Poikolalta hyvä kirjoitus.
Liigaseurojen on edelleen lisättävä ammattimaisuutta: lisää ammattivalmentajia ja laajempi pelaajarinki.
Valmennuksellisesti varmasti oikeita ja ilmiselviäkin ratkaisuita.
Haasteena se, että seurat ovat jo nyt suurelta osin talouskurimuksessa, tai vähintäänkin kädestä suuhun-toimivia, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Monessa seurassa vetovastuussa/seurajohtajina on 1-2 erittäin pitkää päivää pienellä tai nollapalkalla tekevää intohimoista lajiihmistä. Moni fani, valmentaja, pelaaja, median edustaja ja nettikirjoittelija vaatii lisää resursseja, mutta liian harva on tosipaikan tullen valmis käärimään hihat näiden resurssien hankkimiseksi. Tämä on ehkä se isoin haaste liigaseurojen (ja laajemmin suomalaisten korisseurojen) kehtiyksen tiellä. Perinteisesti on pitänyt olla vähän 'hullu', jos on tähän savottaan lähtenyt. Aika moni seurajohtaja on monen vuoden uurastuksen päätteeksi joutunut seuran velkojen maksumieheksi ja saanut päälle haukut huonosti hoidetusta työstä, vaikka on tiukan paikan tullen ollut niitä ainoita henkilöitä, joka on yrittänyt seuraa pelastaa tekemällä ympäripyöreitä päiviä ja laittamalla jopa omaa omaisuuttaan likoon seuran puolesta.
Kuten aiemmin kirjoitin, 1000 katsojan keskiarvoilla on erittäin haasteellista pyörittää ammattilaisjoukkuetta. 2000 keskiarvoilla se ehkä alkaisi jo onnistua pitkälläkin tähtäimellä.
Jotta tähän tavoitteeseen päästään, pitää olosuhteiden parantua. 'Salo-halleja' tarvitaan joka liigapaikkakunnalle. Näissä mielellään 2000+ katsojakapasiteetti ja katsomot vähintään molemmilla puolilla kenttää, mieluummin ympäri kentän.
Jääkiekko saavutti Suomessa ykköslajin aseman pitkälti sen takia, että onnistuivat aikoinaan lobbaamaan päättäjiltä kattavan jäähalliverkoston Suomeen. Korishalleja voi rakentaa pienemmällä rahalla, mutta tämä vaatii silti paljon työtä, sekä liigaseuroilta, että liitolta. Salo jo erinomainen esimerkki. Joensuussakin tapahtuu. Turun halli taitaa olla jo aika hyvä. Helsinki Garden-projekti sivukuvioineen tarjoaa mahdollisuuden uusiin puitteisiin Helsingissä.
Kun olosuhteet ovat kunnossa ja markkinointi/mediasuhteet hoidetaan hyvin, niin pitäisi olla ihan mahdollista nostaa katsojakeskiarvot tuhannesta kahteen. Pelin taso on jo riittävän hyvää. Susijengi-hype täytti katsomot maaotteluihin. Miksei sama voisi olla mahdollista pienemmässä mittakaavassa myös Korisliigassa? Kun on kunnon puitteet, niin ihmiset tulevat osin kokonaistapahtuman takia: tapaamaan muita, katsomaan 'pöhinää', yritykset kehtaavat tuoda asiakkaitaan, jne. Myös seuratoimijat saavat lisää virtaa omaan työhönsä, kun olosuhteet ovat kunnossa.
Yleisön liikkumisessa on kyse paljon myös siitä miten asiat koetaan: Koetaanko, että pelin taso on hyvää? Koetaanko, että nyt mennään eteenpäin? Koetaanko joukkue ja sen jäsenet positiivisina? Koetaanko, että tämä tapahtuma on tänään se, missä tässä kaupungissa 'kaikki ovat'? Tuottaako tapahtuma elämyksiä? Tämä on oivallettu erinomaisesti Susijengi-markkinointia tehtäessä.
Koris on maailmanlaajuinen vauhdikas ja kasvava laji, jossa ollut vähän haitallisia lieveilmiötä, kuten väkivaltaa kentällä tai katsomoissa. Kasvupotentiaalia luulisi olevan myös kotimaan liigalla.
Tässä hypetyksessä onnistuminen ja oikeiden elämysten tuottaminen vaatii myös oikeanlaista markkinointia, jossa hyödynnetään valmentajien ja pelaajien persoonia. Toimiakseen tämä vaatii myös suomalaisia profiilipelaajia (Rannikko, Nenonen, Koivisto Salossa, Kotti ja Heinonen Seagullsissa, Seppälä ja Palmi Joensuussa, Lehto ja kumppanit Tampereella, Kaminen, Nikkarinen ja Pounds Kotkassa) ja/tai nousevia lahjakkuuksia (Kouvot tässä ehkä paras, kuten Palotie kirjoitti). Nykykäytäntö, jossa joukkueen runko muodostuu neljästä usein joka vuosi vaihtuvasta jenkkipelaajasta ei todellakaan edesauta tätä hypetystä ja seura/liiga-brandin rakentamista. Profiilipelaajien pitää olla suomalaisia avainpelaajia tai monivuotisia jenkkejä, joita sitten täydennetään muutamalla vuosittain vaihtuvalla tasokkaalla jenkkivahvistuksella (tai mikä ettei muualtakin tulleilla ulkomaalaisvahvistuksilla). Yleisön pitää kokea tuntevansa joukkueensa pelaajat - luotava näihin fani-pelaajasuhde. Tämä ei onnistu, jos joukkueen avainpelaajista vaihtuu kaksikolmasosa joka vuosi. Tässäkin Salo on oiva benchmark viimeisiltä vuosilta. En usko, että Salokaan olisi tähän pystynyt ilman nykyisenlaisia olosuhteita (lue: uusi halli). Tässä myös auttaisi, jos suomalaisilla pelaajilla olisi nykyistä suurempi rooli. Mielestäni 3 olisi optimimäärä vahvistuksia Suomen liigassa. Tai sitten vähintäänkin pitäisi päästä Poikolan peräänkuuluttamaan laajempaan pelaajarotaatioon, joka takaisi 20+ peliminuuttia myös riittävän suurelle määrälle suomalaispelaajia.
Kun edelliset asiat ovat edenneet, niin sitten on edellytyksiä alkaa rakentaa yhtä tai kahta EuroCup-tasoista seuraa - mikä ettei jatkossa jopa Euroliiga-seuraa.
Haaveita, paljon työtä ja pitkä tie - mutta varmasti sellainen jota kannattaisi tavoitella?
Toki nämä asiat on tiedostettu parhaissa seuroissa ja liitossakin. Toivottavasti riittää myös resursseja ja virtaa viedä liigaa tähän suuntaan.
PS. Edellisen skenaarion onnistuessakin HBA:lla olisi edelleenkin tärkeä rooli aivan terävimman huipun lahjakkuuksien jalostamisessa - viitateen aiempaan esimerkkiini Ranskan ja Australian vastaavista akatemioista. Susijengiin saadaan leveyttä ja pohjaa sillä, että Suomessa on riittävän hyvätasoinen ja terveellä pohjalla toimiva liiga. Susijengiin saadaan kärkeen huippuja vain, jos ko. huipuille annetaan huipputason olosuhteet ja optimaalinen harjoittelu kaikkein tärkeimpien kehitysvuosien ajaksi. Näiden huippujen kuuluu olla Suomea suuremmilla liiga-areenoilla viimeistään 20-vuotiaina.
