Koripallo.com

Nuorten maajoukkueet

Viestejä
754
Minulla ei ole juuri syitä epäillä Koskelaisen tärkeimpiä ammattitaidon osa-alueita, mutta peräänkuuluttaisin liiton koripallotoimijoilta hieman ammattiylpeyttä viestinnän suhteen. Arvelisin, että kyseessä saattaisi olla tilanne, jossa Koskelaisen mielessä valmisteluaika, harjoitukset ja pelit ovat niin pyhiä ja merkittäviä tapahtumia, että jokainen mille tahansa medialle annettava lausunto on heidän ajatuksissaan täysin jonninjoutavaa, merkityksetöntä ja pois heidän varsinaisesta työstään. Sitten ikään kuin oman pään sisällä syntyvässä kapinahengessä lausutaan liiton kanaville kaikenlaisia älyttömyyksiä ja naurettavuuksia. Kyse voi tietysti olla muustakin, mutta olen kyllä mielestäni tavannut edellä kuvattua kyynisyyttä suomalaisessa urheilussa aika paljonkin, myös koripallossa.

Oli miten oli, ja johtui lapsellinen kommentointi mistä tahansa, niin pidän tuota valittua tyyliä täysin epäammattimaisena ja vahingollisena. Yhteyttä taktiikan luomiseen tai harjoituksien vetämiseen surkealla viestinnällä tuskin on, mutta kun valmentajan roolissa on kyse oikeasti paljon muustakin. Tai voi olla. Aidolla, realistisella ja oivaltavalla ulosannilla kun osaltaan voi luoda joukkueen ja lajin ympärille mielenkiintoa, positiivisuutta ja uskoa. Tällaiset asiat kun saataisiin osaksi koko lajikulttuuria, niin uskoisin, että se näkyisi myös jollain aikavälillä koko koripalloväen asenteessa, tahtotilassa ja jopa menestyksessä. Sama koskee suomalaista urheilua ja muitakin yhteiskunnan osa-alueita. Viestinnällä on oikeasti väliä!

“Sanotaan nyt näin, että valmentaminen alkaa, kun valmentaminen päättyy.”

“Varmaa näin kilpailun alla lienee se, että tässäkin turnauksessa pelit alkavat niille merkittyinä kellonaikoina ja molemmat joukkueet niihin edeltävät hetket valmistautuvat. Voittaja on sitten se, kumpi on tehnyt loppusummerin soidessa enemmän pisteitä.”

“Menetyksiä tilastoidaan koripallossa molemmille joukkueille, ja niitä enemmän sarakkeeseen kerryttänyt joukkue usein vähentää mahdollisuuksiaan pelata ottelun voitosta.”

“Korinteko on keskeistä pelissä, joka perustuu korien tekemiseen. Erityisen tärkeää se on niissä tilanteissa, kun se täytyy tehdä.”

Onhan tuossa kokoelmassa kieltämättä jonkinlaista huumoriarvoa ja varmaan noistakin viesteistä osa ihmisistä pitää. Suurimmalle osalle nuo lausahdukset eivät herätä varmaankaan minkäänlaisia ajatuksia. Oma mielikuvani lausunnon antajasta noiden kommenttien perusteella on kuitenkin jossain laiskan ja viileänä itseään pitävä yläkouluikäisen ja työhönsä kyllästyneen kyynikon välimaastossa.
 
Viestejä
701
Itselle näistä valmentaja herroista välittyy ulosannin puolesta juuri se työhönsä kyllästyneen asenne joka toivottavasti vaan kyllästymistä median osalta ja varsinaineinen valmennustyö tehdään innolla ja tarmokkaasti ja ulosanti suoraan pelaajille on jotain muuta kuin mitä medialle on annettu..
 
Viestejä
954
Haukutaankohan täällä nyt väärää puuta? Liitollahan on myös viestintäväkeä. Eikö olisi heidän tehtävänsä noita juttuja tehdessään huolehtia siitä, että jutuista tulee hyviä ja välittyy hyvä kuva koriksesta ja sen parissa toimivista tyypeistä? Ei valmentajia varmaan kenenkään mielestä pitäisi valita viestintätaitojen sen paremmin kuin lääketieteellisen osaamisenkaan perusteella? Sitä varten on olemassa tukitoimintoja, kuten viestintäasiantuntijoita ja fyssareita/lääkäreitä.
 
Hyvä lisäys. Toki en tässä ole mielestäni kuuta taivaalta pyytämässä, ihan vaan viestinnän merkityksen tiedostaminen ja perusreippaus olisi jo iso kehitysaskel. Tähän luulisi kykenevän kuka tahansa valmentaja pienen itsereflektion avulla. Ehkä olen tosin liian optimistinen, ihmiset ovat aikuisiässä monesti ketä ovat ja muutokseen vaadittava oma tarmo on kovin harvinainen resurssi. Varsinkin, kun suomalaiset valmentajat ajattelevat näistä asioista todennäköisesti hyvin eritavoin kuin itse, vaikka sitäkään tuskin kukaan voimakkaasti kieltää, että viestintätaidot olisi hyvä olla niin valmentajien kuin ihmisiä kohtaavien lääkärienkin aivan tärkeimpiä työkaluja.
 
Viestejä
190
Minulla ei ole juuri syitä epäillä Koskelaisen tärkeimpiä ammattitaidon osa-alueita, mutta peräänkuuluttaisin liiton koripallotoimijoilta hieman ammattiylpeyttä viestinnän suhteen. Arvelisin, että kyseessä saattaisi olla tilanne, jossa Koskelaisen mielessä valmisteluaika, harjoitukset ja pelit ovat niin pyhiä ja merkittäviä tapahtumia, että jokainen mille tahansa medialle annettava lausunto on heidän ajatuksissaan täysin jonninjoutavaa, merkityksetöntä ja pois heidän varsinaisesta työstään. Sitten ikään kuin oman pään sisällä syntyvässä kapinahengessä lausutaan liiton kanaville kaikenlaisia älyttömyyksiä ja naurettavuuksia. Kyse voi tietysti olla muustakin, mutta olen kyllä mielestäni tavannut edellä kuvattua kyynisyyttä suomalaisessa urheilussa aika paljonkin, myös koripallossa.

Oli miten oli, ja johtui lapsellinen kommentointi mistä tahansa, niin pidän tuota valittua tyyliä täysin epäammattimaisena ja vahingollisena. Yhteyttä taktiikan luomiseen tai harjoituksien vetämiseen surkealla viestinnällä tuskin on, mutta kun valmentajan roolissa on kyse oikeasti paljon muustakin. Tai voi olla. Aidolla, realistisella ja oivaltavalla ulosannilla kun osaltaan voi luoda joukkueen ja lajin ympärille mielenkiintoa, positiivisuutta ja uskoa. Tällaiset asiat kun saataisiin osaksi koko lajikulttuuria, niin uskoisin, että se näkyisi myös jollain aikavälillä koko koripalloväen asenteessa, tahtotilassa ja jopa menestyksessä. Sama koskee suomalaista urheilua ja muitakin yhteiskunnan osa-alueita. Viestinnällä on oikeasti väliä!

“Sanotaan nyt näin, että valmentaminen alkaa, kun valmentaminen päättyy.”

“Varmaa näin kilpailun alla lienee se, että tässäkin turnauksessa pelit alkavat niille merkittyinä kellonaikoina ja molemmat joukkueet niihin edeltävät hetket valmistautuvat. Voittaja on sitten se, kumpi on tehnyt loppusummerin soidessa enemmän pisteitä.”

“Menetyksiä tilastoidaan koripallossa molemmille joukkueille, ja niitä enemmän sarakkeeseen kerryttänyt joukkue usein vähentää mahdollisuuksiaan pelata ottelun voitosta.”

“Korinteko on keskeistä pelissä, joka perustuu korien tekemiseen. Erityisen tärkeää se on niissä tilanteissa, kun se täytyy tehdä.”

Onhan tuossa kokoelmassa kieltämättä jonkinlaista huumoriarvoa ja varmaan noistakin viesteistä osa ihmisistä pitää. Suurimmalle osalle nuo lausahdukset eivät herätä varmaankaan minkäänlaisia ajatuksia. Oma mielikuvani lausunnon antajasta noiden kommenttien perusteella on kuitenkin jossain laiskan ja viileänä itseään pitävä yläkouluikäisen ja työhönsä kyllästyneen kyynikon välimaastossa.
Niin voihan tuo olla Koskelaiselta turhautumista mediaan tai turhautumista liittoon jos hänelle on osoitettu ei niin mieleinen pesti tai protesti johonkin muuhun liiton sisäiseen asiaan.

Mutta yhtä kaikki tuon kaltainen toiminta on juurikin vahingollista ihan kaikille osapuolille, eikä vähiten herralle itselleen. Elämässä joutuu kohtaamaan joskus turhauttavia tilanteita, mutta lapsellisella protestoinnilla ja kiukuttelulla harvoin saavutetaan yhtään mitään. Jos tässä nyt kyse siitä on, vaikeaa on ottaa selvää mikä motiivi noihin ala-arvoisiin lausuntoihin on, mutta yhtään millään tuota ei joka tapauksessa pysty järkevästi perustelemaan.

Eniten harmittaa joukkueen puolesta millaista kuvaa mies luo joukkueesta ja turnauksesta ulospäin.
 
Viestejä
190
Koskelaiseen liittyen mielenkiintoinen on myös HBA:n tilanne sarjakauden lähestyessä. Voineeko Koskelaisen mahdollinen turhautuminen liittyä jollain tapaa myös tähän?

Käsittääkseni Möttölä pois HBA:sta, Koponen pois ja ainakaan minun korviini ei ole kantautunut täydennyksiä Koskelaisen kaveriksi valmennukseen. Olin haistavinani pinnan alla jotain kuohuntaa kulisseissa jo viime kevätkaudella mikä on onnistuttu pitämään piilossa ainakin toistaiseksi. Kuulopuheiden mukaan HBA:n avoinna oleva tilanne on aiheuttanut levottomuutta myös joukkueen pelaajissa ja useampi pelaaja on jo ainakin kartoittanut muita vaihtoehtoja.

Jollain enemmän tietoa tästä?
 
Viestejä
190
Kovin on pieni muuten tuo U16-joukkue pituutensa puolesta. Normaalisti U16-maajoukkueringissä on ollut puolenkymmentä kaksimetristä poikaa, nyt vain kaksi ja niistäkin toinen (Pavlovic) on ollut jostain syystä (loukkaantuminen?) jo pidempään sivussa peleistä.

Tuossa joutuu tämän kertainen EM-kisaryhmä väistämättä antamaan tasoitusta vastustajilleen.
 
Viestejä
771

Pavlovic valinnut Serbian maajoukkueen. Edustaa Serbiaa näissä kisoissa.
 
Viestejä
701
Koskelaiseen liittyen mielenkiintoinen on myös HBA:n tilanne sarjakauden lähestyessä. Voineeko Koskelaisen mahdollinen turhautuminen liittyä jollain tapaa myös tähän?

Käsittääkseni Möttölä pois HBA:sta, Koponen pois ja ainakaan minun korviini ei ole kantautunut täydennyksiä Koskelaisen kaveriksi valmennukseen. Olin haistavinani pinnan alla jotain kuohuntaa kulisseissa jo viime kevätkaudella mikä on onnistuttu pitämään piilossa ainakin toistaiseksi. Kuulopuheiden mukaan HBA:n avoinna oleva tilanne on aiheuttanut levottomuutta myös joukkueen pelaajissa ja useampi pelaaja on jo ainakin kartoittanut muita vaihtoehtoja.

Jollain enemmän tietoa tästä?
Ainakin kesätreeneissä Hba:n porukkaa näkynyt naapuri joukkueiden harjoituksissa kun taasen toisinpäin näin ei ole tapahtunut, mutta tämä ei mikään uusi ilmiö että pelaaja treenaa kasvattaja joukkueen tai pelikaverin joukkueen kanssa kesällä kun taasen hba:n treenit aika tiukasti vain hba:n pelaajille järjestetty. Eiköhän sinne ihan pätevä valmennus staffi saada, vaikka Hanno ja Petsku lähtevätkin ja puitteet ja resurssit edelleen maan kärkeä juniori koripallossa.
 
Viestejä
190
Olosuhteet ja ilmeisesti jossain määrin resurssitkin ovat kyllä kohdallaan, mutta muutoin HBA:n houkuttelevuus ei näytä nyt olevan korkeimmillaan. Ensimmäisen vuoden lukiolaisia tulee rinkiin luonnollisesti vuosittain, mutta muutoin ei vaikuta liikaa imua olevan. Ja Möttölän sekä Koposen poistuminen kuviosta suhteineen ei sitä ainakaan lisää. Korkean profiilin valmentajia ja/tai entisiä pelaajia tarvittaisiin keulakuviksi.

Tuote vaikuttaa nyt olevan vähän rikki juuri tällä hetkellä.
 
Viestejä
1 219

Puhutko nyt vain miesten/poikien HBA:sta ?
 
Viestejä
22
Kuulopuheiden mukaan HBA:n avoinna oleva tilanne on aiheuttanut levottomuutta myös joukkueen pelaajissa ja useampi pelaaja on jo ainakin kartoittanut muita vaihtoehtoja.
onko tarkemmin tietoa siitä ketkä ovat nyt kartoittamassa muita optioita? ja arvostaisin jos pystyisit täsmentämään näitä kuulopuheita. Sillä tuskin nyt tuon ikäiset alkavat panikoimaan jos ovat kesän ilman valmentajaa.
 
Viestejä
1 460
Tuollainen lopputulos on jo sellainen joka ei muutu valmentajaa vaihtamalla.

Tämän ikäiset eivät ole ehtineet olla akatemioiden koulimina, vaan nämä ovat pitkälti suomalaisten junioriseurojen tuotoksia. Tietenkin ihan älytöntä vertailla Espanjaa ja Suomea edes samana päivänä, mutta en tiedä onko Suomella sellaista pelaajaa, joka olisi tullut valituksi edes Espanjan leiritykseen. Toistaiseksi aikuisiin mennessä suomalaiset ovat aina saaneet kilpailukykyiset 12 pelaajaa, mutta onko näin jatkossakin?
 
Viestejä
771
Ohhoh, taisi olla nykymuotoisten EM-kisojen suurinumeroisin tappio Suomelle. Ei voi kuin toivoa, että jatkossa pelit olisivat tasaisempia. Muuten tulee todella raskas turnaus.
 
Viestejä
190
onko tarkemmin tietoa siitä ketkä ovat nyt kartoittamassa muita optioita? ja arvostaisin jos pystyisit täsmentämään näitä kuulopuheita. Sillä tuskin nyt tuon ikäiset alkavat panikoimaan jos ovat kesän ilman valmentajaa.
Eipä noita kuulopuheita eli kolmannen tai neljännen käden tietoja viitsi lähteä paljoa julkisesti availemaan. Eikä mistään paniikista varmasti ole kyse eikä sellaiseen ole tarvettakaan, mutta varmasti tuo HBA:n tuulisuus valmennusosastolla ja hieman epämääräinen tilanne laittaa joidenkin pelaajien ajatuksia liikkeelle. Kauden alkaessa viimeistään nähdään onko nuo ajatukset realisoituneet millään tasolla.
 
Viestejä
1 586
Muut Suomen lohkon joukkueet, Turkki ja Latvia pelasivat keskenään tasaisen ottelun, jonka Latvia vei viidellä pisteellä. Varmaankin ollaan altavastaajia molempia vastaan, mutta toivotaan, ettei vastassa ole mitään Espanjan tasoista, koska ei tuota pojat vs miehet peliä ollut tietenkään kiva katsella.

Ainoa Suomen pelaajista, joka jäi minulle positiivisesti pelistä mieleen oli Armani Haruna. En ole kuullut hänestä aiemmin, mutta vaikuttaa tulevaisuudessa ihan potentiaaliselta isolta kaverilta. Kokoa löytyy, 208 cm, siis 16-vuotiaana. Kasvaakohan tuosta vielä? Erottui kentällä ja pelin aikana joukkueen parhailla +/- tilastoilla, vain -23. 12 pistettä (6/9 FG), 7 levypalloa, 3 blokkia, 2 stealia, 20 minuutissa. Ei näytä kuitenkaan viime vuoden Suutelan tasoiselta pelaajalta, mutta kenties kehityskäyröissä on tulevaisuudessa eroa, koska en Suutelan kohdalla ikävä kyllä ole havainnut isoa kehitysloikkaa viime kesästä tämän kesän turnaukseen. Tämä on tietenkin vain oma arvio pelkkien turnauspelien perusteella. Hopkins oli ihan OK kanssa Espanjaa vastaan.

Annan miinusta valmennukselle siitä, että hävitään 70 pisteen erolla ja silti ollaan peluutettu vain 9/12 pelaajista. Kolme pelaajista ei siis pelannut minuuttiakaan pelissä, jossa oli jo pitkään hyvin selvää, ettei Suomi peliä voita. Pelkäsikö valmennus tässä sitä, että hävitään sadalla pisteellä vai mistä oli kysymys? Liian iso mainehaitta? Väsytetään pelaajat, jotta ei voida edes haaveilla siitä, että voitettaisiin edes yksi peli turnauksessa. Turkki peli tänään ja Latvia huomenna, siinä on aika iso urakka yhdeksälle pelaajalle.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1 460
Kisajoukkue on eri kuin viimeisissä Belgia-otteluissa pelannut joukkue, joten luulen että nuo kolme pelaajaa pelaavat vielä tässä turnauksessa. Kaksi kolmesta pelaajasta oli kuitenkin Kisakallion peleissä avausviisikossa, mutta eivät Belgiaa vastaan pelanneet. Luultavasti siis kyse edelleen toipumisesta heidän osaltaan, luultavasti kolmannenkin. Joka tapauksessa, ei tässä varmasti mistään DNP - Coach’s decisionista ole kyse.

Joka tapauksessa, näillä peleillähän ei ole mitään väliä. Suomen turnaus alkaa vasta lohkovaiheen jälkeen. Pitäisin onnistumisena sitä, jos koriero alkulohkon jälkeen on alle -120. Turkilla on pelaajia, jotka pelaavat aikuisten edustusjoukkueen kanssa mm. Fenerbachessa. Meillä sitten vähän erilaisia poikia joukkueessa.
 
Viestejä
701
Pelaajien kehittäminen näissä nuorempien junnujen kisoissa pitää olla keskiössä ja monelle nämä ensimmäisiä pelejä euroopan ikäluokan huippuja vastaan, joka on usein silmät avaava kokemus jos pelannut vain kotimaan sarjoja. Toivotaan että usealle tulee se ahaa elämys- olen aika lähellä ja pystyn tuohon tasoon -tai -olen aika kaukana mutta kovemmalla harjoittelulla on mahdollista vielä ottaa kärkeä kiinni-. Suomen kokoluokalla koripallossa ei nyt edes realismia odottaa mitään säännöllistä kansainvälistä menestystä joukkuetasolla junnu kisoissa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös