Tämä Team Laurin vastahyökkäys kriitikkoja kohtaan tulee epäonnistumisten jälkeen aina yhtä varmasti kuin syksy syyskuussa. Sori vaan, ei mene enää läpi.
Useimmilla asioilla on puolensa ja puolensa, tälläkin on. Se on inhimillistä että reaktiot yliohjautuvat pahoin penkkiurheillessa, suuria tunteitahan urheilun seuraamisesta haetaan, eikä järkeä, mutta kyllä kotimaisesta korisyhteisöstä kertoo hyvää se, että
Markkasta myös puolustetaan, eikä kokonaan sentään unohdeta niitä hyviä asioita, mitä hänen mukana olonsa joka tapauksessa tuo Susijengin peliin. Onhan nää tämmöset "ilman Lauria oltaisiin voitettu Saksa"-kommentit törkeästi irti todellisuudesta.
En ole koskaan seurannut yhtä pitkään ja yhtä hartaasti kenenkään pelaajan uraa kuin Markkasen – alkaen Arizona-vuodesta. Ja enemmän kuin sapettaa, minua surettaa Laurin puolesta (ja aika paljon kyllä sapettaakin). Markkasella on puutteensa, mutta onhan Suomen kaikkien aikojen paras koripalloilija helvetin paljon parempi pelaaja kuin mitä viime EM-matseissa on nähty. Omaan silmään syy tähän epäsuhtaan vaikuttaa nimenomaan henkiseltä. Tehottomuus ja neuvottomuus (Giannis Turkkia vastaan) on eri asia kuin tahdottomuus ja ponnettomuus (Lauri).
Korishan on siitä kiva laji, että jos hyökkäyksessä ei joku päivä suju ollenkaan, silloinhan voi onneksi satsata puolustamiseen senkin edestä, ja ihan viimeiseen hengenvetoon asti – kun tarkoitus on että oma joukkue voittaa. Jos feidaa molemmissa päissä kenttää, silloin ei ole pelaamassa voitosta joukkueelleen.
Juuri nyt Markkanen tuntuu olevan kiinnostuneempi omista epäonnistumisistaan kuin joukkueen menestyksestä.
Onneksi kisojen edetessä muu Susijengi on henkisesti 'itsenäistynyt' Markkasesta. Aika selvästi. Kun Markkaselta ei saa energiaa, sitä haetaan muualta, ja sitä on hyvin löytynytkin. Markkasen onnistuminen tai epäonnistuminen ei ole enää ratkaisevaa joukkueen peli-ilmeen osalta. Susijengille tämä on hienoa kehitystä, tietysti, mutta Markkasen paremman osallistumisen kannalta tässä mennään väärään suuntaan. Markkanen jää kentällä enemmän ja enemmän yksin. Eikä millään keksi, miten pääsisi peliin oikeasti mukaan.
Ainakin yksi syy Markkasen feidaamiseen saattaa olla se, mitä täällä palstallakin on spekuloitu; alla on kolme pitkää kautta leikki- ja kehityskoripalloa, joka ei missään nimessä tähtää ainakaan voittamiseen. Ehkä sellainen kokemus alkaa vaan muokata pelaajaa, sellaistakin pelaajaa, joka kerran vaikutti todella voitontahtoiselta ja nimenomaan joukkue-orientoituneelta. Pelataan koko ajan vähän niinku koripalloa huipputasolla, mutta häviäminen alkaa tuntua ihan ok-vaihtoehdolta. Ja pikkuhiljaa; enemmän kuin ok-vaihtoehdolta.
Eihän psyyke muuten kestäisi Utahissa pelaamista. Ja ympärillä seuran fanit juhlii suu vaahdossa nimenomaan tappiosarakkeen täyttymistä. Mikä homma?
Kuten kai moni muukin palstalainen, toivoin kovasti että EM-kisat tarjoaisivat Markkaselle tilaisuuden näyttää/löytää taas oma tasonsa Utahissa lääperretyn viime kauden jälkeen. Ensi sijaisesti siksi, että siinä olisi voinut olla pieni sauma päästä/joutua Utahista pois, ja ajautua takaisin ihkaoikean kilpakoriksen pariin. Näyttää siltä, että tämä tilaisuus tuli liian myöhään. Vahinko on jo tapahtunut, ja se on isoa. Utahin sielusyöpä-kyydissä Markkanen oppi sietämään häviämistä kuin vettä vaan, sekä sen että ei ole mitään joukkuetta, kaikki pelaajat ovat loppujen lopuksi vain yksittäisiä ihmisarvopapereita. Sen jälkeen Ainge lapparoi Markkasen päälle niin paljon rahanpaskaa, että viimeinenkin palo koripallon pelaamista kohtaan peitty sinne jonnekin ja sammui.
Tai siltä se on ainakin näissä EM-kisojen tosikoitoksissa näyttänyt. Se on suuri sääli Susijengin kannalta, ja järjettömän enneaikainen joutsenlaulu Markkasen oman uran kannalta.
Toisaalta – onhan pelaamatta on vielä yksi tärkeä peli, jossa kurssia voisi korjata. Mutta ison suunnanmuutoksen se sitten vaatisi. Nyt kurssi on niin vinossa.
yle.fi
