Koripallo.com

Nuorten maajoukkueet

Viestejä
726
Teemu Rannikko ei ymmärtääkseni ikinä pelannut nuorten EM-kisoissa, vaikka karsinnoissa hyvin esiintyikin. Ihan varma tästä en tosin ole, sillä kisajärjestelmä oli tuolloin erilainen.

Koponen pelasi B-tasolla kaikki nuorten kisansa. Parhaimmillaan hän oli pistetilaston 11. Vuoden 2004 U16 B-kisoissa.

Edon Maxhuni oli pistetilaston neljäs vuoden 2014 U16 A-kisoissa 29 minuutin peliajalla. Vuoden 2016 U18 A-kisoissa hän oli pistetilaston jaetulla kolmannella sijalla (17.8 ppg) reilulla 25 minuutin peliajalla ja olisi tosiaan todennäköisesti voittanut Dzanan Musan pisteidentekijänä, jos olisi yli 30-minuuttia pelannut. Musa teki pisteitä 20.2 per peli noin 33 minuutin peliajalla.

Elias Valtonen oli pistetilaston viides vuoden 2015 U16 A-kisoissa.

Awak Kuier oli viides pistetilastossa vuoden 2017 U16 B-kisoissa ja voitti kyseisen tilaston vuoden 2019 U18 B-kisoissa.

Näitä U18 A-kisoja on tosiaan vielä jonkin verran jäljellä, mutta kyllä Aarnisalon henkilökohtainen kisasuoritus tulee olemaan yksi Suomen maajoukkuehistorian parhaita. Hänen vuodentakainen suoritus samoissa kisoissa olisi myös tuolla listalla.

Itse olen sitä mieltä, että viimeistään U18-kisoissa tulee pelata sijoituksesta. Tämä asenne palvelee nähdäkseni useimmiten parhaiten myös aikuistason menestystä. Aarnisalon minuutit varmaan tippuvat jäljellä oleviin peleihin, mutta en itse niitä valmentajana dramaattisesti muuttaisi.

Yleisesti tämä WU18-joukkue valmistui mielestäni viisaasti näihin kisoihin pelaten useita harjoituspelejä ilman Aarnisaloa tai hänen pelaten tavallista pienempiä minuutteja. En tosin tiedä oliko syy tähän loukkaantumiset vai tietoinen strategia.
Maxhuni-Markkanen parivaljakko oli loistava, Markkanen taitaa olla vuoden vanhempi? Se näkyy miestenkin maajoukkueessa miten hyvin maxhuni löytää markkasta.

Valtoselta todella vahva u16 turnaus ollut.

Aarnisalo todellakin ollut loistava ja olihan se varmasti odotettavissa että kantaa joukkuetta selässään. Onko amerikkalaiset rankanneet tuota ikäluokkaa? Mielenkiintoista tietää mihin he hänet rankkaa.
 
Viestejä
104
Juuri näin - negatiivistakin palautetta saa ja pitääkin antaa.
Sitten olisikin jo odotettavissa joitakin korjausehdotuksia, eikä vain joukkueen runko on kasattu aivan väärin. Listalta puuttuu enää argumentti "Salminen on paska". Mutta tähänkin argumenttiin päästään varmaan kolmen viikon kuluttua.
Niin ottaakin ...
Loppupeleissä varmaan millään mitä tänne kirjoitamme ei ole minkäänlaista vaikutusta mihinkään, mutta sehän ei meitä estä jatkamasta :) Sama ongelma on myös positiivisen palautteen kanssa. Jos kehuu joukkuetta tyyliin "hyvin pelattu ja taisteltu", on se sitten voitto tai häviö, niin eipä niihinkään kovin rakentavaa palautetta sisälly. Ja sitten toisaalta uskoisin, että kaikki tänne mielipiteitään laukovat pohjimmiltaan haluaisivat nähdä Suomi-koriksen kehittyvän askel askeleelta. Vaikka omasta kynästä negatiivista palautetta tulisikin, niin tarkoituksena on löytää niitä epäkohtia, joilla edistää peliä.

Tuon 'joukkueen runko on kasattu aivan väärin' kommentin tunnistin omakseni. Sen taakse olisi voinut kirjoittaa vaikka kirjan, mutta tämä nyt on aivan väärä paikka sille. Lisäksi se oli myös raskaasti siistitty versio ja yleistys, jossa ei tarkoituksella menty yksityiskohtaisuuksiin tai käymään läpi joukkuetta henkilö henkilöltä. Mielestäni sellainen palaute on väärää, että lähdetään yksilöimään ja kohdentamaan palautetta yksittäisiin pelaajiin, erityisesti joukkuelajissa.

Avaan hieman tuota kommenttiani, jolla viittasin kahteen epäkohtaan, jotka pätee minkä tahansa maajoukkueen muodostamiseen:

1) Valmentajien suosikkipelaajien valitseminen omista jengeistä ei tulisi koskaan olla lähtökohta maajoukkueen kasaamiseksi. Se tekee muut ulkopuolisiksi ja vääristää terveen joukkueen sisäisen kilpailutilanteen.

2) Pelaajat tulisi valita sen hetkisen pelikunnon perusteella niin, että kentälle marssii rohkeita, motivoituneita ja oman pelipaikkansa parhaita pelaajia edistämään valmennuksen pelistrategiaa.

Edellä mainitut kaksi kohtaa poikkeavat merkittävästi seurajoukkueen valmentamiseen. Siellä kaikki pelaajat ovat niitä oman jengin pelaajia eikä valmentajat pysty valitsemaan vapaasti pelaajiaan. Maajoukkueessa tilanne on toinen, kun pelaajat valitaan tyypillisesti kahdesta ikäluokasta - ja valittavaa löytyy runsaasti. Tästä johtuen maajoukkueen runko kasataan eri tavalla ja siihen pätee eri lait.

Sanotaan vielä, että jos Fiia Helsten olisi ollut pelikuntoinen (?), niin Suomen avausviisikko olisi koostunut 100% HBA pelaajista jokaisessa pelissä. Älkääkä ymmärtäkö tätä väärin. En yritä sanoa, etteikö kyseessä olisi hyviä ja urheilullisia pelaajia. Minun silmin katsottuna tuo vain on väärä tapa hakea menestystä kansainvälisellä tasolla.

Isossa kuvassa tämä antaa väärän signaalin pelaajille. Se oikea tie kunniakkaaseen valintaan maajoukkueeseen tulisi ansaita kovalla työnteolla osoittamalla olevansa oman pelipaikkansa eliittiä omassa joukkuessaan mahdollisimman korkealla sarjatasolla, kotimaassa tai ulkomailla. Nyt näin ei ole, vaan tilanne on valitettavan vääristynyt.

Auttoiko tämä edes vähän ymmärtämään näkemystäni?
 
Viimeksi muokattu:

XOX

Viestejä
465
Mutta eikö parhaat pelaajat nimenomaan koota HBA: han? Onko sitten ihme, jos sieltä tulevat parhaat pelaajat?
 
Viestejä
15
Aarnisalon pelaamista on ilo katsoa, enkä itse ole vastaavanlaisia suomalaisia pelaajia nähnyt junioreiden maajoukkueissa. Haluaisin kuulla miten hän on itse kehittänyt taitojaan ja miten valmennus on ollut tukena. Toivoisin, että enemmän nähtäisiin muiltakin pelaajilta vahvoja korilleajoja ja hyvää viimeistelytaitoa myös kovia ulkomaalaisvastustajia vastaan!
 
Viestejä
1 219
Loppupeleissä varmaan millään mitä tänne kirjoitamme ei ole minkäänlaista vaikutusta mihinkään, mutta sehän ei meitä estä jatkamasta :) Sama ongelma on myös positiivisen palautteen kanssa. Jos kehuu joukkuetta tyyliin "hyvin pelattu ja taisteltu", on se sitten voitto tai häviö, niin eipä niihinkään kovin rakentavaa palautetta sisälly. Ja sitten toisaalta uskoisin, että kaikki tänne mielipiteitään laukovat pohjimmiltaan haluaisivat nähdä Suomi-koriksen kehittyvän askel askeleelta. Vaikka omasta kynästä negatiivista palautetta tulisikin, niin tarkoituksena on löytää niitä epäkohtia, joilla edistää peliä.

Tuon 'joukkueen runko on kasattu aivan väärin' kommentin tunnistin omakseni. Sen taakse olisi voinut kirjoittaa vaikka kirjan, mutta tämä nyt on aivan väärä paikka sille. Lisäksi se oli myös raskaasti siistitty versio ja yleistys, jossa ei tarkoituksella menty yksityiskohtaisuuksiin tai käymään läpi joukkuetta henkilö henkilöltä. Mielestäni sellainen palaute on väärää, että lähdetään yksilöimään ja kohdentamaan palautetta yksittäisiin pelaajiin, erityisesti joukkuelajissa.

Avaan hieman tuota kommenttiani, jolla viittasin kahteen epäkohtaan, jotka pätee minkä tahansa maajoukkueen muodostamiseen:

1) Valmentajien suosikkipelaajien valitseminen omista jengeistä ei tulisi koskaan olla lähtökohta maajoukkueen kasaamiseksi. Se tekee muut ulkopuolisiksi ja vääristää terveen joukkueen sisäisen kilpailutilanteen.

2) Pelaajat tulisi valita sen hetkisen pelikunnon perusteella niin, että kentälle marssii rohkeita, motivoituneita ja oman pelipaikkansa parhaita pelaajia edistämään valmennuksen pelistrategiaa.

Edellä mainitut kaksi kohtaa poikkeavat merkittävästi seurajoukkueen valmentamiseen. Siellä kaikki pelaajat ovat niitä oman jengin pelaajia eikä valmentajat pysty valitsemaan vapaasti pelaajiaan. Maajoukkueessa tilanne on toinen, kun pelaajat valitaan tyypillisesti kahdesta ikäluokasta - ja valittavaa löytyy runsaasti. Tästä johtuen maajoukkueen runko kasataan eri tavalla ja siihen pätee eri lait.

Sanotaan vielä, että jos Fiia Helsten olisi ollut pelikuntoinen (?), niin Suomen avausviisikko olisi koostunut 100% HBA pelaajista jokaisessa pelissä. Älkääkä ymmärtäkö tätä väärin. En yritä sanoa, etteikö kyseessä olisi hyviä ja urheilullisia pelaajia. Minun silmin katsottuna tuo vain on väärä tapa hakea menestystä kansainvälisellä tasolla.

Isossa kuvassa tämä antaa väärän signaalin pelaajille. Se oikea tie kunniakkaaseen valintaan maajoukkueeseen tulisi ansaita kovalla työnteolla osoittamalla olevansa oman pelipaikkansa eliittiä omassa joukkuessaan mahdollisimman korkealla sarjatasolla, kotimaassa tai ulkomailla. Nyt näin ei ole, vaan tilanne on valitettavan vääristynyt.

Auttoiko tämä edes vähän ymmärtämään näkemystäni?

No eipä auttanut.

Toistat edelleen että on valittu väärin mutta et syystä tai toisesta avaa miten on valittu väärin keitä on jätetty pois. Tekstistäsi paistaa läpi että HBA:ta on suosittu. Minä en tunne läheskään kaikki pelaajia puhumattakaan heidän pelikunnosta, joten minun on aivan pakko luottaa valmentajien ratkaisuihin.

1) Annat jotenkin ymmärtää että valmentajat (vai ketkä ovatkin valinneet suosikkejaa rosteriin) - montako Hellmannin "suosikkia" sinne on valittu vai onko Hänninen onnistunut ujuttamaan omat pelaajansa sinne. FH:hon viitaten miten aloitusviisikko olsi pitänyt valita - siis sekin meni väärin?

Vai oletko sitä mieltä että rosterin painotus sorsii maakuntia? Kaukaisin pelaaja lienee Mäkelä ja hyvin onkin pelannut Muutama loukkaantunut pelaaja on jäänyt mandollisesti rosterista pois.

2) Etkö millään voi ajatella että valmentajat jotka ovat ottaneet pestin vastaa tuntisivat pejaalat ja osaisivat arvella kunkin pelikunnon turnauksen myötä, ja myös kulloinkin valittavan pelistrategian.

Arvostan kommenttiasi mutta toivoisin että avaisit vielä tarkemmin miten on valittu väärin.
 
Viestejä
2 548
2 erää johdettu, nyt Sveitsi johtaa 44 - 49 MU20-B-kisoissa. Näitä pelejä on voitettava heti alkuun, muuten a-taso jää saavuttamatta. Miesten mj-kehitykselle huono pelata näitä b-kisoja.
 
  • Tykkää
Reaktiot: XOX
Viestejä
697
Eipä tällä touhulla A-sarjaa tavoitella, Käkikellot on voitettava aina.
U20-joukkueella oli vain 1 tapa yrittää koria, hyppyheitto. Silloin kun se ei kulje, tulos on tällainen.
Minimaalinen määrä layuppeja, jumphookeja, floatereita, dropsteppeja, donkkeja, tippejä jne. Vain ja pelkästään hyppyheittoja. Hieman vaihtelua tarvitaan ja tietysti osaamista.
 
Viestejä
2 548
2 erää johdettu, nyt Sveitsi johtaa 44 - 49 MU20-B-kisoissa. Näitä pelejä on voitettava heti alkuun, muuten a-taso jää saavuttamatta. Miesten mj-kehitykselle huono pelata näitä b-kisoja.
Katsoin taustalta peliä vähän, en tarkemmin. Mutta ei tämä A-paikan tavoittelun kannalta ole hyvä alku.
 
Tähän nykymuotoiseen A- ja B-divariin siirryttiin jo aika kauan sitten, mutta ymmärtääkseni Möttölä, Rannikko ja Koponen pelasivat kaikki juniorivuotensa ilman EM-kisakokemusta. Tuolloin oli 12 joukkueen kisat kai 2 vuoden välein ja välivuosina oli karsintoja. Eli kaikkien noiden kavereiden joukkueet putosivat ennen finaaleja, mitta aika hyvän uran ehtivät tehdä Susijengissä.
 
Viestejä
754

Totta. Mutta minkälainen maajoukkue Suomella olikaan Möttölän ja Rannikon uran parhaimpina vuosina? Ei nyt yksi Euroopan huonoimpia, mutta korkeintaan keskiverto, jos edes sitä.

Itse toivoisin, että eteenpäin olisi menty koripallomaana kaikkien näiden Susijengihuumavuosien keskellä ja käyttäisimme eri standerdeja kuin 20 vuotta sitten. Tässä on oma lähtökohtani useimmille kommentilleni, mutta se on tietysti vain yksi lähtökohta muiden joukossa. Urheilusta puhuttaessa se on mielestäni kuitenkin perustelu sellainen.

U20-kisat ovat ongelmallinen tason mittari kansainvälisen kilpailukyvyn suhteen, koska monen joukkueen parhaat pelaajat eivät kisoihin osallistu, etenkin A-tasolla. Yleisesti ottaen nuoristomaajoukkueiden menestys poikien puolella kuitenkin korreloi hämmästyttävän tarkasti aikuismaajoukkueiden tason kanssa. Joitain poikkuksiakin on. Esimerkiksi Turkki on ollut Espanjan, Ranskan ja Serbian jälkeen menestynein nuorisokoripallossa niin 20, 10 kuin viidenkin vuoden jänteillä, mutta eivät ole aikuistasolle pystyneet menestystään aivan samalla tavalla siirtämään. Kroatialla on ollut viime vuosina samanlainen tilanne, ehkä jopa pahempi.Toisaalta Kreikka ja Slovenia ovat pelanneet aikuistasolla tähän logiikkaan verrattuna hiukan paremmin - tähtiensä ansiosta varmaankin. Selvästi suurimmat poikkeukset ovat kuitenkin Tsekki, Puola ja Suomi, joiden menestys aikuismaajoukkueessa on ollut huomattavasti parempaa kuin nuorisotasolla tai mitä pelaajamateriaali voisi odottaa. Yhtenäisellä joukkuetekemisellä ja hienoisella onnella voi siis regressiomallit päihittää. Hyvä niin.

Tämänkin olen useasti todennut, mutta mielestäni Suomen koripallokulttuuri elää jossain määrin valheellisessa todellisuudessa. Tämä johtuu Lauri Markkasen järisyttävästä vaikutuksesta Susijengin kilpailukykyyn sekä tästä nykyisestä - Suomea suosivasta - arvokisakarsintasysteemistä. Jos olisimme oikeasti Euroopan top-16 maa koripallossa, niin U20-tasolla B-joukkueemmekin voittaisi Sveitsin yhdeksän kertaa kymmenestä. Sveitsi kuitenkin on aivan Euroopan huonoimpia maita siellä Norjan, Irlannin ja Kyproksen kanssa. Toki heillä on ollut pari vuotta A-maajoukkueen peräsimessä Euromaajoukkueiden top10 valmentaja - Promitheas Patraksen Ilias Papatheodorou, joten ehkä Sveitsissäkin panostetaan koripalloon nykyään enemmän. Tämä lienee suunta monessa muussakin maassa eli kilpailu kiristynee.

No, toivon että poikien U16 ja U18 -joukkueet todistavat huoleni turhaksi ja mietteeni vääriksi.
 
Viestejä
104
No eipä auttanut.

Toistat edelleen että on valittu väärin mutta et syystä tai toisesta avaa miten on valittu väärin keitä on jätetty pois. Tekstistäsi paistaa läpi että HBA:ta on suosittu. Minä en tunne läheskään kaikki pelaajia puhumattakaan heidän pelikunnosta, joten minun on aivan pakko luottaa valmentajien ratkaisuihin.

1) Annat jotenkin ymmärtää että valmentajat (vai ketkä ovatkin valinneet suosikkejaa rosteriin) - montako Hellmannin "suosikkia" sinne on valittu vai onko Hänninen onnistunut ujuttamaan omat pelaajansa sinne. FH:hon viitaten miten aloitusviisikko olsi pitänyt valita - siis sekin meni väärin?

Vai oletko sitä mieltä että rosterin painotus sorsii maakuntia? Kaukaisin pelaaja lienee Mäkelä ja hyvin onkin pelannut Muutama loukkaantunut pelaaja on jäänyt mandollisesti rosterista pois.

2) Etkö millään voi ajatella että valmentajat jotka ovat ottaneet pestin vastaa tuntisivat pejaalat ja osaisivat arvella kunkin pelikunnon turnauksen myötä, ja myös kulloinkin valittavan pelistrategian.

Arvostan kommenttiasi mutta toivoisin että avaisit vielä tarkemmin miten on valittu väärin.
Vähän kahden vaiheilla lähteäkö vastaamaan vai ei tähän kommenttiin.. Samaan aikaan tajuat pointtini, mutta sitten kuitenkin menee metsään ja pahasti. Ehkä helpompaa olisi asettua samalle kannalle kanssasi ja olla sitä mieltä, että parasta mitä tälle lajille voi tehdä on keskittää junioritoiminta ja naulata rosteri kiinni hyvissä ajoin tuloksesta riippumatta. Vanhoilla tai olemattomilla näytöillä aukeaa ovet kansainvälisiin peleihin, jos vain olet oikeiden henkilöiden suosiossa. Joo, tiedän, sori, ei aukea ja ohi menee tämäkin heitto. Tietäjät tietää.

Ihan jännittää millä kokoonpanolla ja pelikirjalla lähdetään seuraavaan peliin. Valmennus on varmasti käyttänyt välipäivän hyvin ja laatinut monipuolisesti kootusta rosterista voittavan strategian.
 
Viestejä
726
Totta. Mutta minkälainen maajoukkue Suomella olikaan Möttölän ja Rannikon uran parhaimpina vuosina? Ei nyt yksi Euroopan huonoimpia, mutta korkeintaan keskiverto, jos edes sitä.

Itse toivoisin, että eteenpäin olisi menty koripallomaana kaikkien näiden Susijengihuumavuosien keskellä ja käyttäisimme eri standerdeja kuin 20 vuotta sitten. Tässä on oma lähtökohtani useimmille kommentilleni, mutta se on tietysti vain yksi lähtökohta muiden joukossa. Urheilusta puhuttaessa se on mielestäni kuitenkin perustelu sellainen.

U20-kisat ovat ongelmallinen tason mittari kansainvälisen kilpailukyvyn suhteen, koska monen joukkueen parhaat pelaajat eivät kisoihin osallistu, etenkin A-tasolla. Yleisesti ottaen nuoristomaajoukkueiden menestys poikien puolella kuitenkin korreloi hämmästyttävän tarkasti aikuismaajoukkueiden tason kanssa. Joitain poikkuksiakin on. Esimerkiksi Turkki on ollut Espanjan, Ranskan ja Serbian jälkeen menestynein nuorisokoripallossa niin 20, 10 kuin viidenkin vuoden jänteillä, mutta eivät ole aikuistasolle pystyneet menestystään aivan samalla tavalla siirtämään. Kroatialla on ollut viime vuosina samanlainen tilanne, ehkä jopa pahempi.Toisaalta Kreikka ja Slovenia ovat pelanneet aikuistasolla tähän logiikkaan verrattuna hiukan paremmin - tähtiensä ansiosta varmaankin. Selvästi suurimmat poikkeukset ovat kuitenkin Tsekki, Puola ja Suomi, joiden menestys aikuismaajoukkueessa on ollut huomattavasti parempaa kuin nuorisotasolla tai mitä pelaajamateriaali voisi odottaa. Yhtenäisellä joukkuetekemisellä ja hienoisella onnella voi siis regressiomallit päihittää. Hyvä niin.

Tämänkin olen useasti todennut, mutta mielestäni Suomen koripallokulttuuri elää jossain määrin valheellisessa todellisuudessa. Tämä johtuu Lauri Markkasen järisyttävästä vaikutuksesta Susijengin kilpailukykyyn sekä tästä nykyisestä - Suomea suosivasta - arvokisakarsintasysteemistä. Jos olisimme oikeasti Euroopan top-16 maa koripallossa, niin U20-tasolla B-joukkueemmekin voittaisi Sveitsin yhdeksän kertaa kymmenestä. Sveitsi kuitenkin on aivan Euroopan huonoimpia maita siellä Norjan, Irlannin ja Kyproksen kanssa. Toki heillä on ollut pari vuotta A-maajoukkueen peräsimessä Euromaajoukkueiden top10 valmentaja - Promitheas Patraksen Ilias Papatheodorou, joten ehkä Sveitsissäkin panostetaan koripalloon nykyään enemmän. Tämä lienee suunta monessa muussakin maassa eli kilpailu kiristynee.

No, toivon että poikien U16 ja U18 -joukkueet todistavat huoleni turhaksi ja mietteeni vääriksi.
Hyvin tyypillinen uskomus että Suomi muka ylisuorittaisi aina kaikissa lajeissa ja sen taustalla olisi mukamas etenkin valmennus. Suomen surkea sijainti vaikuttaa suoraan suomalaispelaajien pääsemiseen parempiin seuroihin, sijainnin takia Suomeen ei tule scoutteja. On paljon helpompaa hommata pelaaja läheltä. Vaikka se kuinka typerältä kuulostaakin, niin Markkanen vaikuttaa positiivisesti maajoukkueen muiden jäsenien mahdollisuuksiin. Futiksessa on puhuttu ns kultaisesta sukupolvesta, Litmanen ja Hyypiä oli ne sen tekijät. Heidän ansiostaan muut pelaajat pääsivät kovempiin joukkueisiin ja sarjoihin koska nyt esim Haalandin takia norjalaiset seurat nettoaa hyvin pelaajamyynneillä. Hoki on niin pieni marginaalilaji ja helppo scoutata euroopassa koska harrastajiakin niin vähän etten laske sitä mukaan, siinä mitä olen kuullut suomalaispelaajilla voi olla yliarvostusta.

Koriksessa parempiin sarjoihin ja joukkueisiin pääsemisen tulppana on tietenkin myös amerikkalaispelaajien valtavan suuri käyttö.

En näe realistisena että Suomi voisi isoissa lajeissa pärjätä ikäluokissa hyvin säännöllisesti. Yksinkertaisesti ei ole riittävästi osaavia valmentajia, pelikenttiä ja ikäluokat liian pieniä että sellainen olisi realismia.
 
Viestejä
598
Hyvin tyypillinen uskomus että Suomi muka ylisuorittaisi aina kaikissa lajeissa ja sen taustalla olisi mukamas etenkin valmennus. Suomen surkea sijainti vaikuttaa suoraan suomalaispelaajien pääsemiseen parempiin seuroihin, sijainnin takia Suomeen ei tule scoutteja. On paljon helpompaa hommata pelaaja läheltä.
Kyseenalaistaisin kyllä tämän. Ruotsin sijainti ja tunnettuus korismaana ei ole juuri sen kummoisempia, mutta maajoukkue on täynnä Euroopan kovissa pääsarjoissa (erityisesti ACB) pelaavia/pelanneita kavereita, siinä missä Suomi joutuu roikottamaan kaiken maailman seppälöitä jopa arvokisajoukkueissa. Ennen Markkastakin tulokset puhuvat puolestaan, vaikka pelaajamateriaali oli aika saman tasoista tai hieman Ruotsin puolella, vaikkei mm. Jerebko tai Taylor hirveästi maajoukkuetta harrastelleet.

En myöskään keksi yhtään nuorta (2003 syntyneet ja nuoremmat) suomalaista pelaajaa, joka olisi nimenomaan scouttauksen takia jäänyt jälkijunaan. Mahdollisena rajatapauksena Kanden, mutta Karhussakin pääsee eurotasolla näyttämään ja ensin pitää todistaa itsensä ammattilaissarjassakin.
 
Viestejä
64
Nykyaikana kuka tahansa voi ostaa melkein minkä tahansa ottelun katseluoikeudet ja katsoa omalta tietokoneelta pelaajia eli yllä oleva väite siitä, etteikö scoutit löytäisi nuoria suomalaisia pelaajia on vanhentunut.
 
Viestejä
1 586
Eipä tällä touhulla A-sarjaa tavoitella, Käkikellot on voitettava aina.
U20-joukkueella oli vain 1 tapa yrittää koria, hyppyheitto. Silloin kun se ei kulje, tulos on tällainen.
Minimaalinen määrä layuppeja, jumphookeja, floatereita, dropsteppeja, donkkeja, tippejä jne. Vain ja pelkästään hyppyheittoja. Hieman vaihtelua tarvitaan ja tietysti osaamista.

Joukkue oli täysin riippuvainen takamies Juuso Salmesta. Tuntui että peli ei kulkenut aina kun Salmi ei ollut kentällä. Jotain virhevaikeuksiakin Salmella oli, joka vähän alensi minuutteja. Puuttuu vähän isommat tähdet tästä joukkueesta. Ymmärrettävästi Miro Little ei ole joukkueessa. Vähän kiireinen kesä Mirolla kaikin puolin. En muista ketä muita joukkueesta puuttuu. Luulen että aika monta pelaajaa.
 
Viestejä
726
Kyseenalaistaisin kyllä tämän. Ruotsin sijainti ja tunnettuus korismaana ei ole juuri sen kummoisempia, mutta maajoukkue on täynnä Euroopan kovissa pääsarjoissa (erityisesti ACB) pelaavia/pelanneita kavereita, siinä missä Suomi joutuu roikottamaan kaiken maailman seppälöitä jopa arvokisajoukkueissa. Ennen Markkastakin tulokset puhuvat puolestaan, vaikka pelaajamateriaali oli aika saman tasoista tai hieman Ruotsin puolella, vaikkei mm. Jerebko tai Taylor hirveästi maajoukkuetta harrastelleet.

En myöskään keksi yhtään nuorta (2003 syntyneet ja nuoremmat) suomalaista pelaajaa, joka olisi nimenomaan scouttauksen takia jäänyt jälkijunaan. Mahdollisena rajatapauksena Kanden, mutta Karhussakin pääsee eurotasolla näyttämään ja ensin pitää todistaa itsensä ammattilaissarjassakin.
Ruotsin sijainti on paljon parempi, valtio huomattavasti tunnetumpi ja liikenneyhteydet aivan toisella tasolla Suomeen verrattuna.

En tarkoittanut tätä aihetta ihan noin kapeasti, ne jotka sattuu pääsemään näytille europeleihin saa toki jonkinlaisen ikkunan. Toisaalta senkin merkitystä liioitellaan, koska siellä pitäisi pystyä erottautumaan muista.

Jos itse tietää minne haluaa ja menee paikan päälle pyytäen mahdollisuutta päästä näytille niin voi napata yllättävästikin. Tästähän oli juuri artikkeli. Suomen futsalmaajoukkueen kapteeni unelmoi Espanjassa pelaamisesta ammatikseen, meni vaan paikalle rohkeasti ja kas kummaa palkattiin todella hyvään pääsarjaseuraan. Tässä on sekin puoli että olisi itse minne haluaa.
 
Viestejä
726
Nykyaikana kuka tahansa voi ostaa melkein minkä tahansa ottelun katseluoikeudet ja katsoa omalta tietokoneelta pelaajia eli yllä oleva väite siitä, etteikö scoutit löytäisi nuoria suomalaisia pelaajia on vanhentunut.
Varmaan voi ostaa, mutta scoutteja on todella vähän ja scouteille pitäisi maksaa palkkaa. Jos he matkustaa heidän kulunsa pitäisi maksaa jne. Sen lisäksi pitäisi olla aikaa katsoa ja perehtyä eri sarjoihin.

Pääpointti oli kuitenkin että Suomen maajoukkueet eri lajeissa on parempia mitä pelaajien seurajoukkuestatukset. Ei paljon mutta sen verran että Suomea säännöllisesti aliarvostetaan.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös