut verrattuna esimerkiksi Big 12-konferenssiin. South Carolina meinasi yllättää muutama päivä sitten huippujoukkue Auburnin, Ugusukin ollessa urallaan ensimmäistä kertaa aloitusviisikossa, mutta lähtee kyllä altavastaajana ainakin jokaiseen vieraspeliin. Ugusukin tehokkuus on laskenut viime aikoina, mutta ainakin tähän asti hän on kuulunut South Carolinan vakiorotaatioon, joka viime vuotiseen tapaan on hyvin kapea noissa konferenssipeleissä -- jonkinlainen saavutus tämäkin.
3. Miro Littlen Utahista on hieman vaikea ottaa selkoa, mutta selvänumeroinen kotivoitto Oklahoma Statesta kolmen edellisen murskatappion jälkeen oli tietysti hyvä merkki. Littlen esitykset Big12-peleissä ovat olleet pettymys, mutta pelejä on tietysti vielä paljon jäljellä.
4. Mainittakoon vielä se, että Touko Tainamon pelit MWC:ssä eivät ole lähteneet liikkeelle aivan toivotusti. Toivottavasti kaukoheitto lähtisi Wyomingissakin toimimaan loppukaudesta hieman paremmin.
5. Eemeli Yalahon rooli kovatasoisessa Texas Techissä jäänee hyvin pieneksi ilman merkittäviä loukkaantumisia loppukaudesta. Leo Nordbergin penkkirooli ei ole muuttunut viime kaudesta Longwoodissa. Emil Skyttä pelaa isoja minuutteja heikossa, mutta odotuksia paremmin pelanneessa Sacramento Statessa.
