Pelin keskiössä ovat pelaajat, he saavat väen katsomoihin, joiden määrä puolestaan herättää sponsorit. Jotta tämä toteutuu, tarvitaan tuomareita pitämään peli reiluna, puuhaväkeä taustatoimintaan ja media kertomaan lajista ja sen sisällä tapahtuvista käänteistä. Kaikkein tärkeintä on perustan eli pelaajien kunnioittaminen. Pelaajia ei saa mollata median suunnalta eikä kyseenalaistaa tuomarien suunnalta. Tapahtuneita suorituksia voi kritisoida, mutta ketään ei sovi haukkua reppanaksi tai onnettomaksi samoin pelikenttien ikonin häpäiseminen teknisillä virheillä on anteeksiantamaton moka. Luojan kiitos moiset episodit ovat tuiki harvinaisia, mutta joskus mokia sattuu ja siitähän älämölö syntyy. Ainoa oikea tapa on ongelmaan itseensä puuttuminen ja sen poistaminen. Se, että haukutaan jotain lajitoveria tietämättömäksi ei rakenna mitään, haukkumisen sijaan on parempi jakaa tietoa, se lisää tyytyväisyyttä ja kutistaa ongelmaan eri tavoin suhtautuvien välistä juopaa.
On mainiota, mikäli tuomareita koulutetaan. Aina ongelmien ilmentyessä putkahtaa mieleen koulutuksen laatu ja sekin, mitä tuomariksi haluavalta vaaditaan - mitataanko näkökykyä, luonteenlujuutta, paineen kestävyyttä tai onko yleensäkään minkään sorttisia psykologisia testejä? Nähdäkseni, mikäli tuomari muutamassa pelissä jakaa enemmän teknisiä virheitä kuin ääripään kollega koko kaudessa ja heittää vielä puolijoukkuetta suihkuun, on lisäkoulutuksen tai jopa sopivuusarvioinnin paikka. Yleisön syyttäminen ei paranna mitään, eihän kukaan tulle peleihin tuomarointia katsomaan tai siksi, että saa ulvoa tuomarivirheiden vuoksi. Peli herättää tunteet ja ne purkautuvat joko oman joukkueen villinä kannustamisena tai voimakkaana kritiikkinä esim. tuomaritulkintoihin. Tuomariksi ryhtynyt on pistänyt itsensä peliin, joten hänellä on oikeus saada sellainen koulutus, jotta kehittyy ja selviää hänelle annetuista otteluista tyylikkäästi.
Tuomaroinnin tekevät vaikeaksi kokeneet ja yhä hyvät pelaajat. Vuosien saatossa nämä pelaajat ovat nousseet ikoneiksi aikaansaannostensa ansiosta. Jotkut heistä venyttävät sääntöjä, joko pelityylillä tai mussutuksella. Näistä piirteistä on tullut osa kyseisten pelaajien persoonaa. Tuomarin on vaikea pistää heitä samalle viivalle nuorempien pelureiden kanssa. Ratkaisu moiseen on sinänsä yksinkertainen: virheet vihelletään aina ja mussutus lopetetaan jo kauden alussa, vaikka niin, ettei tuomari juttele lainkaan pelaajien tai valmentajien kanssa. Katsomoon näyttää hölmöltä, kun ensin tuomari juttelee, naureskelee ja jopa kättelee pelaajan, jonka hän yhtä äkkiä heittää sanailun päätteeksi pihalle. Kun kukaan ei kerro, mitä tapahtui ja mikä aiheutti ulosajon, saa tuomari syyt niskoilleen, kuinka hän kehtasi kohdella noin kaltoin yli tuhat liigapeliä pelannutta pelaajaa. Pelaajien ymmärrystä tuomareita kohtaan lisäisi se, että jokaiselta pelaajalta vaadittaisiin tuomarikortti ja riittävä määrä tuomittuja pelejä. Kun kantapään kautta pelaaja tietää tuomaroinnin vaikeuden, se lisää kunnioitusta hankalan tehtävän valinnutta kohtaan.
Tässä lyhenne ja anteeksi, kun siitä tuli vieläkin näin pitkä.
Aequam memento rebus in arduis servare mentem!