Koripallo.com

Susijengin karsinnat Tampereen EM-kisoihin 2025

Viestejä
754
Nyt on myös Serbia EM-karsintamiehistönsä ilmoittanut.

Serbit lähestyvät näitä karsintoja lähestulkoon Euroopan ykkösmiehistöllään. Nikola Milutinov, Nemanja Nedovic ja Nikola Kalinic - joista osa on ehkä maajoukkueesta jo eläköitynyt - ovat nopealla vilkaisulla ainoat varteenotettavat poisjäännit. Nuori Nikola Topic tosin muuttuu porukasta myös, ilmeisesti loukkaantumisen takia.

Susijengi saa ensimmäisessä pelissään vastaansa ehdottomasti näiden karsintojen top-3 joukkueen. Hyvä mittatikku sille, miten Markkaseton Suomi pärjää kilpailussa Euroopan huipulle.

Viestejä
1 458
Ei lähde Serbia leikkimään. Toivotaan ettei tällä kertaa olla puoliajalla 30 pinnaa perässä kuten viime kohtaamisessa em-kisoissa. Saattaa Maxhunilla tulla äitiä ikävä Avramovicin painetta vastaan.
 
Viestejä
64
Näin puoliaktiivisena sivuston seuraajana totean, että olipa kiinnosta lukea ajatusten vaihtoa valinnoista. Keskustelu oli pääosin hyvää ja korrektia (ottaen huomioon kuinka nuorista pelaajista oli kyse). Erityisesti KooPeen ja Lev R:n keskustelu siirtyi debatoinnista dialogiin eli oman näkemyksensä alleviivaamisesta yhteisen ymmärryksen lisäämiseen. Lisää tämän tasoista keskustelua (myös liigaosastolle)!

Oma ymmärrys ei riitä arvioimaan Suutelan ja Federikon potentiaalia ja Susijengikelpoisuutta. Sen sijaan olisin mielelläni nähnyt Mäntylän ja ehkä Sajantilankin leirillä. Onko heidän pelitapansa vaikeasti sovellettavissa Susijengiin vai eikö ollut vielä heidän aikansa. Kummankin heistä voisi nähdä koivistomaisessa roolissa eli heittäjänä, joka tulee tarvittaessa kentälle kun tarvitaan syystä tai toisesta hetkeksi heittovoimaa kaaren taakse (ja samalla kasvamaan tulevaisuudessa palolliseen rooliin). Liigapeleissä he ovat kuitenkin paljon pallollisena ja onko näin, että he tarvitsevat paljon palloa ollakseen tehokkaita ja siksi eivät vielä maajoukkuekelpoisia heittäjärooliin. Mutta kenen tilalle? Ei tule mieleen muita kuin Besselink.
 
Viestejä
1 096
Mäntylä olisi kyllä vahva nimi ajatellen myös tulevaisuutta 2-5 v periodilla. Kovan luokan korintekijöitä ei ole koskaan liikaa. Itse nostaisin kyllä Mäntylän ohi Sajantilan mutta fifty sixty
 
Viestejä
269
En tiedä kenestä Mäntylästä on puhe, mutta Joel Mäntynen oli maajoukkue-ehdokkaiden joukossa. Häntä varmaan tarkoititte.
 
Viestejä
7 519
En tiedä kenestä Mäntylästä on puhe, mutta Joel Mäntynen oli maajoukkue-ehdokkaiden joukossa. Häntä varmaan tarkoititte.

190215_tom_westerholm-_petri_mantyla.1094x0p50x25.jpg

Viestejä
754
Ei lähde Serbia leikkimään. Toivotaan ettei tällä kertaa olla puoliajalla 30 pinnaa perässä kuten viime kohtaamisessa em-kisoissa. Saattaa Maxhunilla tulla äitiä ikävä Avramovicin painetta vastaan.
Hyvä ettei leikitä, sitä ollaan tässä FIBA-maailmassa nähty ihan tarpeeksi. Ja nähdään tietysti joillain tasoilla edelleenkin.

Suomelle ennustaisin tästä pelistä yhtä vaikeimmista, mitä olemme viimeisen kymmenen vuoden aikana nähneet. Viime MM-karsinnoissa ei ollut vastassa paperilla näin ylivoimaista joukkuetta missään vaiheessa. Ei myöskään EM22-karsinnoissa, Serbia oli siellä liikkeellä hyvin eritasoisella nipulla ja pelitkin taidettiin pelata valtaosin unisissa kuplissa.

Syksyllä 2018 Suomi kävi osana MM2019-karsintaa Montpellierissä ja pelaili Nando De Colon ja Nicolas Batumin tähdittämää Ranskaa vastaan. Siinä varmaan lähin karsintavertailukohta tähän ensi viikon vieraspeliin. Tuo Ranska-peli oli taputeltu hyvin aikaisin, vähintään puoliaikaan mennessä, jolloin eroa oli jo 26 pistettä isäntien hyväksi. Loppusummerin soidessa eroa oli 16 pistettä.

Suomella pitäisi olla nyt parempi joukkue kuin vuonna 2018, mutta tuskinpa Serbian maajoukkue ketään Suomen kokoonpanosta itselleen haluaisi, jos voimasuhteita haluaisi tällä tavalla kuvitteellisesti spekuloida. Yllättyisin jos Serbian kokoonpanossa ei olisi vähintään yhtätoista Euroliigapelaajaa ja siihen päälle ehkä nuori Nikola Durisic. Voi olla myös hyvin, että Serbiaa ei paljon nuorisonäkökulma kiinnosta ja koko konkkaronkka tulee edustamaan Euroliigan eri seuroja, pääosin Partizania.
 
Viestejä
598
Ei lähde Serbia leikkimään. Toivotaan ettei tällä kertaa olla puoliajalla 30 pinnaa perässä kuten viime kohtaamisessa em-kisoissa. Saattaa Maxhunilla tulla äitiä ikävä Avramovicin painetta vastaan.
Itse kyllä toivon todellakin että Serbia painaa täysillä päälle 40 minuuttia ja Avramovic pakittaa koko kentällä meidän takureita aivan eläimellisesti vielä vikallakin neljänneksellä. Päälle vielä 20 000 serbifania Stark-areenalla perjantai-iltana, niin tuossa olisi hyvä oppitunti henkisestä ja fyysisestä kovuudesta, kun MM-kisoissa ei oikein onnistunut.
 
Viestejä
703

Herrasmies sääntö: kun johdetaan 30pinnaa ei enää prässätä kokokentällä...
 
Viestejä
598
Herrasmies sääntö: kun johdetaan 30pinnaa ei enää prässätä kokokentällä...
En usko että Serbiakaan kykenee ihan mihin tahansa pisteiloitteluun ja repii taukoon mennessä 30 pinnaa eroa. Sen verran paljon hyökkäyspäästä on heittoja Bogdanovicin, Nikola Jovicin, Petrusevin ja Milutinovin poissaolon takia pois. Se sitten on paljon suurempi huolenaihe milloin Suomi pääsee yli 60 pinnan vai pääseekö ollenkaan.
 
Filip Petrusev tosin tuolla FIBA:n ilmoittamalla pelaajalistalla on. Valovoimaisimmat skoraajat heillä on tosiaan NBA:ssa tai jääneet muuten pois, mutta kyllä Serbialla ihan mukavasti tulivoimaa lienee mukana nytkin. Vanja Marinkovic, Marko Guduric, Luka Mitrovic... ...oikeastaan koko tuo porukka kokonaisuudessan.

Tuosta jos itse Serbian valmentajana kokoonpanon laittaisin pystyyn, niin en olisi huolissani siitä, mistä pisteet syntyvät. Ne voivat nimittäin tulla vähän mistä tahansa. Mutta samaa mieltä - puolustus tulee olemaan eläimellistä. Mistä tulevat Suomen pisteet?

PG: Aleksa Avramovic
SG: Vanja Marinkovic
SG/SF: Marko Guduric
PF: Luka Mitrovic
PF/C: Filip Petrusev

Penkiltä sitten vaikkapa

Ognjen Dobric
Stefan Jovic
Vladimic Lucic
Ognjen Jaramaz
Alen Smailagic
Balsa Koprivica
Nikola Durisic

Tuskinpa tuo veikkaus osuu ihan maaliin, mutta uskoisin, että 8-10 noista pelaajista Suomea vastaan pelaa. Ja taso on, kuten todettua, todella kova.
 
Viestejä
1 458
1708094117636.jpeg

Pakko sanoa että hieman nauratti tämän kuvan näkeminen. Ei ole tämän päivän Sasu kovin lähellä yhtäkään näistä muista herroista. Hienoa kuitenkin että arvostusta selkeästi maailmalla löytyy edelleen Sasua kohtaan!
 
Viestejä
1 458
Itse kyllä toivon todellakin että Serbia painaa täysillä päälle 40 minuuttia ja Avramovic pakittaa koko kentällä meidän takureita aivan eläimellisesti vielä vikallakin neljänneksellä. Päälle vielä 20 000 serbifania Stark-areenalla perjantai-iltana, niin tuossa olisi hyvä oppitunti henkisestä ja fyysisestä kovuudesta, kun MM-kisoissa ei oikein onnistunut.
Täysin samaa mieltä. Hienoa tietysti olisi jos Suomen peli ei alusta saakka olisi aivan sekaisin ja pystyttäisiin edes jollain tasolla pysymään pelin mukana vaikka puoliajalle saakka (lue: alle 15 pistettä eroa). Hirvittävän vaikea peli tiedossa ehdottomasti!
 
Viestejä
1 586
katso liitettä 3738

Pakko sanoa että hieman nauratti tämän kuvan näkeminen. Ei ole tämän päivän Sasu kovin lähellä yhtäkään näistä muista herroista. Hienoa kuitenkin että arvostusta selkeästi maailmalla löytyy edelleen Sasua kohtaan!

Totta. Suomen joukkueen tärkein pelaaja nykyryhmässä on minulle Jantunen. Kyllähän Sasu kuitenkin erittäin tärkeä maajoukkueelle vielä on, kun ei meillä sitä rosterin syvyyttä oikein ole varsinkaan laadukkaiden takamiesten syvyyttä.
 
Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
5 107

Euran Veivin kasvatille Elias Valtoselle, 24, kuuluu hyvää. Haastavan viime kauden jälkeen ”Euran Jordani” löysi rytminsä Okinawan MM-kisakesänä ja kuluvalla kaudella hän on paaluttanut paikkansa Espanjan liigan pudotuspelipaikkaa jahtaavan Manresan rotaatiossa. Susijengi-ikkunaan Valtonen palaa ilon kautta ja hakemaan onnistumisia.

Historian valossa Susijengillä kulkee aina, kun sen pelinrakentajalla kulkee. Helmikuun EM-karsintaikkunaan lähdettäessä onkin hyvä merkki, että Ranskan liigan Le Portelin putoajan paikalta pudotuspeliviivalle johdattanut Edon Maxhuni, 25, on elämänsä vireessä.
 
Viestejä
754
FIBA:n eilinen Power-ranking ennen EM-karsintoja:

Serbia #2, Georgia yllättävän ylhäällä #14, Suomi #19 ja Tanska #21 (olisin itse laittanut Ruotsin ja muutaman muunkin kyllä edelle).

Ei sillä, että näillä kisaisännälle mitään merkitystä olisi, mutta jonkin verran on Suomi tullut alas ensimmäisestä World Cup Power-rankingista vajaan kahdeksan kuukauden takaa. Silloin oltiin FIBA-experttien silmissä Euroopan numero seitsemän.

Itse kisoissa Suomi tietysti menestyi Euroopan maista heikoiten.

Niin, mutta kuten varmasti tiedät, niin siinä on huomioitu Suomen nykyrosteri. Ei se nyt ole ihan sama jengi ilman Markkasta.

Tää oli mielestäni hauskasti sanottu ensimmäisessä linkissä:

"Good news: Finland are EuroBasket co-hosts. More good news: Finland are already qualified for the Final Round. Even more good news: Finnish fans will get to see some of the best players playing in Europe right now. Not so good news: Toko Shengelia, Iffe Lundberg, Shavon Shields, Marko Guduric, Aleksa Avramovic will be playing for the other team."
 
Viestejä
269
Lyhyen IG-tarkastelun perusteella Besselink puuttuu leiritysvahvuudesta. Lieköhän jotain loukkaantumista jälleen taustalla.
 
Viestejä
754
Lyhyen IG-tarkastelun perusteella Besselink puuttuu leiritysvahvuudesta. Lieköhän jotain loukkaantumista jälleen taustalla.
Ikävä homma, jos taas on tullut loukkaantuminen häiritsemään Besselinkin uraa.

Tanskallakin jostain syystä poisjäänti - Shavon Shields ei ilmeisesti pelaa ensimmäisessä karsintaikkunassa. Tanskan joukkue on tuota Euroliiga-duoa lukuunottamatta sen verran köykäinen, että näinköhän Tanskan kohtalo sinetöityy jo näissä ensimmäisissä peleissä. Lundberg saa aika urotyön tehdä, jos tosiaan joutuu juutteja yksin kantamaan.

"Note: Shavon Shields was named in the Denmark squad, but will not play in Window 1."
 
Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
5 107

Susijengillä on perjantai-iltana Belgradissa edessään maailmanluokan koitos, kun se haastaa EM-karsintojen avausottelussa hallitsevan MM-hopeamitalistin Serbian. Hanno Möttölän mukaan Serbia ei tee sirkustemppuja, vaan luottaa kurinalaisuuteen, kärsivällisyyteen ja kykyynsä taivuttaa vastustajat tahtoonsa pitkällä tähtäimellä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös