Hyvä huomio ja varoitus keskustelun jatkamisen vaarallisuudesta.
Joku/jotkut voisivat toki pahastua vielä enemmän, jos niitä todisteitakin olisi.
Toinen asia on, onko lupaavan pelaajan suosittelemisesta miljonäärivalmentajan organisaatiolle Yhdysvaltalaiseen yliopistojoukkueeseen saatava konsulttipalkkio millään tavalla rikos, jos tulon ilmoittaa verotuksessaan. Konsulttipalkkiotahan ei makseta mikäli siirto ei toteudu, koska neuvo ei ollut hyvä.
Kitinää ja ahdistusta aiheuttaa se, että tällaista oletetaan tapahtuvan, joidenkin (valinta) päätösten oletetaan olevan seurausta suositusten vastaisista valinnnoista. Ehkä toiminnan oikeutuksen arvelluttavuus estäisi syy-seuraussuhteiden avaamisen valmennettavalle, vaikka sitä kautta pelin henki avautuisi itse talenteille aikaisemmin ja ehkä jopa kivuttomammin.
70 luvulla korisjunnut puhuivat korisliigan amatööripelaajien parhaimmiston sadantuhannen markan vuositilistä varmana totuutena. "Ei kai kukaan luule, että ne tuollaista ihan ilmaiseksi tekevät?" Tuolloin urheilijoiden tulot piti kerryttää erilaisten kulukorvausten ja siviilityöstä maksettavien palkkojen kautta, koska urheiliijat olivat amatöörejä.
HBA-ikäiset nuoret ovat idealistisuutensa huipulla toimien kilpaurheiluvalmennuksen opettamien lainalaisuuksien mukaan. Olemalla paras harjoituksissa, uhraamalla itsensä joukkueen eteen, yrittämällä kaikkensa ja onnistumalla siinä saavuttaa aina paremman paikan hierarkiassa ja saa peliaikaa ja edustuskomennuksia. Sitä rajaa mikä valmentajan neuvo on otettava käskynä mikä vapaasti käyttöön annettuna suosituksena ei voida selventää, jos on kiusausta antaa ohjeita sen rajan toiselle puolelle.
Laiduntavat eläimet oppivat olemaan nojailematta sähköpaimeneen vaikkeivät täysin ymmärräkään sen toimintaperiaatetta tai isännän motivaatiota kulkemisen rajoittamiselle vain yhdelle ruoholäntille. Kyllä lauma oppii väistämään konfrontaatiota myös silloin, kun seuraamuksista on vain huhupuheen tasoinen käsitys. Kantapäänkautta kouluttaminen aiheuttaa tarpeettoman kovia tunnekuohuja, kun tapahtumia ei voida avoimesti selittää.
En minä väitä, että tällaista tapahtuu mutta ymmärtäisin, että sellaiseen muodostuisi kiusausta ottaen huomioon asetelman. Kukas paremmin osaa valita laumasta jenkkijoukkueeseeen suositeltavan yksilön pelitapaspeksin perusteella, kun joukkueen valmentaja. Olisi luonnollista, että pelaajavalintoja tekevät pyrkisivät kysymän niiltä, jotka tietävät. Yhtä luonnollista olisi uskoa, että kiusaus konsultoinnista maksettaviin korvauksiin nousisi esiin. Kyse on kuitenkin amatööriurheilijoilla harjoitettavasta viihdeliiketoiminnasta, jonka volyymi on merkittävä joillekin yliopistoille USAssa.
Toisaalta ihmisten kanssa toimiminen on aina verkottumista. Verkottumista edesauttaa, jos antamasi mielipiteet ja vinkit osoittautuvat hyödyllisiksi. On oikeastaan sama menettääkö valmentaja jonkin rahasumman vai ainoastaan kasvonsa tiettyä pelaajaa suositeltuaan, jos vastaanottava taho pelaajaan tutustumalla on tuonut hänet alan tietoisuuteen ja kilpaileva yliopisto vie löydöksen tarjoamalla pelaajalle suoraan parempia ehtoja. Kuulostaisi reilulta kilpailulta mutta reilun kilpailun kannalla ovat yleensä kilpailussa pärjänneet.
Olisi hienoa voida keskustella rekrytointitoiminnan eri puolista mutta ei niistä voi avoimesti keskustella, kun kukaan ei voi myöntää toimineensa laittomasti eikä kukaan voi väittää toisen toimineen laittomasti, koska siitä voi joutua vaikeuksiin.
Toivotan kaikille huippukoripallon parissa kehittyville paljon kärsivällisyyttä ja viisaita kontakteja, joiden mielipiteitä kuuntelemalla hahmottaa kohdalleen osuneita tapahtumia ja niiden takana olevia motiiveja. Kaikki kasvatuskeinot, kivuliaatkin, eivät ole rikoksia eivätkä kaikki hyvät diilit puhtaita.