Eilisen Ukin matsin päätuomarin johtamislinja oli nyt jotakin ihan uudenlaista hommaa. Tietenkään kaikki puheet ei kuulu katsomoon mutta tilanteiden johtaminen jo ekalla kympillä teknisillä virheillä on lähinnä oman kukkoilun tarpeen korostamista. Toivottavasti tätä ei nähdä enempää, kiivaat pelit kaipaavat osaajia myös pillin narun päähän.
Tästä vahvasti eri mieltä. Huolimatta siitä, miltä se kenttä- tai kotikatsomoihin saattaa näyttää, tuomaroinnissa (etenkin pääsarjatasolla) pyritään päätökset lähtökohtaisesti aina tekemään sen pohjalta, mikä on pelille parhaaksi, olivat ne sitten teku- tai muutoin virhetilanteita. Suomessa ja Korisliigassa on monesta eri muotista valettuja ja erilaisia persoonallisuuksia omaavia tuomareita, joka väkisinkin tarkoittaa, että jollain linjan vedot esimerkiksi käytökselle voi tulla nopeammin/suoremmin kuin jollakulla toisella. Ei myöskään tule unohtaa, että tuomareiden välillä, siinä missä pelaajienkin, vallitsee vaihtelevia henkilökemioita jolloin kolmikon koostumus voi toimia tietynlaisena pienenä satunnaistekijänä pelinhallinnalle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi huono asia, vaikka tietenkin pelinhallinta varmasti halutaan hoitaa mahdollisimman johdonmukaisesti. Samalla korisliigatuomarointihan on sukupolvellisesti tietynlaisessa murroksessa, kun kokeeneempaa kaartia alkaa jättäytymään pois (viimeisimpänä vanhempi Ioannidis) ja nuoremmat liiderit tekevät esiintuloaan. Esim. paikoittain foorumilla nimeltä mainittu Haaja vaikuttaa omaan silmään kaikin puolin lähestyttävältä ja keskustelualttiilta kaverilta, mutta myös valmiilta vetämään rajoja. Myös Kowalski on ihan Korisliigan kärkipäätä. Rauhallista ja provosoimatonta elekieltä mutta valmiutta tehdä kovia päätöksiä.
Pelaajista foorumilla useimmiten esiin nostetut Bojan ja Rougeau ovat sieltä haastavimmasta päästä, ja nimenomaan heidän ohjaamisessa onnistuminen on varmasti monelle korisliigadumarille keskeinen tavoite haiden tai gullsien peleissä. Samalla he ovat joukkueidensa kapteeneita, joille on suotava jonkinlainen puheoikeus asialliseen tuomioiden tiedusteluun. Onnistutaanko tässä tasapainoilussa aina tasavahvasti? Ehkä ei, mutta näkemieni pelien perusteella ei esiinny mitään älytöntä hajontaa siinä, miten heidän sallitaan käyttäytyvän, versus vaikkapa pienempien minuuttien roolipelaajan. Kun kanavoit kiukkusi oikeanlaisella tavalla, ei siitä mitään automaattista tekua seuraa, ja määrätynlaiset tunnereaktiot varmaan ovat ihan ok.
Eilen Ukissa 1. jakson kaikki kolme tekua mielestäni aivan perusteltuja, ja tämän jälkeen kelläänhän ei ollut oikeastaan käytöksen kanssa mitään ongelmia, pl. Bojanin tilanne 4. jakson alkupuolella, ja peli kuitenkin säilyi tasoltaan ja tunnelmaltaan tiiviinä läpi matsin. Eikö tällöin voida melko objektiivisesti, että kolmikko onnistui hallinnollisten asioiden suhteen vähintään hyvin?
Muistakaa, että onnistuneelle tuomaroinnillehan ominaista on se, että sitä harvemmin kukaan millään tavalla kehuu, mutta yksikin näkyvä tilanne/virhe/erhe, ja pääsy kirjoittajien hampaisiin on lähes taattu, huolimatta siitä, hoidettiinko tilanteet objektiivisesti arvioituna erinomaisesti vai ei.